Road rage ja muut raivotaudit
 |
| South Kensington eli jatkossa SK. |
Olen taas käynyt vaanimassa Lontoon ydinalueilla (kaikki kuvat tiistailta). Ihana rauha, kun autoliikenne on vähentynyt eikä ihmisiäkään ole riesaksi asti. Fillarointi ei silti aina ole leppoisaa puuhaa. Siinä missä jotkut autoilijat ovat melkoisia road rageilijoita, voi fillaroidessakin saada otsasuonensa pullottamaan.
 |
| Hurjaa menoa SK:ssa. Piti täällä pysähtyä tutkimaan karttaa, koska poikkesin reitiltä. |
Riippuu tietty polkijastakin. Itse olen yleensä varsin lauhkea paitsi silloin kun en ole.
 |
| Normaalisti tämä pullistelee ihmisiä, mutta nyt ei ole normaalisti. |
Fillaroidessa minua aivoon ottaa muun muassa
1. pyöräkaistoille parkkeeraavat autot: mitä helvettiä niillä pyöräkaistoilla tekee, jos ne toimittavat lähinnä parkkipaikan virkaa?
2. autoilijat jotka pysähtelevät kadunvarteen ja sitten avaavat oven suoraan pyörätielle katsomatta ollenkaan tuleeko sieltä joku. Ei taida kiinnostaa kuin oma perse?
3. autot, jotka ajavat niin lähellä tien vasenta reunaa, että tukkivat pyöräilijöiden tien – pahimmassa tapauksessa yrittävät liiskata pyöräilijän. Jos ei ole erillistä pyöräkaistaa, silloin fillaroidaan tien vasemmassa reunassa (ellei pidä kääntyä oikealle ja valita toista kaistaa tmv.).
4. torvea joka asiasta TURHAAN soittavat autoilijat (ihan sama kenelle tööttäävät, se vituttaa koska töräytystä helposti säikähtää): joku ei lähde tarpeeksi nopeasti liikennevaloista, seisotaan liikennevaloissa eikä voida edetä ja silti soitetaan torvea, joku toimii liikennesääntöjen mukaisesti ja silti soitetaan torvea. Todistin tällaista taas toissapäivänä: mopoilija kääntyi, samoin takana tuleva auto mutta ilmeisesti mopoilija ei kääntynyt tarpeeksi nopeasti/hienosti (?), niin autoilijan piti soittaa torvea. Minäkin haluaisin fillariini torven, joku sumutorvi olisi kiva ylläri.
5. pyöräteillä hortoilevat ihmiset ja yleensäkin jalankulkijat, jotka eivät seuraa ollenkaan miten kulkevat.
6. Musaa tai muuta skeidaa kuulokkeilla kuuntelevat jalankulkijat, jotka eivät kuule kun niille soittaa kelloa tai pyytää mitä kohteliaimmin päästä ohittamaan.
 |
| Tarpeeksi kun väijyy, näkyy ihmisiä. |
 |
| Osa tubeasemista ei ole edes käytössä lockdownin takia. |
Huom. iso osa autoilijoista/ihmisistä on kuitenkin ihan mukavaa porukkaa ja noudattaa liikennesääntöjä. Eli marmatustani ei pidä yleistää koskettamaan kaikki brittiautoilijoita, tietenkään. Enkä saa raivareita joka kerta fillaroidessani ja jos saankin, yleensä en näytä sitä päällepäin (paitsi muutaman kerran olen näyttänyt kansainvälistä käsimerkkiä, jos on ollut todella törkeä tilanne).
 |
| Tässä vedin happea, sillä olin fillaroinut päin honkia väärillä kaistoilla, koska ei ollut kaistamerkintöjä. Että en todellakaan ole itsekään täydellinen. Anteeksi maailma ja erityisesti sinä autoilija joka varmasti ihmettelit, että mikäs vatipää tuossa polkee vastaantulijan kaistalla! |
Joskus on päiviä, kun tuntuu että kaikki ajelee päin helvettiä ja oma ragekäyrä on punaisella lähes jatkuvasti eikä fillarointi ollenkaan tunnu kivalta. Tiedän, että tähän vaikuttaa vallitseva mielialani voimakkaasti eli jos on ennestään vaikea ja tukala olo, niin ei se liikunta siihen auta eikä rentouta: tekee itse asiassa minusta pommin liikenteessä. Tuollaisina päivinä kannattaisi jättää suosiolla fillari himaan ja mennä jalan ja mielellään jonnekin skuttaan yksin.
 |
| Exhibition Road, voisivat minusta maalata kaistaviivat sinne. En muistanut, että siellä saa ajaa autolla. |
Tietoisku niille, jotka vannovat liikunnan mieltä ilahduttavaan ja tervehdyttävään voimaan. Jos kyse on pienistä mielialavaihteluista tai alakulosta, niin kyllä liikunta auttaa minullakin. Mutta jos on nuppi sekaisin muutenkin ja mieliala aaltoilee sekunnin välein aina paskasta superpaskaan, niin ei sitä liikunnalla hallita enää siinä vaiheessa.
 |
| Brompton Cemetery |
Vaikka tämä postaus käsittelee raivoa, en tiistaina ollut raivotautinen. Varmuuden vuoksi menin silti hautausmaalle vetämään happea, koska sieltä saa aina laatuseuraa: eivät turhia lätise eivätkä pompi eteen, mutta läsnäolon voi aistia.
 |
| Oispa kaljaa. |
 |
| Katsokaa, ilman päätä! |
Hautausmaat rauhoittavat minua ja tykkään, että fillarilenkeillä minulla on yksi tai useampi kohde, jossa jalkaudun. Tiistaina se oli Bromptonin hautausmaa. Kävin kyllä myös Hyde Parkissa vessassa: onneksi vessoja ei tällä kertaa ole suljettu.
Bromptonin hautausmaalla lepäilee useita merkittäviä historiallisia henkilöitä. Alla muuan Herbert Fitch, josta voi lukeaa lisää TÄSTÄ. On mielenkiintoista lukea hautakiviä.
Kuten kuvasta voi huomata, hautuumaa ei ollut (elävillä) ihmisillä pilattu.
Miten raivotauti taltutetaan? Ei välttis mitenkään, mutta yrittää voi. Musiikilla yritän joskus säätää mielialojani, joskus tosin mieliala voi kääntyä ääripäähän – raivosta infernaaliseen suruun. On joskus vaikea olla itsensä kanssa, kun sisäinen meteli halkaisee pään. HILJAA, tekisi mieli huutaa. En huuda, koska en halua näkyä enkä kuulua.
 |
| Kuppi menossa nurin |
Hyvää viikonloppua!
Upetra kuvia,sekä kaupungin kaduista että kauniista hautausmaasta. Täällä pyöräillään tosi paljon, ja koronan aikana monet hylänneet sähköpyörät,ja siirtyneet polkemaan normipyöriä.Näin jalankulkijan näkökulmasta täällä tietyissä paikoissa saa ihan varoa pyöräilijöitä,mutta joskus katson kauhulla kun jotkut viilettävät liikenteen seassa,monet ilman kypärääkin,ja vaikka oliskin pyörätie vieressä.Iyse en missään nimessä uskaltaisi pyöräillä autojen välissä.
ReplyDeleteTäälläkin on pyöräily lisääntynyt tosi paljon. Minäkään en arvosta sellaisia pyöräilijöitä, jotka pyöräilevät muun muassa jalkakäytävillä, jotka eivät ole fillarointiin tarkoitettu. Jos on pakko tulla sinne fillarin kanssa, niin voisivat taluttaa.
DeleteAutojen seassa ajeluun tottuu. Itsekin olin aikoinaan kauhuissani, mutta hiljalleen siihen tottuu ja liikennesääntöjen hyvä tunteminen helpottaa asiassa kummasti. Minulle ehkä vaikeinta autojen seassa pyöräilyssä on edelleen se, että pitää luottaa toisiin liikenteessä oleviin eli autoilijoihin, että hekin noudattavat sääntöjä.
Suurin osa tietysti noudattaa, mutta onhan noita jotka eivät aina seuraa kunnolla liikennettä. Liikenneympyrässä olen meinannut jäädä auton alle, koska autoilija ei kiertänyt ympyrää, vaan oikaisi - ja minä olin jo ympyrässä eli hänen ei edes olisi pitänyt siihen tulla. Että tarkkana pitää olla, mutta on vain pakko luottaa siihen, että muutkin tarkkailevat liikennettä ja kyllähän suurin osa on ihan jees. Ainakin olen vielä hengissä. Ilman kypärää en viitsi enää fillaroida.
Hautausmaat ovat kyllä hyviä paikkoja taltuttaa raivo. Ja totta, jos pää on poksahtamaisillaan, silloin ei ulkoilu auta. Se on vähän kuin kerjäisi verta nenästä.
ReplyDeleteTäälläkin fillarointi on lisääntynyt paljon. Kiitän aina, jos ja kun soittavat kelloa. Onneksi aika monet kilauttavat kelloa, kun lähtevät ohittamaan. Ihan oma lukunsa ovat ne kolmikymppiset miehet, jotka sujahtavat trikoissaan ohi ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Sellaisten perään huudan, mikäli on huono päivä, mutta eiväthän ne kuule, kun ovat jo niin kaukana.
Eli turhaan raivoan.
Mukavan väljää kuvissasi, ei turhia ihmisjoukkoja.
Jep, todellakin kuin kerjäisi verta nenästä.
DeleteMinäkin arvostan kellonkäyttäjiä ja käytän tarvittaessa itsekin. Jotkut tietysti siitäkin pahoittavat mielensä, mutta aina ei voi voittaa.
Täällä on niille röyhkeille keski-ikäisille suhaajille ihan (halventava) nimityskin: MAMIL eli middle-aged man in lycra. On toki ihan mukaviakin lycriä liikenteessä. Henkilökohtaisesti minua vituttaa eniten tumpelot, jotka fillaroivat miten ja missä sattuu eivätkä noudata liikennesääntöjä (koska eivät ilmeisesti osaa) ja he usein myös tukkivat kaikkien kulun. Kerran tuli vastaan kokonainen perhe, joka fillaroi kapealla jalkakäytävällä (jossa ei siis saa fillaroida). Olin itse jalan ja MINUN piti väistää autotielle. Meinasi pää räjähtää.
Todella kaunis tämä Bromptonin hautausmaa ja kaikki kuvasi ovat upeita. Minä en pyöräile, patikoin vain. Tänään tunnin aikana näin vajaa 10 ihmistä ja muutaman koiran. Reittini on syrjäinen, pyöräilijöitä ei näy. Itsellä oli eilen musta päivä. Kun sain paremmin nukuttua mieliala on parempi. Onhan tässä kaikessa kestämistä. Hyvää viikonloppua.
ReplyDeleteBrompton on eräs lempparihautuumaani! <3
DeleteSuomessa on kyllä mahtavaa, kun voi oikeasta kadota sinne metsätielle ja olla omassa rauhassa näkemättä välttis ristinsielua.
Minun mielialaongelmani ja -vaihteluni eivät liity Koronaan: pääongelmani ovat pitkää perua. Monelle tämä Korona on vaikeampi kuin minulle. Minua eivät nämä täkäläiset rajoitukset tällä kertaa juuri hetkauta, koska en muutenkaan tapaisi ketään enkä hengaile massatapahtumissa.
Jaksamista sinulle <3
Huikea hautausmaa!
ReplyDeleteRaivopäisyys on tuttua täälläkin, valitettavasti. Ja tuntuu, että silloin kun itse sattuu olemaan erityisen räjähdysalttiilla päällä, kaikki menee päin persettä, ja kaikki menee aina vain pahemmaksi. En usko mihinkään universumi-juttuihin, mutta tällaisina päivinä tulee pakostakin mieleen, että voisikohan niissä olla kumminkin jotain perää...
Mulle meinasi käydä (autoilijana siis) kakkoskohdan tapaus. Kyse ei tosin ollut pyörätiestä, vaan hiljaisesta autotiestä, jonka sivuun parkkeerasin. Jotenkin en vain tullut katsoneeksi peiliin, ja avasin oven. Ehkä noin sekuntia ennen kuin olin avannut oven, aivan auton vierestä sujahti pyöräilijä hurjaa vauhtia. Jos siis olisin avannut oven pikkuisenkin aikaisemmin, pyöräilijä olisi törmännyt oveen, ja jälki olisi ollut ihan hirveää. Mutta opin kerrasta, enkä enää ikinä avaa auton ovea katsomatta ensin kunnolla, että ketään ei varmasti ole näköpiirissä.
Joo, todellakin jos on jo valmiiksi raivotautinen niin yleensä silloin kaikki meneekin päin persettä. Olen joskus suosiolla katkaissut lenkin ja palannut himaan ihan vain siksi, että tajuan olevani kaamea pommi liikenteessä: kun sekä havainto- että harkintakyky sumenee. Silloin on kaikkien kannalta parempi, että menen jonnekin pois ihmisten ilmoilta. :D
DeleteVahinkoja tosiaan sattuu eikä aina huomaa kaikkea, se on inhimillistä ja niistä tosiaan voi ottaa opikseen. Minua ärsyttää se, jos jää liikenteen seuraaminen paitsioon siksi, kun esim. tekee kaikkea muuta siinä samalla. Esim. kännykän näprääminen on oikeasti mielestäni todella riskaabelia liikenteessä.
Voi, en ikinä uskaltaisi pyöräillä missään kaupungissa, saati sitten Lontoon kaltaisessa metropolissa. Minä pyöräilen maalaisteitä, joissa ei tarvitse kovinkaan usein väistellä ketään. En tunne edes liikennesääntöjä. Nousen aina mielestäni epäselvissä tilanteissa pyörän päältä, olisi tietenkin minun vuoroni mennä, mutta minä osoittelen autoille, että siitä vaan. Olen siis hidaste sujuvalle liikenteelle.
ReplyDeleteEntä onko siellä sähköpotkulaudalla menijöitä harmina - jalankulkijoille? Vai onko ne jo mennyttä muotia? Muistan, kun vielä matkustelin (nyyh...), niin pelkäsin henkeni menetystä jossain rantakaduilla, kun teinit tulivat kauheaa vauhtia suoraan päin ja viime hetkellä keinahtivat ohi. Tallinnassa oli aikuisia, jotka vasta harjoittelivat uuden kulkuvälineen käyttöä. He olivat teinejä vaarallisempia, koska olivat reakktioiltaan hitaampia.
Hautausmaasta ja laatuseurasta pitääkin kertoa vitsi (jonka olet saattanut kuulla). Pikku Ville tuli hautausmaakäynniltä mummin kanssa: Ukki kysyi, näkyikö siellä muita. Joni: " Oli siellä yks. Se oli noussu haravoimaan."
Jos ei liikennesäännöt ole hallussa, niin mielestäni voisikin pysytellä pois sieltä liikenteen seasta :D Itse olen fillaroinut “aina” ja lapsena harjoiteltiin liikennemerkkien mukaan ajamista mm. Auroranportin liikennekaupungissa (Helsingissä). Piti ihan nostalgiasyistä tsekata vieläkö se on olemassa ja onhan se: toki se on muuttunut paljon siitä, mitä se silloin joskus oli. Mutta olen siis fillaroinut ikäni myös kaupungissa.
DeleteToki täällä sai opetella kaiken ikään kuin uudelleen, koska vaikka liikennemerkit ovat universaalit niin muu olikin sitten uutta ja piti totutella ajamaan vasuriliikenteen mukaan. Eli kauhistutti minuakin aluksi ja pidin aina auki itselleni option, että jos alkaa ahdistaa niin voin nousta jalkakäytävälle vetämään henkeä. Joskus aikoinaan teinkin niin, nykyään ei ole enää tarvetta.
Olen myös oppinut ottamaan oman tilani siellä autojen seassa. Katselin aikoinaan Yuotubesta fillarointivideoita Lontoosta ja tutustuin myös siten täkäläiseen fillarikulttuuriin. Muun muassa Silly Cyclistia katsomalla opin paljon.
On täällä sähköpotkulautoja, mutta lansäädäntö niiden suhteen on sekava ja lain uudistaminen on kesken. Periaatteessa sähköpotkulaudalla saa ajaa vain yksityisalueella alueen omistajan luvalla toki. Eli saa omistaa, mutta ei juuri ajaa missään, mikä tosin käytännössä tarkoittaa sitä, että ihmiset ajavat niillä silti missä heitä huvittaa. Vuokrasähköpotkulaudoilla sen sijaan saa ajaa teillä.
Täällä siis sähköpotkulaudoilla ajellaan sekä jalkakäytävillä että autoteillä. Monet ajavat pyöräkaistalla, jos sellainen on. Koska sähkiksillä pääsee melko lujaa, eivät mielestäni ole ainakaan toistaiseksi häiriö pyöräteillä.
Koronan eräs mielestäni hyvä vaikutus on se, että pyöräteitä on täällä kunnostettu ja tehty lisääkin: pyöräilijöille on varattu isompi tila tienreunassa ja autojen parkkeeraaminen niille on kielletty. Toivon kehityssuunnan jatkuvan ja että niille sähköpotkulaudoillekin raivataan tila (sopivat mielestäni fillareiden kanssa samaan kastiin eli toivotan tervetulleeksi pyöräkaistalle). Kannatan erityisesti kaupunkien ydinalueilla muita liikkumismuotoja kuin yksityisautoiluja. On jo aika alkaa suunnitella kaupunkeja ottaen huomioon muutkin liikkumismuodot: saastuttavatkin vähemmän kuin autoilu.
En ollut kuullut tuota Pikku Ville -vitsiä :D
Ei näy juuria porukkaa kaduilla. Lontoo hiljentynyt koronan edessä. Sinulla täytyy olla kai kaupungin kartta mukanasi tuolla viiletellessäsi? Hyvää taukoa tuo aina pieni hetki kuvata paikkoja, vai vauhdissako napsit kuvia? Upeita kuvia joka tapauksessa.
ReplyDeletePientä kokemusta minullakin on vuosien takaa pöyräilystä, kun kuljin niin työmatkat. Tosin ei ollut ruuhkaa, mutta autoilijoiden käytöksessä olisi ollut toivomisen varaa. Säikäyttivät läheltä ohittaessaan. Kaikin paikoin ei ollut lainkaan pyöräteitä. Se oli täysin maaseutua.
Hatuumailla tunnen miellyttävää rauhaa, katselen kiviä, luen ihmisten nimiä ja lasken, minkä ikäisinä ovat kuolleet. Herkistynkin joskus.
Minä kuuluun siihen porukkaan, joka saa virkeyttä ja levollisuutta liikunnasta. En ryhmissä, vaan aivan yksin kulkiessani, eikä kiireellä. Ei se oikeastaan enää liikuntaa olekaan, vaan oleilua metsässä . Kesäisin ain ailahdun havaitessani lähellä poron, jon ka kellon kilinä on mieluisa ääni.
Aika hiljaista tosiaan on, kun mikään paikka ei ole auki niin eipä ole ihmisillä minnekään asiaa. Ja kun turistit puuttuvat suunnilleen kokonaan, niin kyllähän sen vaikutus edelleen näkyy katukuvassa.
DeleteEn todellakaan ajon aikana puuhaile muuta kuin ajan eli en sählää ajaessani kameran kanssa vaan seuraan liikennettä :D
Nuo katukuvat ovat South Kensigtonista, jossa pysähdyin tutkimaan karttaa kävelytielle. Taluttelin fillaria lisäksi jonkin aikaa etsiessäni oikeaa katua ja siinä samalla kuvasin. Ennen kuljetin mukanani mini A-Z-kirjasta (Lontoon karttakirja), nykyään tsekaan puhelimesta kartan. Osaan kyllä liikkua isossa osassa Lontoon ydinalueita ilman karttaakin, mutta en tietenkään kaikkialla.
Yleensä suunnittelen reitin ennen kuin lähden matkaan ja painan sen päähäni. Minulla on hyvä muisti ja käytän sitä hyödyksi. Joskus kuitenkin eksyn reitiltä joko tahallani tai vahingossa ja sitten täytyy tsekata kartasta. En myöskään muista, mitkä tiet ovat yksisuuntaisia, joten jos poikkeaa reitiltä, voi päätyä ajelemaan vähän minne sattuu, koska minähän en voi kääntyä takaisin enkä todellakaan ajele tietoisesti yksisuuntaisilla teillä väärään suuntaan. :D
Hautausmailla tosiaan voi rauhoittua ja herkistyä kuulostelemaan ja lukemaan toisten tarinoita. Täällä on vanhoissa haudoissa yleensä kerrottu, minkä ikäisenä henkilö on kuollut. Minäkin saan virkeyttä ja iloa liikunnasta, mutta vain silloin kun en ole päästäni todella sairas/sekaisin.
Hautausmaat ovat minunkin lemppareitani. Kiitos myös kierroksesta South Kensingtonista. Se on aika lähellä omia vanhoja kotiseutujani Lontoossa asuessani. :)
ReplyDeleteTykkään fillaroida noilla suunnilla, aina löytyy jotain uutta. Helposti vaan eksyy reiteiltä, kun ajautuu yksisuuntaisille teille ja koko reittisuunnitelma menee puihin :D Mutta tämä puoli Lontoota on melko tuttua.
Delete