Makeisen kulissit kunnossa

Olen jonkin aikaa salaisesti kyttäillyt Pieni Lintu -blogin luotsaamaa Makrotex-haastetta. Nyt päätin vihdoin itsekin osallistua. Tykkään kuvahaasteista ja juuri nyt kaipaan sellaisia tuomaan iloa ja pientä puuhastelua elämääni (heti tunnustan, että nämä kuvat ovat noin vuoden vanhoja, mutta jatkossa pyrin ottamaan kuvat haastetta varten).

Nyt aiheena on karkki. Tässä oikein ylellinen ja kuvauksellinen nami, joka jo vuosi sitten oli melko monta vuotta vanha. En enää muista, mistä se tarttui mukaani (varmaan jostain hotellin aulanamikiposta), mutta en ole koskaan ollut kiinnostunut syömään sitä, joten käytän sitä silloin tällöin kuvausrekvisiittana. Nythän namukka on jo varmaan homeessa (en edes tarkalleen tiedä missä se on, pitäisi kaivaa se esille jostain kivenkolosta).



Comments

  1. Kuvauksellista ja onnistunutta kauneutta kuvissa

    ReplyDelete
  2. Hyvä, että lopetit salaa kyttäilyn ja osallistuit haasteeseen. Nämä haasteet motivoivat kuvaamaan/teemäään taidetta ja se tekee hyvää päälle.
    Onpas namuja kuvia, tyylikkäitä asetelmiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin on, tosin taitaa heti jäädä seuraavalla kerralla osallistumatta. Mutta aion kyllä kiertää katselemassa toisten kuvia, kunhan "ehdin". :)

      Delete
  3. Replies
    1. Näyttää varmasti paremmalta kuin maistuu :D

      Delete
  4. Hieno kuva, ja nyt alkoi tehdä mieli minttukarkkia...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä en taasen tykkää mintusta, mutta makuasia :)

      Delete
  5. Hienot karkkikuvat. Kyllä tuo on polka-namityyppinen minttukarkki ja ehdottoman kuvauksellinen. Säilytä vaan edelleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, täytynee säilyttää nami vaikka on mahdollista, että se on lentänyt roskikseen. En näet läytänyt sitä mistään :D

      Delete
  6. Sairaan hienot kuvat <3 Mukava kun tulet mukaan, Makrotex-haasteet on kivoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset! Kyllä on mukava haaste ja kiva kierrellä katselemassa, mitä muut ovat kuvanneet!

      Delete
  7. Todellinen eyecandy! Kiva toteutus teemasta.

    ReplyDelete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.