Fine diningia verkkareissa


Matka jatkui Wasdalesta Buttermereen. Olen kirjoittanut Buttermerestä aiemminkin ja majoituimme tutusti samaan paikkaan eli The Bridge Hotelliin. Tällä kertaa yövyimme eri puolella hotellirakennusta huoneessa, jota voisi pitää romantikon märkänä päiväunena.


Ei ole ensimmäinen kerta, kun Briteissä matkatessa pääsee nukkumaan katossänkyyn. Minusta ne ovat viehättäviä. Huone on muutenkin suloisen persoonallinen ja juuri minun makuuni (makuni on laaja).



Koimme mukavan yllätyksen saavuttuamme hotelliin. Respan herra (muistan hänet viime kesältä) kertoi hotellihintaamme kuuluvan perjantaille (yövyimme hotellissa kolme yötä, ke-la) illallinen hotellin aamiais- ja “fine dining” huoneessa. Pitäisi vain ilmoitella ajankohta, jolloin haluamme illallistaa.

Loput postauksesta käsitteleekin sitten syömistä. Palaan takaisin patikointiin ja ehkä niihin keskitysleirin eläimiin seuraavassa postauksessa.


Mahdollisesti elämäni ensimmäinen fine dining -kokemus

Teimme varmaan kaikki mahdolliset etikettimokat, joita ihminen voi vain tehdä. Ensimmäinen ongelma oli vaatetus. En ollut varautunut mihinkään hienosteluun, ja mukanani oli patikkavaatteiden lisäksi vain ns. aamiais- ja ruokailuvaatteet mallia tavanomaista siistimpi t-paita ja siistit mustat verkkarit, jotka eivät näytä kovin verkkareilta mutta ovat silti selkeästi urheiluhousut.

Harkitsin hetken Rammsteinin keikalla käyttämiäni kledjuja, mutta tulin melko pian siihen tulokseen, että ne sopivat vielä huonommin kyseiseen syömätilaisuuteen. Ei auttanut muu kuin heittää juhlateepaita niskaan mustien verkkareiden kanssa.

Vaan entä kengät? Missään tapauksessa ei mitään patikkabuutseja voi laittaa jalkaan illalliselle, joten arvoin lenkkareiden ja rähjäisten “leposandaalien” välillä. Leposandaaleja käytän lähinnä patikoiden jälkeen, jos on kuuma ilma ja haluan tuulettaa jalkoja. Arvelin, että hikiset sandaalit olisivat aika brutaali valinta, joten päädyin lenkkareihin.

Hotellin aula, kuvattu päivällä. Valitettavasti minulla ei ollut kameraa mukana illallisella.

Saavuimme suomalaisen täsmällisesti aulaan sovittuna aikaan. Ruokailuhuone (sinne mennään yllä olevan kuvan vasemmalla olevasta syvennyksestä) oli tyhjä, mutta osaan pöydistä oli tehty kattaus. Odottelimme hetkisen, mutta koska ketään ei näkynyt lampsimme sisään ja valloitimme mieleisemme pöydän. Vierähti vain hetki, kun tyylikkäästi pukeutunut hovimestari tuli häätämään meidät odotushuoneeseen ja jätti sinne menujen kanssa.

Odotushuone oikealla ovien takana.

Nälkä oli kova, koska takana oli rankka patikka. En malttanut istua paikoillani (olin tutkinut menun jo aiemmin ja siellä oli vain yksi vaihtoehto minulle: sama vegesapuska kuin hotellin pubissa), vaan aloin tutkia huonetta. Ihastelin kirjoituspöytää ja haaveilin samanlaisesta. Ajatuksissani auoin pieniä lokerikkoja ja löysin huoneen 10 avaimen. Huomasin myös kannettavan tietokoneen laturin lattialla. Joku selkeästi käyttää työpöytää säännöllisesti.

Hovimestarin palatessa kerroin hänelle, että laatikossa on huoneen 10 avain. Syntyi säpinää. Pian selvisi, että avain on erään iäkkään herran, joka on asunut hotellissa jo viisi kuukautta (!). Hän ilmeisesti ei halua jättää avainta respaan, koska palatessaan asioilta respa saattaa olla tyhjä ja sitten pitää ikävästi odotella (avaimia ei saa viedä ulos hotellin lähipiiristä). Nyt pilasin herran järjestelyt olemalla yliutelias.

Vihdoin hovimestari tuli ottamaan ruokatilauksemme ja katosi taas. Paikalle saapui asianmukaisesti pukeutunut pariskunta odottamaan. Olimme purskahtaa nauruun tilanteen korniuden takia: me siinä istuimme verkkareissa ja lenkkareissa, heillä oli pukua ja korkokenkää.

Seuraavan kerran olin purskahtaa nauruun saadessani alkupalani nimeltään punajuurisalaatti ja vuohenjuustopallerot tai jotain sinne päin. Isolla lautasella oli kuusi noin peukanlonkynnen kokoista punajuurenpalasta, joiden päälle oli laitettu jokin pieni ruoho. Vuohenjuustopallerot (kolme kappaletta) oli sijoitettu lautasen keskelle. Annos oli niin pieni, että melkein olisi tarvinnut suurennuslasin löytääkseen sen sieltä.

Mies sai lohisalaattinsa (vai olikohan se kanaa, en nyt muista) ja hänen annoksessaan oli oikeasti sitä salaattia ja lohta/kanaa runsain mitoin. Annoksemme olivat ihan eri maailmasta ja minuun iski megalomaaninen salaattikateus (siis nimeomaan sitä salaattia kohtaan, ei niitä lihoja).

Onneksi pääruoka-annos oli kookas ja tuttu minulle ennestään hotellin pubista, jossa olimme syöneet toissapäivänä. Ruuan ainoa miinus oli se, että se oli liian tulista minulle. Se oli toki tiedossani, mutta muita vaihtoehtoja ei vegelle ollut, joten sitä on syötävä mitä on. Korvessa ei auta nirsoilla tai jääpi kokonaan ilman.

Söimme lautaset tyhjiksi ja tilasimme jälkiruuat, kun nekin kuuluivat hintaan. Minulle tiramisua, miehelle jäätelöä. Jälkiruuan saapuessa olin pudottaa silmäni: tiramisua oli sellainen köntti lautasella, että mietin mahtaako kukaan sitä jaksaa syödä. “Urista” päätellen siinä oli neljä siivua tiramisua. Noh, ei muuta kuin kimppuun. Jaoimme jälkiruuan miehen kanssa ja urheasti söimme kaiken.

Jälkeenpäin aloin mietiskellä olisiko etikettiin kuulunut, ettei pääruokalautasta tule syödä aivan tyhjäksi. Koska olimme suunnilleen nuolleet lautaset, saattoi kokki luulla että jäimme nälkäisiksi. Siksi jälkiruoka-annokset olivat niin suuret? Noh, ihan sama: kaikki vedettiin mitä pöytään kannettiin.

Syön uskomattomia määriä patikkareissuilla, mutta siitä huolimatta aina laihdun niillä. Päivittäinen energiankulutus on niin suurta, etten millään saa vedettyä niin paljon kaloreita kuin kulutan.



*

Vastaan edellisen postauksen kommentteihin tänään myöhemmin (edit. ei kun huomenna, menikin myöhäiseksi). Täytyy tästä hipsiä ulos ja asioille. Kovin kauan en ehdi täällä kotona homehtua ennen seuraavaa reissua, joka sitten kohdistuukin Suomeen.

Comments

  1. Voi, mitkä ihanat hortensiat alakuvassa <3
    Kirjoitat elävästi. Luin tätä naurunkyyneleet silmissä :) Ja niin samastuin.
    Miehen kanssa reppureissaajina, joskus joudumme - hostellin sijaan - tyytymään viiden tähden hotelliin, kun muualla ei ole sijaa.
    En osaa olla hienoissa paikoissa. That's why this granny is a tramp :)

    ReplyDelete
    Replies



    1. Kiitos Kirsti-Kaija, ihana kuulla että juttu viihdytti :D Halusin kirjoittaa tuon samalla ikään kuin itselleni muistiin. Olin niin hauska kokemus.

      Me olimme varanneet majoitukset etukäteen, koska tuolta korvesta ei muuten saisi mitään. Tai no, ehkä leirintäalueella olisi tilaa, mutta ei ole telttaa eikä minua saa telttaan muutenkaan enää tässä iässä. Olen liian mukavuudenhaluinen :D

      Minä tykkään kyllä joskus ”hienostella”, mutta mielellään siten että olen varautunut asiaan jotenkin. Toisaalta en varmaan menisi mihinkään fine dining -paikkaan syömään noin yleisesti ottaen, koska eivät ole mun juttu :D

      Delete
  2. Ihanalta näyttää tuo hotellihuoneenna;D Hih, hauska illalliskokemus, mutta harmi että sun vegeruuat oli aika vaatimattomia verrattuna ei kasvisruokiin.

    ReplyDelete
    Replies

    1. Huone oli aivan mahtava ja supersiisti ja toimiva (ja vettä tuli hyvällä paineella ja lämmönsäätö toimi eli luksusta verrattuna kotioloihin). Tuon hotellin erikoisuus muuten on, ettei yhdessäkään huoneessa ole televisiota! Ei haittaa yhtään, eipä sitä olisi ehtinyt katsellakaan. :D

      Onneksi en ole kulinaristi, niin ei niin hirveästi haittaa vaikka ruoka on mitä on. Riittää, ettei se ole niin pahaa ettei voi syödä. :D Kyseinen linssiruoka olisi ollut superhyvää ilman sitä tulisuutta :)

      Delete
  3. Oli ainakin mieleenpainuva illallinen. :-D Minusta tuollaiset tilanteet ovat maailman karmeimpia, kun tajuaa itse olevansa ihan eri planeetalta (pukeutumisen tai muun suhteen) kuin muut. Ei siinä auta oikein muu kuin suhtautua asiaan huumorilla, ellei sitten halua kuolla häpeään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä oli, naureskellaan sille vieläkin. Olimme varmaan melko rasittavia (toki ystävällisiä kuitenkin, en ilkeile) asiakkaita :D

      Juu, en minäkään tällaisista tilanteista innostu. Joskus aiemmin olisinkin varmaan vaipunut maanrakoon häpeämään, mutta olen muuttunut ja oppinut olemaan ja ottamaan rennommin. Huumorilla siis suhtauduttiin molemmat sekä mies että minä asiaan :D

      Delete
  4. Mukavaa vaihtelua, paljon ole reissaillut.
    Upea viihtyisä hotelli. Hyvältä tuntuu majoittua siistiin tasokkaaseen paikkaan, vaikkei itse olekkaan ihan pukeutumisen puolesta miljööseen sopiva. Hykerryttävä ristiriitainen tunne tulee, naurattaa ja toisaalta olen hieman hävennyt.
    Varsinkin jos saa paljon puhuvia paheksuvia katseita. :D
    Hihih! Tullut myös "ali pukeututtua" juhlaville illallisille. Sitä kun pakkaa sisälle lentokoneeseen luvallisen repullisen vaatteita mukaan, niin ei löydy perillä joka tilanteeseen sopivaa asua.En jaksa enää vetää isoa matkalaukkua perässäni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa reissua ovat nämä kaikki. Kaksi viikkoa patikoitiin Järvillä. :)

      Kovin paljon ei Järvillä ole majoitusvaihtoehtoja: esim. kys Buttermeren “kylässä” (jossa ei ole edes kauppaa saati bensa-asemaa tai mitään muutakaan) on kaksi Inniä (pubin yhteydessä), joista toisessa majoituimme. :D Sijainnin huomioon ottaen ei ole ihme, että porukka pukeutuu vähän miten sattuu. Suuri osa asiakkaista on patikoijia. Minäkään en tosiaan jaksa roudata näille patikkareissuille mukaan mitään juhlatamineita. Niillä mennään mitä on :D

      Delete
  5. Katosvuode! Tuolta en olisi malttanut lähteä laisinkaan patikoimaan, vaan olisin jäänyt sänkyyn! Aivan ihana miljöö, vaikka ei ehkä ole niin tyyliäni tuo romanttisuus :D

    Fine dining kuulostaakin jo niin luotaan työntävältä, sillä itselle ruokailu on syömistä hengen pitimeksi, eikä se ole kovin fine tunnelmaltaan.
    Juuri tuollaiset kaksi palleroa ja jotain lautaselle, risut ristiin ja kastikevanaa reunoille...tulee vaan kiukkuiseksi, kun on nälkä!

    Etiketit ja tavat ovat hankalia, kun ne ovat täysin vieraita. Marokossa sattui aikanaan sellainen tapaus, että olimme syömässä hieman vieraamman pariskunnan luona. Söimme lautaset tyhjiksi ja jäimme pöytään istumaan suomalaiseen tapaan, odottaen, että kaikki ovat lopettaneet syömisen.
    No, kokki toi lisää ruokaa (siellä oli ihan normaalia, että oli palvelusväkeä niissä piireissä, maalta tulleiden oppisopmuspaikkoja, kouluttamista ja työllistämistä). Söimme hiukan lisää, kun olisi ollut epäkohteliasta olla maistamatta uutta ruokalajia.
    Ja jäimme istumaan. Pöydän ympäriltä hävisi porukkaa yksi kerrallaan ja katsoimme närkästyneinä huonotapaisia ihmisiä :D Talon patruunalla oli ikää ja hän söi hitaasti ja me istuimme hänen seurassaan.
    Ja kokki toi lisää ruokaa...

    Myöhemmin meille kerrottiin, että pöytään jääminen tarkoittaa sitä, ettei ole vielä kylläinen, että tapaan kuuluu, että vatsan täytettyä, siitä ilmoitetaan nousemalla pöydästä.

    Kokki-parka, joutui rehkimään pohjattoman vatsan omaavien ulkomaalaisten takia :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä söpö huone ja mukavasti tilaa, mihin levittää romunsa.

      Minäkään en ole fine dining -ihminen enkä muutenkaan oikein jaksa mitään pitkän kaavan ruokailuja. En ole varsinaisesti kulinaristi, joten ei koskettele minua sellainen. Voin syödä päivätoilkulla samaa ruokaa ja olen erittäin ennakkoluuloinen uusia makuja kohtaan :D

      Ai että, ihana Marokko-kokemus :D :D Täytyy pitää mielessä, jos joskus eksyy Marokkoon. Siellä ei varmasti tarvitse nähdä nälkää, kunhan ei vain nouse pöydästä :D

      Delete
  6. Ihana hotelli! Ja se on tosiaan Briteissä matkaillessa aina arvoitus, että minkälainen on vedenpaine suihkussa... Tai kuinka homeinen kokolattiamatto kylppärissä on! :D
    Usein olemme Siipan kanssa matkoillamme taivastelleet, että kyllä suomalaisesta rakennuskulttuurista voisi useammankin jutun viedä maailmalle (esim. lattiakaivo kylppärissä, bidé-suihku yms.).

    Fine dining -paikat ovat usein vähän ylläreitä. Kun olen kala- ja äyriäisallergikko, niin välillä tuntee olevansa vaan vaivaksi kun joutuu kertomaan, mitä ei voi syödä. Kaikkeen kun tunnutaan tunkevan jotain simpukkaa tai vähintäänkin mätiä... Ja pahimpia ovat ne, joissa ei ole menuja ollenkaan vaan mennään "fiilispohjalta päivä kerrallaan".
    Itse olen päässyt käymään aika monessakin fine dining -ravintolassa ja kyllä erot ovat isot.
    Myös pukeutumisen suhteen näkee kaikenlaista, joten en usko, että lenkkariasusi oli kuitenkaan suurin rikos. :)
    Minusta suurin ympäristörikos hotellissa ollessa on saapua aamiaiselle urheilushortseissa karvaiset jalat vilkkuen ja jaloissa varvastossut tai rantasandaalit... Brrhhhhh!!!! Ja eniten näitä näkee juuri niissä hienoimmissa hotelleissa, valitettavasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, suihkut ovat arvoituksellisia – joskus myös niiden saaminen päälle, on niin monenlaisia eri hanoja ja systeemejä :D Kokolattiamattoon en ole toistaiseksi törmännyt missään: en majapaikoissa enkä asuntoja katsellessa. Kokolattiamattoja ei juuri enää ole paitsi huoneistoissa, joita ei ole rempattu miesmuistiin eli niissä kaikista pahimmissa loukoissa, joissa joutuvat asumaan ihmiset joilla ei ole varaa asua muualla. Ovat siis melko lailla luokkakysymys, kuten moni muukin asia täällä. Itse en maahanmuuttajana koe kuuluvani mihinkään luokkaan, mutta olen tietoinen brittien pakkomielteestä luokkamäärittelyyn. Niin sanotut kosteatilakylpuhuoneet ovat täällä yleistymässä (ainakin ylemmän luokan keskuudessa). Meillä ei ole lattiakaivoa vessassa, on kylpyamme. En osaa haikailla suomalaisten kylppäreiden perään, kun olen tähän tottunut eikä esiinny ongelmaia (eikä kokolattiamattoa kylppärissä, haha).

      Juu, en minäkään usko että verkkarityylini aiheutti sen kummempaa draamaa. Buttermere on niin profiloitunut patikkapaikkana, että varmasti kaikki arvasivat, mistä oli kyse. :D Noita karvajalkoja sandaaleissa näkee täällä paljon. Britit (erityisesti siis miehet) eivät tykkää käyttää pitkiä housuja, talvellakin hengailevat shortseissa. Olen jo melko tottunut siihenkin näkyyn :D

      Delete
  7. Uskomattoman hieno ja viihtyisä hotellihuone. Prinsessanahan tuommoisessa katosvuoteessa nukkuisi. Hillittömän hauska tarina teidän fine diningistä, onneksi osasitte ottaa huumorilla. Fine dining raflojen annokset ovat supertaiteellisia, mutta ei niillä nälkä lähde. Kerran Barcelonassa eksyin hienompaan ravintolaan ja jotain kalaa tilasin. Tarjoilija katsoi tarpeelluseksi kertoa, että annos on pieni - ja niin se olikin. Mutta maukas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen toki oman elämäni prinsessa, joka nukkuu sujuvasti niin katosvuoteessa kuin hetekassa :D

      Vaikka pidän kaikesta taiteellisesta ja kauniista, niin ruokaan tämä kiinnostus ei kohdistu. En oikein jaksa innostua koreasti asetelluista ruuanpalasista lautasella. :D

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.