Posts

Showing posts from June, 2019

Järviä järvillä

Image
Derwentwater Paljon olen jauhanut blogissani järvistä, mutta suurin osa järvialueen kuvista on vuorilta. Jospa hiukan niitä järviäkin nyt sitten, kun kerran sinne ( Lake Districtille, Cumbriaan ) ollaan taas menossa parin viikon kuluttua. Kyseessä on jälleen patikointimatka, ei siis mitään lojumista rannalla. Derwentwater Ellen ihan väärin muista vierailimme Järvillä ensimmäisen kerran vuonna 2013. Olin lukenut alueesta jostain ja minulla oli pakkomielle päästä sinne. Se olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä ja olemme palanneet Järville lähes joka ( ellei jopa joka ) vuosi sen jälkeen. Aiemmin kävimme patikoimassa myös Jenkeissä, mutta kyseisestä maasta meni maku Trumpin myötä. Derwentwater Tällä kertaa yövymme viidessä eri paikassa, joista teemme päiväpatikat vuorille. Reitit on katsottu valmiiksi, mutta tietenkin säiden mukaan on mentävä. Tarkoitus on siedättää korkeanpaikankammoa ja osa reiteistä ei sovi tehtäväksi, jos sää on huono. Meillä on kuitenkin varar

Hevisti kesään

Image
Olen henkeen ja vereen kesäihminen. Talvikin menee, kun ei yleensä tarvitse lunta nähdä. Ellei siis lähde sitä erikseen katselemaan . Suomeen minua ei saa talvella edes kirveellä uhaten. Täytyy siis olla todella painava syy, että talvella Suomeen eksyn. Alkukeväällä kävin ( mieheni kanssa ) patikoimassa Lake Districtillä ja noin kuukauden kuluttua lähdemme uudelleen. Tällä kertaa vietämme Järvillä kaksi viikkoa. Reissun aloitamme vauhdikkaasti Rammsteinin keikalla, joka on Milton Keynesissä. En ole käynyt missään keikoilla en edes muista milloin viimeksi, joten ihan kiva vaihteeksi mennä. Hiljaa virtaa Thames. Makrotex-haaste: Kesä on täällä .