Puhdistuskävely: Häpeä ja syyllisyys


Minua on pidemmän aikaa vaivannut eksistentiaalinen kriisi, joka liittyy vahvasti häpeään ja syyllisyyteen (ja sulkeutuneisuuteeni). Häpeään siitä, millaista elämää elän. Halusin päästä kriisistä eroon, koska se on aivan turha ja häiritsee olemassaoloani. Se on myös syy, miksi tämä blogi ei tunnu käynnistyvän millään.


Eilen vihdoin pakkasin kameran reppuun, heitin jalkaani vaellusbootsit, jotka täytyy sisäänajaa ennen seuraavaa reissua. En tarvinnut niitä viime reissulla, koska käytin vanhoja patikkakenkiäni ja infernaalisen kuivuuden takia ei tarvinnut käyttää varabootseja (eli näitä, joita en ollut edes ehtinyt sisäänajaa jalkavaivan takia – juu, lähdin viime kesänä patikalle varpaat valmiiksi paskana). Sitten suunta kohti Richmond Parkia tavoitteena käsitellä tuota häpeää luonnossa.


Häpeä ei oikeastaan ole edes minun häpeäni, koska en sinänsä häpeä mitään. En edes tätä turhaa olemassaoloani, vaikka jokin minussa kuiskii että juuri sitähän minun pitää hävetä. Olo on luonnollisesti ollut tukala ja siksi tälle puhdistuskävelylle* lähdin.

Koska miksi ihmeessä ankeuttaisin ihan itse ja omatoimisesti elämääni häpeämällä jotain, joka ei ole minulle ongelma? Miksi minun pitäisi puolustella elämäntapaani tai olemassaoloani yhtään kenellekään? Mitä se kenellekään edes kuuluu? Miksi jonkun muun tapa elää olisi jotenkin oikeutetunpi kuin minun?


Miksi helvetissä edes mietin tuollaisia sen sijaan että keskittyisin elämään tätä yhtä ja ainoaa elämääni (niin kauan kuin sitä kestää) ilman syyllisyyttä ja häpeää. Jos elän sitä jonkun mielestä väärin, niin se joku voi olla onnellinen, ettei hänen tarvitse elää näin ja keskittyä omaan elämäänsä. Miksi minä edes mietin, mitä joku muu mahdollisesti ajattelee!


Nyt tulee tärkeä huomio: viihdyn elämässäni. Minulla on aikaa, minulla on vapautta. Miksi en vihdoin uskaltaisi rakastaa sitä ja nauttia siitä täysin rinnoin ilman perusteetonta häpeää ja syyllisyyttä. Minusta on aivan ihanaa olla turha ja hyödytön, en kaipaa muuta. Ja muuten, me kaikki ihmiset olemme aivan yhtä turhia, joten en näe tätä ”turhuutta” asiana, joka alentaa minut maanmatoseksi.



*Mikä on puhdistuskävely? Olen keksinyt termin taannoin itse. Puhdistuskävely tarkoittaa sitä, että ottaa mieltänsä vaivaavan asian mukaan ulos ja käsittelee sitä samalla kun käyskentelee vaikkapa puistossa tai missä tahansa ulkoilmassa. Takaisin ei ole asiaa ennen kuin asia on käsitelty ja jonkinlainen sopu saavutettu.

Itse pyörin pari tuntia eilen puistossa ajatellen ja kuvaten ennen kuin olin valmis palaamaan kotiin mieli euforisena ja kevyenä. Tarkoitus on jättää ne mieltä painavat asiat ulos ja lopettaa niiden jatkuva vatvominen, koska se on aivan turhaa eikä muuta asioita miksikään (helppo sanoa juu, mutta aiheesta riippuen minulla nämä tällaiset kävelyt toimivat - joskus tosin joutuu tekemään saman asian kanssa useamman ulkoilun). Olisi pitänyt puhdistautua jo ajat sitten.



Kotiin päästyäni täräytin soimaan ”voimabiisini”, joka on Gloria Gaynorin I AM WHAT I AM AND WHAT I AM NEEDS NO EXCUSES.


Comments

  1. Hyvä idea tuo puhdistuskävely, ja vielä kun on tuollaiset kävelymaisemat. Elä täysillä:) Ja tuo Glorian biisi on aina yhtä hyvä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Richmond Park on ihastuttava ja suuri puisto, jota on mukava koluta tai sitten lenkkeillä oikein kunnolla. Peurat jaksavat aina ihastuttaa (nyt en niihin törmännyt) ja nyt oli bullitkin (eli Belted Galloway) dumpattu sinne. Normaalisti ne eivät puistossa ole. Gloria muistuttaa siitä, että saamme olla mitä olemme <3

      Delete
  2. Tutuista asioista kirjoittelit taas. Mullekin häpeä ja syyllisyys ovat olleet läsnä koko elämän ajan, ja ne pulpahtelevat edelleenkin esiin mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Olen tullut siihen tulokseen, että olen oppinut häpeän tunteen isältäni, mutta onneksi olen oppinut huomaamaan ne hetket (tai ainakin osan niistä), jolloin tunnen häpeää, eivätkä ne enää vie minua kuin pässiä narussa. Osaan myös nykyään iloita niistä hetkistä, jolloin olen voittanut häpeän, enkä ole antanut sen estää minua esim. tekemästä jotain, mitä olen halunnut tehdä. Syyllisyys on astetta vaikeampi kaveri, koska siihen liittyy usein muita ihmisiä, ja muiden tekemisiä tai sanomisia ei voi kontrolloida, vaikka omiaan vielä voisikin.

    Puhdistuskävely kuulostaa ihan loistavalta idealta! Taidanpa ottaa sen käyttöön. :-) Täytyy tosin muistaa varoittaa ukkelia, että saatan tulla takaisin vasta joskus vuoden päästä. :-D

    Kaikkea hyvää sinulle! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puhdistuskävelylle on tarkoitus ottaa vain yksi asiakokonaisuus (ei liian laaja!) mukaan. Sitä sitten pohtia ja keskustella aiheesta itsensä kanssa ja saavuttaa jonkinlainen sopu (ei tietenkään toimi tosi vaikeissa ja hankalissa asioissa ja jos on itse kovin ”huonossa” kunnossa psyykkisesti, mutta esim. oman hiustelähtöni ja siihen liittyvän paniikin sain kuriin käsittelemällä asian läpi lenkillä ja tulemalla siihen tulokseen, että asiasta stressaaminen ja sen jatkuva miettiminen ei muuta asiaa miksikään). Muuten ei sieltä kävelyltä tosiaan pääse välttis ikinä takaisin. :D

      Olen havainnut, että meissä paljon samaa joidenkin asioiden suhteen! Minunkin häpeälläni ja syyllisyydelläni on pitkät perinteet ja juuret ja ne ovat myös muuttaneet muotoaan vuosien varrella, mutta aina ovat jossain määrin olleet läsnä. Ovat tietyssä mielessä edelleen (ei siihen yksi kävely auta), mutta nyt tietyiltä osin kevyempinä. Täytyy pilkkoa vyyhdit osiin ja setviä ne takku kerrallaan: olen huomannut, että tällainen toimii minulla. Pari pitkäkestoista terapiaa on myös antanut minulle valtavasti työkaluja käsitellä asioita. Tärkeää on myös osata kysyä itseltään ne ”oikeat” kysymykset.

      Sinulle myös kaikkea hyvää ja kaunista <3

      Delete
  3. Ihanaa kuulla, että viihdyt elämässäsi. Oikeastaan vaatii aikamoista kanttia sanoa se ääneen, samoin kuin sen onnellisuuden julistaminen, jota tein omassa blogikirjoituksessani.
    Hyvä me.

    Suomalaiset sananlaskut ja lukuisat raamatun lauseet kiteyttävät hyvin sen taakan, jota meidän on kannettava mukanamme.
    Itku pitkästä ilosta. Otsasi hiessä sinun pitää syödä leipäsi/leipäsi ansaitseman. Mikä ei tapa, vahvistaa. Joka kuusen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Rumat ne vaatteilla koreilee. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Jnejnejnejne.
    Näillä vanhempamme ja heidän vanhempansa on kasvatettu. Meidätkin. Nöyrä ja vaatimaton sinun pitää oleman. Jos et ole, niin hyi häpeä.
    Ei ihme, että syyllisyys nakertaa pääkoppaa. Häpeä siitä, ettei ole sellainen kuin pitäisi, mitä se itsekullekin tarkoittaa.

    Onneksi negatiiviset, sukupolvien yli menevät toiminta- ja ajatusmallit voi katkaista. Helppoa se ei ole, mutta kannattavaa.

    Jatketaan tätä viihtyisää elämäämme, nautitaan siitä häpeämättömästi ja syyllisyyttä tuntematta, muru <3 (kyllä sitä paskaa taas lentää tupaan jossain vaiheessa, hahha)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin vaatii. Onpa muuten jännä sattuma, että samaan aikaan olemme tällaisia miettineet ja samankaltaisiin tuntemuksiin päätyneet. <3 En tässä missään pilvissä tietenkään leiju (eihän sellaista nyt sentäs, hyi!), mutta ihan jees olo kaikesta huolimatta.

      Paskaa varmasti rojahtaa niskaan taas, mutta mitäpä sitä nyt miettimään ja pilaamaan mielenrauhaansa. Ehtiihän sitä sitten, kun se on ajankohtaista :D

      Delete
  4. Määki oon häpeän tuttu. Mulla häpeä peittää arvottomuuden tunnetta. Siksi kesti pitkään ennen kuin pääsin kiinni arvottomuuden tunteeseeni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvottomuuden (ja oikeastaan ihmisyyden) tunne on minullekin ollut suuri kompatuskivi. Kesti kauan ennen kuin hyväksyi edes ihminen olevansa. Niin alhaalta on joskus aloitettu.

      Delete

Post a Comment

Kiitos paljon kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi hieman kestää.