Posts

Showing posts from February, 2021

Vieläkö on hylättyjä paatteja?

Image
  Minne ovat paatit seilanneet? No kuulkaa, eivät minnekään! Elokuussa esittelin nämä rehevät komistukset ja viime kuussa kävin kurkkaamassa, mitä niille nykyään kuuluu. Samaa paskaa, voi nyt ihan rehdisti todeta.  Kuvat ovat tosiaan tammikuulta ja juuri silloin, kun edellisenä päivänä oli sadellut lunta.   Samalla mallilla on meidän muuttokin eli mitään ei ole tapahtunut. Ei tässä nyt sinänsä mikään hengenhätä ole, kun kämppä on kuitenkin ihan toimiva eikä katto ole vielä romahtanut. Maalarinteippi estää epämääräisen murenan laskeutumisen ( jo kulahtamisen merkkejä osoittavalle ) kokolattiamatolle, joten mikäpäs tässä asustellessa. Maalipintojen lohkeilu seinillä ei minua varsinaisesti haittaa, koska en ole millintarkka ihminen enkä pillastu pienistä kauneusvirheistä. Eli kaikki ajallaan, myös se muuttaminen. Koronan takia pelkkä ajatus kämpän etsimisestä ja kaikesta siihen liittyvästä tuntuu työläältä. Asunnoista on tarjolla videonäyttöjä, mutta en kyllä suosittele kenellekään kämpä

Tiedän mitä olet tehnyt (ja teet) helmikuussa

Image
Olen kävellyt mudassa.  Olen kävellyt lisää mudassa. On muuten perkeleen liukasta. Olen katsonut aurinkoon.   Olen katsonut arkkitehtuuria.   Olen katsellut joulukoristeita. Mitäpä niitä riisumaan, kun mikään ei ole auki. Asiat ovat jääneet sellaisiksi kuin ne joskus olivat. Meitä muistuttamaan. Olen tuijottanut seinää, jossa on maisema jota voisin tuijottaa livenäkin vaan en kesäasussa. Vielä.   Olen mennyt sillan alle.   Olen ihaillut villiä sisäänkäyntiä.   Olen kävellyt hautausmaalla Antti Holman oopperajuhlia (suosittelen!) kuunnellen ja olin kuolla nauruun. Mikäpä olisikaan sopivampi paikka delata kuin hautausmaa! Olisi siinä ennen kupsahdusta voinut kaivaa oman hautansa.   Olen kävellyt lumessa.   Olen kävellyt lisää lumessa.   Olen katsellut lintuja.   Olen tervehtinyt joutsenia.   Olen tappanut joutsenen.

Kuuliaiset kansalaiset

Image
Korona-aikana kokoontumiset on kielletty. - Saispa ryypätä seurassa! - Mennään naimisiin. - En halua naimisiin kanssasi. - Erotaan seuraavana päivänä. Häihin saa kutsua kolmekymmentä. Kyllähän siitä bileet saa! Kirkkoherra päälle. Varmasti sillekin viina maistuu, kun ei ole saanut saarnata aikoihin. Urut raikuu, viina virtaa. - Onnea, enpä olisi teistä uskonut! - Emme mekään, huomenna mitätöidään koko paska. Mietitään, ketkä avioituisivat seuraavaksi. - Hautajaisiinkin saa osallistua useampi. - Onko joku yhteinen tuttumme kuollut? - On ollut pientä kinaa Georgen kanssa. Ehkä joku murhaa hänet. - Georgella on paljon rahaa. Joku köyhempi toverimme voisi kuolla. - Hetkinen, konsultoin punaista kirjaani.  * Viikon 6 krapusanat ovat punainen , miettiä , murha . Säännöt ja linkit muihin krapuihin Susun blogissa . Nämä pyhän maan kuvat olen ottanut helmikuun ensimmäisenä päivänä. Briteissä on kirkkoja "joka nurkassa". Kuvan kirkkomaa on suloisen kompakti keidas, jossa silmä ja sielu