Ihmisroska


Sisälläni on ikuinen talvi eikä vankilassani ole kaltereita. Mitäpä mieli kaltereilla – se on vapaa anyway. Lukitse minut kellariin enkä minä ole siellä.


Luovassa lauantaissa on haasteena roska. Jotkut ihmiset ovat joidenkin mielestä roskia, jotka saastuttavat katukuvaa. Ennen sellaiset roskat pruukattiin lakaista laitoksiin. Nykyään nämä roskat kuleksivat jopa vastoin tahtoaan turuilla ja toreilla pilaten kunnon ihmisten maiseman.

Teoksen pohjakuva on SusuPetalin (terkkuset!) ottama (ja minulla on luonnollisesti lupa kuvan käyttämiseen ja muokkaamiseen). Kulkeuduimme kesällä Lapinlahteen ja siellä oikeastaan sattumalta Lapinlahden Mental Museumiin, joka on kooltaan pieni mutta anniltaan sitäkin runsaampi. Kannattaa käydä!

Hesari on kirjoittanut jutun ns. Lapinlahden kakaroista. Me olimme Susun kanssa samaan aikaan mestoilla ja luonnollisesti salakuuntelimme korvat höröllä toisten tarinoita.

Comments

  1. Kävin tuossa museossa, aika vaikuttava! Jäin pitkäksi aikaa lueskelemaan vanhoja potilaskertomuksia, tuli melko sanaton olo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siellä olisi tosiaan saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka kauan. Toivottavasti museo saa pysyä siinä, nythän se vissiin on uhattuna. Mielelläni menisin sinne uudemman kerran!

      Delete
  2. Kiitos terkuista. Tuo ihmisroska minullakin tuli mieleen, kun näin haasteen, katsotaan, mitä syntyy.

    Tuosta kuvasta tulee mieleen se olo, kun on kuplassa, omassa sumussaan, vailla kosketusta ulkomaailmaan. Vaikuttava. Tuttuutta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulle syntyikin ihan toisenlainen idea! Aina ei kannatakaan ensimmäistä ideaa toteuttaa, vaan joskus kun odottelee niin kypsyy erilainen idea.

      Tuttua tosiaan <3

      Delete
  3. Kyllä hirvittää, kun näkee ohjelmia muinaisista hoidoista. Kyllä niissä sairastui lopullisesti.

    Vaikuttava vastaus haasteeseen, kyllä nyt nolottaa oma pieni piirrokseni :-o

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, jos ei ollut mieleltään sairas ennen hoitolaan päätymistä, niin varmasti siellä tuli. Onneksi ovat ajat ja asenteet muuttuneet, vaikka muutosvaraa vielä kyllä on.

      Ei mitään nolosteluja oman työn suhteen - kukin toteuttaa haastetta tavallaan ja yhtä arvokkaita ovat kaikki ideat <3

      Delete
  4. Ihmisiä on roskiksi täällä meillä hiljattain julkisestikin haukuttu... Mielettömän kaunis työ!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seurasin kyseistä kohua kulmia kohotellen. Tuollaiset "lipsautukset" kertovat melko paljon lipsauttajan arvomaailmasta.

      Delete
  5. Eteerinen hyvin hauras, hieno työ. Siihen on hyvin taltioitunut epätoden tuntu, unenomaisuus.
    Mielessäni oli tämä ihmisroska jupakka haasteen nähtyäni.
    Melkeinpä aloin tekemään työksi, mutta sitten ohjasinkin siihen miten ihmisen jälki näkyy ympäristössä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset, ihmisroska tuli tosiaan monelle muullekin ensin mieleen, mutta on hienoa että aihetta lähestyttiin myös muulla tavoin.

      Delete
  6. Hienosti koskettava aihe kuvattu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset, Millin! Tämä on useista kuvista rakennettu kuva.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.