Posts

Showing posts from April, 2021

Piikitysraportti ja sivuoireloton tulokset

Image
Eilen se sitten tapahtui eli askel kohti uutta uljasta ja toivottavasti tulevaisuudessa hieman vapaampaa elämää. Kävin siis koronapiikillä. Täällä piikitysajan voi varata netistä ja samalla kerralla varataan sekä ensimmäinen että toinen aika. Päivä- ja kellonaikavaihtoehtoja oli runsaasti tarjolla, samoin piikityspaikkoja. Meidän alueemme listalla oli muistaakseni about viisi paikkaa, joista valitsin itseäni toiseksi lähimmän koska sinne on mukavin pyöräillä. Kovin mukavaa ei fillarointi tosin eilen ollut, koska juuri sopivasti lähdön hetkellä alkoi sadella ja tuulikin yltyi ärsyttäväksi puuskaksi. Mikä kauhistuttava vastakohta tiistain ihastuttavan leudolle säälle, joka muistutti lempeydellään jo kesää. Alla olevat kuvat ovat siis tiistailta. Ihmiset nautiskelivat juomiaan pubin edustalla, koska terassille ei mahtunut. Pubien sisätilat eivät toistaiseksi saa olla auki. Kävin hammaslääkärissä tsekissä. Hammaslekurini sijaitsee ihan tässä Thamesin varrella. Tullessani ulos, oli maisema

Metsän tuoksuja haistelemassa ja haaveilemassa

Image
Queensmere Pond, Wimbledon Common, London Patikkajalkaa kutittaa niin pahasti, että on vaikea pysyä paikallaan. Toissapäivänä jolkotin metsään pällistelemään lampea ja haaveilemaan vuorista. Olisi ihan pakko päästä kiipeilemään. Aloin jo katsella puitakin sillä silmällä, että alan kohta niissä kiipeillä. Niin valtava kiipeilyvietti on nyt päällä. Haluaisin myös kiipeilemään köysiradoille: kerran tehtiin sellainen rata Järvillä ( Treetop Challenge ) ja alkukankeuden jälkeen ihastuin puhteeseen niin kovasti, että olisi voinut hillua radalla koko päivän. Patikkahimoon katsoimme miehen kanssa viime viikonloppuna Netflixistä ( en tiedä näkyykö Suomessa: jos jollain on Suomi-Netflix, kerro toki ) minisarjan ( 4 jaksoa ) nimeltä Safe house . Tosin vain ensimmäinen kausi on saatavilla, mutta se on ihan ehyt kokonaisuus eli sen voi katsoa, vaikkei kakkosta pääsisikään katsomaan. Safe House sijoittuu pääasiassa Lake Districtille ja oli kiva bongailla tuttuja mestoja. Sarjassa ei pahemmin vuori

Vaihtelu virkistää

Image
Kampaamot ovat kiinni, mutta jotain muutosta pitäisi saada. Ystävykset tutkivat ohjetta. - Ne laitetaan ensin kiehuvaan veteen. - Miten niitä voi käsitellä kuumina? Pitääkö käyttää patakintaita? Hankala rullata tumput kädessä. Teresa onkii paplarin kattilasta, alkaa rullata Jeminan hiuksia siihen. - Ei tämä kovin kuuma ole, Teresa sanoo jättäen mainitsematta että sormista irtosi nahkat ja ne kiertyivät paplarin mukana Jeminan tukkaan. Paplarit saadaan kuitenkin päähän ja Teresa huljuttelee nahkattomia sormenpäitään kylmässä vedessä. - Nämäkö pidetään päässä koko yön? Aamu. Rullat eivät ota irrotakseen. Tukka on takussa. Ei auta kuin leikata koko moppi pois. Noh, tulipahan sitä kaivattua uutta ilmettä.  Pitkästä aikaa mukana krapuilemassa. Viikon 14 sanat ovat kiehuva , yö , rulla . Säännöt ja lisää krapuja Susun blogissa !

Maakuntamatkailua

Image
  Kolmen päivän kesä päättyi tänään ja on kieltämättä haikea olo. Hyödynsin nuo kolme päivää tekemällä pitkiä fillarilenkkejä eri ilmansuuntiin. Tiistai oli päivistä lämpimin, Lontoossa mitattiin himpan päälle 24 astetta. Itse vietin tuon päivän seikkailemalla ”maaseudulla”, toisin sanoen lähdin polkemaan Thamesin vartta länteen päin eli pois Lontoon ydinalueilta ( asumme länsipuolella ). Suurin osa reitistä oli minulle tuttua ennestään, koska olen fillaroinut tuolla suunnalla ennenkin. Alla Sunbury Lock eli sulut. En muista olenko tästä ennen polkenut, koska viimeksi näillä suunnin taisin polkea isoja teitä pitkin.   Puista Itkupajut saavat lehtensä ensimmäisten joukossa ja maisema alkaa täyttyä hiljaksiin. Iso osa kevätkukista on jo kukkinut tai kukkii parhaillaan. Puista magnoliat ovat jo aloittaneet kukintansa, wisteriat ovat tulossa seuraavaksi, aah. Pääkohteeni oli Walton-on-Thames , jonne olen  fillaroinut ennenkin. Nyt poljin tosiaan pääasiassa vain Thamesin rantatietä, joka on