Täällä en pyytele anteeksi

Kerroin reilu kuukausi sitten tavanomaista runsaammasta hiustenlähdöstäni . Nyt on tultu siihen pisteeseen, että hiukseni ovat paikoin niin harvat, että niiden ollessa märät tai likaiset päänahka kuultaa läpi ihan selvästi . Hiusten ollessa puhtaat ja kuivat harvahiuksisia länttejä voi bongailla sieltä täältä. Varsinaisia kaljuja kohtia ei ainakaan toistaiseksi ole, vaan hiuksia on lähtenyt tasaisesti koko päästä. Nyt pää on niin kevyt, etten edes huomaa minulla hiuksia olevan. Aiemmin pidin kotioloissa hiuksia ponnarilla tai nutturalla, koska ne olivat niin raskaat. Kastuessaan hiukset painoivat vielä enemmän – nykyään en edes suihkussa tunne hiusteni painoa. Melkoinen muutos aiempaan. Yksittäinen hius minulla on ohut ja lasimainen. Hiukseni näyttävät hyväkuntoisilta ja kiiltävät sekä tuntuvat pehmeiltä. En siis havaitse muutosta hiusten laadussa. Leikkasin pari päviää sitten noin kahdeksan senttiä pituudesta pois. Alan varautua siihen, että pitää leikata vielä lisää. Katseli

Kävin eilen joulukaupoilla. Tai eivät ne mitään joulukauppoja olleet, vaan ihan niitä samoja puoteja jotka ovat olemassa muulloinkin kuin jouluna. Mutta on kai hienoa sanoa menevänsä joulukaupoille ja sitten kuitenkin menee vaikkapa puutarhaan ( kävin kyllä muutamissa kaupoissakin – joulukoristuspostaus tulee mahdollisesti myöhemmin ). Puutarhassa seuranani olivat Lontoon rohkeimmat ( väite on mielivaltainen eikä perustu mihinkään eli asiaa ei ole tutkittu ) oravat, joista ei ole kuvia koska en jaksanut kuvata niitä. Pähkinää hakivat kuitenkin kädestä ja olisivat huolineet enemmänkin, jos olisi ollut. Kas tässä itse York House . Siellä näytti olevan hääkuvaus käynnissä. York House Gardens on ihastuttava kaksiosainen puutarha Thamesin rannalla. Sillan toisella puolella avautuu joen varrella oleva osuus puutarhasta. Siellä sijaitsee puutarhan kruunu. En jaksanut sitä kuvata, koska minulla on noin miljoona kuvaa siitä ennestään. Otin kuitenkin videon, katsopa mi

On SE aika vuodesta. Nimittäin rumien villapaitojen aika, jolloin rättirekit notkuvat toinen toistaan karmeampia joulupaitoja. Kävin tänään tosi trendikkäässä ryysypuodissa, jonka valikoima tulee pääasiassa Italiasta. Ehkä peräti suoraan Milanon catwalkeilta. Oi mitä ihanuutta aina silmänkantamattomiin asti. Kyllä olisikin mukava kääriytyä paitaan, jonka etumuksessa joulupukki vääntää torttua savupiippuun. Siitä saisi mukavan keskustelun aikaiseksi joulukinkereissä. Ai niin, en käy joulukinkereissä. Onneksi. Does somebody need a hug? Juu ei kiitos. Joko sinulla on ruma joulupaita? Kuka arvaa onko minulla.

Eel Pie Island on pieni suljettu saari Thamesissa. Saarella on mielenkiintoinen historia, josta voit lukea enemmän muun muassa täältä ( enkuksi ). Nykyään saarta asuttavat lähinnä taiteilijat, jotka avaavat työpajojensa ovet taviksille kahdeksi päiväksi pari kertaa vuodessa, yleensä joulukussa ja kesä- tai heinäkuussa. Viime viikonloppuna oli joulukuinen avointen ovien päivä. Pyrin käymään saarella ainakin kerran vuodessa. Tämän vuoden kesäaukiolon missasin, koska olin jossain reissussa. Olen aiemminkin postannut Ankeriaspiirakkasaaresta ( joulukuu 2014 ja kesäkuu 2017 ), joten kirjablogiani ( Kartanon kruunaamaton lukija ) seuranneille saari lienee tuttu ennestään. Mutta minä en koskaan kyllästy saareen, se on sama mutta kuitenkin hieman erilainen joka kerralla. Ja tokihan esillä oleva ja myytävä taide vaihtuvat. Rakastan saaren tunnelmaa, sen epäsovinnaisuutta, luovuutta ja kekseliäisyyttä. Joskus olo on hieman päätön, toisinaan kädetön.

Illan hämärässä hehkuvat valot lämmittävät mieltä, eivät muuta. Joskus, usein se riittää. Minulla on aikaa pysähtyä ottamaan vastaan tuo valo, lämmittää sen kauneudella mieltäni. Unohtua sijoilleni seisomaan, vangiksi kuvaan. Siitä tulee muisto, johon voin palata. Yö ottaa syliin. Syksy ei ole vielä paennut puista. Makrotex-haasteessa on aiheena Jotain lämmintä. Ilta oli ihmeellisen lämmin eilen, katuvalot lämmittivät sielua. Ja kauneus helli hermoja.