Täällä en pyytele anteeksi

Nyt uskaltaa reissufiilistellä, koska tuskin tässä nyt enää mitään niin järisyttävää voi tapahtua, ettei päästäkään lähtemään. Melkoista veivaamista tämä on kyllä ollut, mutta huomenna kukonlaulun aikaan lähdemme matkaan vuokra-autolla. Tällä kertaa yövymme vain kolmessa kohteessa, joista yksi on jo matkalla. Pysähdymme Sheffieldiin muutamaksi päiväksi ja teemme lenkin Peak Distrctillä. Sheffieldistä ajelemme sitten Järville. En tässä vaiheessa kerro tarkempia sijaintejamme, vaan paljastan ne sitten reissun jälkeen. Lupailin aiemmin hotellikoostetta Lake Districtiltä, mutta esittelenkin mieluummin eri paikkoja. Yövyimme viime kesänä ensimmäistä kertaa Buttermeressä , joka sijaitsee kahden järven ( Buttermere ja Crummock Water ) välissä. Kylässä ei ole ruokakauppaa eikä edes huoltoasemaa eli kyseessä on todella pieni paikka, joka sijaitsee keskellä ei-mitään.  Kylää kehystävät vuoret ja Buttis onkin patikoijan taivas. Viime kesä oli kuiva ja kuuma. Hotelleissa ( riippuen ti

- Tuli kutsu haastatteluun. - Mihin, ethän sinä olet hakenut minnekään. - Maailman murjomat, se on uusi tosi-tv-sarja. - Oletko sellaiseen hakenut? - En. Olivat lukeneet blogiani ja tulleet siihen tulokseen, että sopisin sarjaan. - Olethan sinä kieltämättä aika murjottu tapaus. Mitä ohjelmassa tehdään? - Kuollaan lähinnä. - Täh? - Kaksitoista osallistujaa kuulemma tarvitaan. Tehtävänä on kussakin jaksossa esittää ja perustella yksi syy, miksi juuri itse on ansainnut kuoleman. Katsojat äänestävät parhaan syyn ja perustelun. - Jaa, ja sittenkö lentää ulos ohjelmasta? - Tavallaan. Äänestyksen voittajalle järjestetään eutanasia haluamallaan tavalla ja se lähetetään suorana tulosiltana. - No jopas. Meinasitko osallistua? Olethan jauhanut itsemurhasta ties kuinka kauan. - Enpä tiedä, minun tuurilla voitan koko kilpailun. - Ollaanpa sitä optimistisia! Ethän sinä ikinä mitään voita. - Nyt tietenkin voittaisin. - Mitä siinä sitten on palkintona? - Elämä. Jonkun terapiankin k

Kevät on saapunut Lontooseen tuoden muassaan epätavanomaista lämpimämmät säät. Tänään hengailin lyhythihaisessa paidassa, sillä asteita oli 19 ja aurinko niin polttava, että ihan hiki tuli. Lumikellot, krookukset ja osa narsisseista kukkivat jo. Hempeitä säitä on vielä luvassa pari päivää ja sitten tilanne palautuu takaisin normaaliksi eli reiluun kymmeneen asteeseen. Perjantaina starttaa monen epäonnisen viivästyksen myötä vihdoin reissu Lake Districtille. Tarkoitus on katsastella, miltä siellä näyttää näin "talvella" ja tietenkin patikoida siinä määrin kuin mahdollista. Mitään järisyttäviä rääkkäyspatikoita ei ole nyt tarkoitus tehdä, vaan haistellaan ilmaa. Huipuilla saattaa nimittäin olla yhä lunta, joten mitään ihan killerireittejä ei nyt oteta listalle. Tarkoitus olisi kerrankin myös hieman relata ja ehtiä tehdä muutakin kuin tappaa jalat vuorilla. Saas nähdä, miten se onnistuu jos onnistuu. Olemme varanneet eräästä hotellista spa-sviitin, jo

  The lady in red...  ...is dancing with me. Makrotexin haasteena on punainen. Kaunein ( varaan oikeuden muuttaa mieltäni ) punainen esine kotonani on koruteline, jossa riiputan hiuspantoja. Korutelinetta katsoessani alkaa päässäni aina soida Lady in red . Kuvat eivät ole tuoreita, mutta punainen nainen seisoo peilipöydälläni ylväänä edelleen. Olisin siis voinut ottaa uudetkin kuvat, mutta nyt päätin näin.

Hänen arvokkuutensa, Lady Atlantis, näyttäytyy nyt ensimmäistä kertaa kuolevaisille ja hän on vihainen. Kyyneleensä muuttuneet muoviksi.   Luovan lauantain haaste on arvokkuus.

Pakastimeen on muodostunut lunta. En tiedä, milloin se on tapahtunut, sillä en ennen tätä päivää ole avannut sitä pitkään aikaan. Siitä saattaa olla puolikin vuotta, en varsinaisesti tarvitse pakastinta. Se on jo vanha pakastin enkä muista sulattaneeni sitä koskaan. Mutta nyt on tullut oikea hetki. En tiedä paljon minulla on aikaa kulkea tässä maailmassa, ei sellaista kukaan ennalta tiedä – minä jos joku sen tiedän. Silitän Antin jäistä poskea ja päätän jättää kannen auki. Pakkaan matkalaukun, irrotan pistokkeen seinästä. Kevyenä kuin höyhen astun ulos lämpimään valoon. Jätän oven auki, haluan kaikkien lopultakin näkevän, etten ole se millaiseksi minua luulivat. Idiootit. Huomasin SusuPetalin blogissa superkiinnostavan haasteen ja se aiheutti minussa mahtavan inspiraatiopyörteen, jollaista en ole aikoihin kokenut. Kyseessä on ns. Krapu-haaste. Krapu on kirjoitus, jossa otsikko mukaan lukien on tasan sata sanaa. Haaste ilmeisesti järjestetään viikoittain ja tämän viikon sanat, j

Palaan taas asiaan hiustenlähdön tiimoilta. Olen vähätellyt itselleni asiaa, koska olen ajatellut että on todella turhamaista “ruikuttaa” tai edes tuntea surua tai muita ikäviä tunteita hiustenlähdön takia. Kas kun onhan maailmassa suurempiakin murheita – on omalle kohdallekin osunut sellaisia. Sitten mietin uudemman kerran. Miksi minun pitäisi kieltää, että asia ( hiustenlähtö ) tuottaa hämmennystä ja jopa ahdistaa minua? Kai minulla on oikeus tuntea niin kuin tunnen. En ole koskaan viihtynyt lyhyissä hiuksissa, vaikka minulla on sellaisetkin ollut useasti. Kuitenkin leikkaamisen jälkeen olen alkanut aina samantien kasvattaa hiuksia uudelleen eli en ole viihtynyt lyhyissä malleissa. En halua lyhyitä hiuksia nytkään. Identiteettiini kuuluu pitkät hiukset. Olin jo melko rauhallinen tämän hiusasian kanssa, kunnes tänään imuroidessa havaitsin ettei imuri oikein vedä. Tyhjensin pölysäiliön ( kiinteä ) ja siellä oli tietenkin mahtava määrä hiuksiani muun pölyn lisäksi. Imuteho oli sen

Valkoisen kuutamon viattomuus valaisee yksinäiset lepääjät. Viaton? Well, think twice. Valkoinen kurittaja repii maan kappaleiksi, raastaa leposijat auki, tekee kummituksista kodittomia. Hiljaisuuden tuolla puolen kurittaja jäädyttää niin elävät kuin kuolleet, niin maassa kuin taivaassa. Luova lauantai - Valkoinen kurittaja