Paskamysteeri

Haluan esitellä kaikenkarvaiset ystäväni. Rakastan katsella elukoita ja juttelen niille myös. Mahtavaa, kun kukaan ei intä vastaan saati ala väittelemään. Saa ihan rauhassa horista ja kuuntelijajoukon korvat heiluvat ikään kuin heitä kovastikin kiinnostaisi asiani.

Aloitetaan highlandeista (Highland Cattle), joita kutsutaan myös karvalehmiksi (hairy cow).

 

Hieman pelottavasta (ainakin minun mielestäni) ulkonäöstään huolimatta ne ovat lempeitä ja säyseitä, säikkyjäkin. Preferoin kuitenkin aitaa erottamaan meidät toisistamme.

Aina ei erota eli eräällä vaelluksella ollessani remonttievakossa jouduin sivuuttamaan alla olevat karvalehmät ilman suojelevaa aitaa. Heitä ei tosin kiinnostanut olemassaoloni järin paljon ja oikeastaan luulen, että he pelkäsivät minua enemmän kuin minä heitä – mikäli se on mahdollista.

Lehmiin saattaa myös törmätä eikä aina ole sitä erottavaa aitaa välissä. Minulla on jonkin sortin lehmäkammo, koska on käynyt niin että erään kerran muistaakseni Walesissa patikoidessamme alkoi lehmälauma juosta suoraan meitä kohti. Luulin hetkemme koittaneen ja jähmetyin paikalleni. Onneksi mies ei ole jähmettyvää sorttia, vaan lähti liikkumaan sivuun (seurasin perässä henkeä haukkoen), jolloin lehmät lopulta jättivät meidät rauhaan.

Luultavasti olivat vain uteliaita ammuja, mutta olen lukenut (vissiin liikaa) juttuja, joissa ihminen on joutunut lehmien tallomaksi. Onpa siihen jokunen kuollutkin täällä. Niin että aika kylmäävä kokemus, joka jäi vaivaamaan.

Latriggin lehmät

 

Kuvan ammut laiduntavat usein arkilenkkini varrella eli jossain päin Latrigg-nimistä kukkulaa. Niiden kanssa täytyy hengailla samassa ilmatilassa ilman suojelevaa aitaa, mutta en pelkää (ainakaan paljon) niitä enää. Ovat säyseitä ja leppoisia. Tosin kesti melkein vuoden tottua niihin. Enää en muuta reittiäni lehmien takia.

 

Poneihin voi myös törmätä kesken patikan. Joskus ovat aidatuilla alueilla, joskus vuorilla vapaasti. Minulla on muutamia tuttuja poneja, jotka usein tulevat luokse, kun oikein hempeästi huutelen. Tosin eivät aina. 

 Tämä ystäväiseni on saanut partavarsan, jota ei päästänyt lähelleni. Itse kyllä tuli kun lässytin.

 Sitten on tietysti lampaat, joilla on aivan erityinen paikka sydämessäni.

Lampaat värimerkitään, että tilalliset erottavat omansa.

Lampaille puhun sekä suomea että englantia, koska lampaat ovat fiksuja ja uteliaita, mutta täkäläiset lampaat ovat myös ujoja, koska saavat laiduntaa rauhassa vuorilla. Ihmiskontakteja heillä ei siis ole paljon ja siksi ovat arkoja.

Toisin kuin yleisesti luullaan lampaat eivät ole urpoja laumasieluja, vaikka sosiaalisia villamyttyjä ovatkin. Jos siis joku kutsuu sinua haukkumamielessä lampaaksi, ota se kohteliaisuutena. Lampaat ovat myös itsepäisiä ja seikkailunhaluisia.

Tämän lampaan perseessä on räjähtänyt dynamiitti?

Oikeasti kyseessä on ripuli, mistä pääsemmekin otsikossa mainittuun kakkamysteeriin.

Nimittäin.

Viereisen talon asukki tuli perjantaina paukuttamaan oveamme. Kysyi onko tietoa kuka olisi laittanut koiranpaskaa hänen ovensa taakse (hmm). Joku kuulemma kerää sinne paskaa (hmmmmmm). Sanoimme, ettei meillä ole koiraa ja hän sanoi, että hänellä on, mutta korjaa aina paskat. Kuitenkin joku on katsonut asiakseen alkaa kerätä koiranpaskaa ja roudata ne hänen ovensa eteen. Autonsa ikkunassakin kuulemma on ollut lappu “korjaa paskat”.

Luvattiin pitää silmät auki, mutta eiköhän kyseessä ole joku sellainen naapuri joka tietää että hänellä on koira (me emme edes tienneet) ja joka luulee, että paskat siellä sun täällä ovat hänen koiransa paskoja (itse en ole mitään paskaa missään huomannut, mutta asummekin umpikujassa). Ja jopa tietää, mikä on hänen autonsa.

Kyllä on jännää tämä maalla asuminen!


Ps. Listasta jäivät pois draamalaamat ja alpakat, koska nähtävästi paska vei voiton. Sori siitä. Eiku ei sittenkään sori.