Kaupparaivo

Sellaista suunnittelen, että ensi kerralla otan kauppareissulle mukaan kirjan. Kaupan ovelle saavuttuani kaivan kirjan laukusta ja jään keskelle oviaukkoa lukaisemaan muutaman sivun. Sitten panen kirjan takaisin laukkuun ja siirryn sisätiloihin vain kuullakseni kirjan kutsuvan huudon laukusta.

Ei auta kuin kaivaa kirja esille ja jäädä niille sijoille (keskelle käytävää) pläräämään sitä.
Luen muutaman rivin ja siirryn hieman, tällä kertaa tukin pari metriä hyllyn edustaa, koska otin toki kärryn, siihen on hyvä nojailla ja lukea. Jatkan verkkaisesti matkaa kirja kädessä ja vilkuilen sitä kaipaavasti silloin tällöin haahuillessani käytävillä. Sitten en enää kestä: pakko pysähtyä (poikittain kärryjen kanssa kapealle käytävälle) ja lukaista muutama sivu. 

Ihan vaan kostoksi.

Seuraavana päivänä



Tersu Toukokuu / Ilta-Pupélon Lontoon kirjeenvaihtaja


Kristen Starkin päivä alkoi mainiosti kupposella kuumaa ja someselailulla. Sitten piti lähteä ruokakaupolle ennen iltavuoroa. Kauppareissu sai kohtalokkaan käänteen Kristenin melkein törmätessä Himolukijaan.

- Siinä se seisoi keskellä oviaukkoa enkä millään ollut päästä ohi. Oli siinä pari muutakin seisojaa, mutta niillä oli vaan puhelimet, Kristenin tuohtuneen muistelon keskeyttää vieno piippaus ja värinä laukussa.

- Sori, pakko äkkiä kurkata, hän pahoittelee.

Millaisia tunteita Himolukija sinussa herätti?

- No, onko pakko siinä keskellä lukea… hetki, kaveri laittanut kissavideon, pakko äkkiä katsoa.

Miten tilanne lopulta raukesi?

- Aika tavallinen, annanko peukun vain en? Hmm.

Anteeksi?

- Täh? Siis sille kissavideolle. Peukku vai ei? En taida nyt peukuttaa, kun ei sekään koskaan peukuta mun videoita.

Niin että miten se tilanne siinä ovella raukesi?

- Jaa se, tsekkasin viestit ja vastasin Katelle etten ehdi illalla sen kissan ristiäisiin. Mikähän sen nimeksi muuten tuli? Täytyykin kysästä, odotas hetki.

Pääsit kuitenkin sisään kauppaan?

- Juu siis se (Himolukija) oli lähtenyt sillä aikaa kun vastasin Katelle.

Törmäsit kuitenkin Himolukijaan vielä uudelleen.

- No aivan, se tukki koko salaattihyllyn, niin ettei kukaan päässyt katsomaan salaatteja! Aww, siitä tuli George Oliver Noah James-Steven! Hmm, luulin että se on tyttö.

Ööh…

- Se kissa, luulin että se on tyttö. Vaikka voihan se ollakin.

 Jos siihen kauppareissuun palataan.

- Niin joo, sitä vartenhan tässä tosiaan ollaan. Siinä se lukea möllötti salaattihyllyn edessä eikä väistänyt, vaikka huhuilin sorrya. Ihan varmasti kuuli, sen verran lujaa huusin.

Mitä sitten tapahtui?

- Lopulta se lähti kävelemään kirja kädessään, niin pääsin valitsemaan salaatin. Siinä tuli samalla mieleeni, että laitanpa Twitteriin asiasta infoa. Että noin törkeästi tukki hyllyn. Venaa, etsin sen Twiitin.

Ei tarvitse, mitä sitten tapahtui?

- Kirjoitin twiitin ja jatkoin siitä säilykkeille. Ja arvaapa kuka se siellä jumitti poikittain käytävällä! Siis perhana vie!

Miltä se sinusta tuntui?

- Mitäs kuule luulisit! Tsekkasin Twitterin ja twiittini oli saanut paljon sydämiä. Jengi oli ihan tuohtunut, ettei mitään käytöstapoja sillä lukijalla.

Miten pääsit jatkamaan matkaa?

- Joku siellä Twitterissä kysyi että missä MINÄ olen. Vihjasi vielä, että tukin ehkä itsekin käytävän. No en helvetissä. Oli pakko vastata sille.

Niin?

- No se (Himolukija) oli kadonnut, kun sain sen asian selvitettyä.

Minkä asian?

- Twitterissä sen, että muka tukin käytävää itse kaupassa. Enhän mä nyt siellä lue!

Mitä sitten teit sillä puhelimella?

- Älä nyt viitsi. Puhelin on ihan eri asia ja on tärkeää olla tavoitettavissa, jos jollain on asiaa. Muutenkin on hyvä tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Voi ei, unohdin vastata Katelle ja onnitella sen kissaa uudesta nimestä. Ei saatana, mitä se nyt ajattelee kun en heti vastannut. Ei helvetti. Oliko sulla vielä jotain? En nyt millään ehtisi tällaista keskustelua käydä.

Tuota, itse otit yhteyttä ja ehdotit haastattelua.

- Aijaa, nyt se on sitten minun vika!

Mikä?

- Älä kuule viitsi leikkiä tyhmää. En halua enää osallistua tähän haastatteluun. Goodbye.

Comments

  1. Oujee, minäkin vihaan noita himolukijoita, ovat perseestä! Miten niitä riittääkin joka paikkaan!!!!!!!

    Nyt pitää viilentää tämä eeppinen megamondayraivo, mennä ulos tuonne pakkaseen ja matkustaa hakemaan Lainakoiraa. Onneksi hän ei lue, enkä opetakaan hänelle aakkosia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lainakoiralle oma älyluuri, tietenkin! Voitte tsättäillä whatsappissa ja/tai tukkia yhdessä kaupan oviaukon :D

      Delete
  2. Replies
    1. Inspiraationa ruokakauppareissut, ihan mahdottomaksi on puurien lääppiminen mennyt täällä!

      Delete
  3. :-D Onneksi en ole törmännyt kauppareissulla himolukijaan. Varmaan olisin vetänyt nenään niin monta hernettä, että olisin meinannut tukehtua, ja sitten olisi pitänyt viedä piipaa-autolla sairaalaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En minäkään ole, varmaan kyllä tuntisin sympatiaa himolukijaa kohtaan jos sellaiseen törmäisin ainaisten digizombien sijasta. Olen monet kerrat tehnyt hengitysharjoituksia ja rauhoitellut itseäni, etten listi tieltäni noita luurejaan hierovia ja joka paikan tukkivia zombeja. :D

      Delete
  4. :)) En tiedä, miten mun pojan teinit kaupassa käyttäytyvät - mutta on ne koominen kaksikko! Isänsä sanoo, että siellä ne taas 'ynyttävät' :)) ja meilläkin kylässä käydessään tosiaan ynyttivät luureillaan ja olivat aivan muissa maailmoissa. Hauska stoori.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkään en nuorista niin tiedä. Omat empiiriset tutkimukseni koskevat lähinnä ihan aikuisia ruokakaupassakävijöitä - osa iloisesti keski-ikäisiä ja ylikin ja luurit on kasvaneet otsaan kiinni. :D

      Delete

Post a Comment

Kiitos paljon kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi hieman kestää.