Täällä en pyytele anteeksi

  Avauduin marraskuussa hemikuisesta terkkarikäynnistä . Nyt on maaliskuu eli yli vuosi siitä, kun olin kyseisen ämmän (oops, sori) vastaanotolla. Ja pitäisi varata uusi aika, että terkkari voi tutkailla laardejani. Minähän siis uusin reseptini viimeksi varaamatta aikaa ja se uusittiin kiltisti etänä. Nyt oli kuitenkin reseptiin printattu viesti, että varaa aika vuotuiseen reseptinuusimiseen ( kerran vuodessa pitäisi siis naamaa näyttää paikan päällä ). Varatako vai ei. Olen jopa miettinyt, että alan puolitella lääkeannoksiani että riittävät pidempään. Ihan siltä varalta, etteivät uusi niitä enää käymättä paikan päällä. Koska en saa itseäni varaamaan aikaa. En kestä nähdä sitä ämmää. Käytänkin muuten tässä postauksessa laadutonta kieltä, sorit siitä. En jaksa olla korrekti tuuletellessa vinttiäni. Pelkään saavani paniikkikohtauksen tai muuten sekoavani pelkästään kyseisen ämmän näkemisestä. Se ämmä on jo vuoden asunut päässäni huokaillen ja maristen miten ihmeessä ihminen voi laihtua,

Tämä paska ( arvaatte varmaan mikä ) tilanne on varastanut yleensä mainion keskittymiskykyni. Siinä syy, miksen ole saanut aikaiseksi blogata enkä oikein käydä muissakaan blogeissa, vaikka haluja olisi. The Classic Bridge Uskaltauduin vihdoin eilen fillarin selkään. Minullehan kasvaa aina kynnys, jos olen vähänkin aikaa polkematta. Eka kerta tauon jälkeen on pahin, mutta jännitystä ei tällä kertaa kestänyt kuin muutaman minuutin. Sitten huristin taas tuttuun tapaan eli jee kivaa. Ajelin lämmittelyksi reittejä, jotka tunnen kuin taskuni eli pehmeä lasku pyöräkauteen. Polkaisin Chiswick House and Gardensiin , josta siis kaikki nämä kuvat ovat. Olen saattanut paikasta joskus aiemminkin laittaa kuvia, mutta tuskin niitä kukaan enää muistaa joten tässäpä tuoreita taltiointeja. Ja tietenkin hieman kitisen tässä, sillä kauhistuttava draama odotti minua takapihalla. Alimman kerroksen naapurit ovat nimittän survoneet fillarinsa jokseenkin omituisesti MINUN ostamaani pyörätelineeseen. Sain työsk

  Jos tutustuisi Lontooseen vain minun kuvieni/blogini perusteella, voisi luulla että täällä kukoistaa ainoastaan arkkitehtuurin komeimmat helmet ( paitsi että olen aiemmin esitellyt hieman arkisempiakin asumuksia, kas tässä ). Haluan romuttaa tällaiset mielikuvat, joita ei varmasti kenellekään ollut muutenkaan.   Alkuhuomio: Muistetaanpa taas, että kauneus on katsojan silmämunassa ja kukin preferoi asumisessa erilaisia asioita eikä kaikkeen voi itse vaikuttaa muutenkaan. Itse preferoin matalalla asumista, vaikka toisaalta Suomessa voisin mieluusti asua kerrostalossakin. Täällä en, koska kun halvalla rakennetaan, niin julkisivun materiaalina ja eristyksessä on mahdollisesti käytetty vähän mitä sattuu – ja homma tehty vähän miten sattuu. Grenfell Tower on surullisen kuvaava esimerkki tästä. Vastaavia ei-paloturvallisia ratkaisuja on monissa muissakin tornitaloissa. Muistin virkistykseksi: Grenfellin tulipalossa kuoli 72 henkilöä ja yli 70 loukkaantui. Edelleen käydään keskustelua siit

    Kulkeuduin viime viikolla vihdoin pällistelemään Strawberry Hill Housea eli kavereiden kesken Mansikkitaloa, jota olen aiemmin kytännyt vain kadulta käsin. En nimittäin tiennyt, että sen tilukset ovat auki paikallisille. Parkkipaikka on suljettu eli sinne on turha hurauttaa sankoin joukoin autolla tärvelemään rauhaa. Onneksi.   Hyvin rauhassa sainkin siellä olla. Muutama muu ihminen oli sinne eksynyt samaan aikaan, mutta pitelimme noin sadan metrin etäisyyttä toisiimme. Kullakin mukanaan omat aatoksensa, minulla lisäksi muutamat murhat korvassa, sillä olen innostunut kuuntelemaan Jäljillä-podcastia . Podcastin tekijä on todella perusteellinen ja osaa tuoda esille kustakin keissistä ne olennaisimmat asiat. Lisäksi hänen äänensä miellyttää korvaani. Suosittelen, jos true crime -jutut kiinnostaa. Antti Holman oopperajuhlat on vaihtunut Radio Sodomaan ( linkki yleAreenaan, mutta löytyy myös Spotifysta ), jota kuuntelen paria jaksoa alkulämmittelyksi ( ja puolikuolen nauruun heti lenk