Helmikuiset sumut
Tämä talvi on ollut erityisen leuto ja nyt viime aikoina varsin harmaa, tuulinen ja sateinen. Helmikuun alkupuolella esiintyi muutama komea sumu, jotka ikuistin mutta vasta nyt jaksan työntää ne blogiini.
Harmittaa, kun eräs keskeinen silta (Hammersmith Bridge) on remontissa (ja on vielä kauan), sillä se hankaloittaa liikkumistani. Silta on tärkeä julkisen liikenteen kannalta, mutta jo pitkään dösät ovat olleet poikkeusreiteillä. Tubella pääsisi, mutta en tykkää matkustaa tubella. Noh, eipä auta itkut - ei se silta ruikuttamalla rakennu eikä varmaan muutenkaan pitkään aikaan.
Olen tuntenut itseni yksinäiseksi viime aikoina. Tunne on minulle vieras, sillä viihdyn yksin enkä yleisesti ottaen ikinä koe itseäni yksinäiseksi.
Nyt kuitenkin jo useamman kuukauden ajan olen ollut poikkeuksellisen alavireinen ja ahdistunut. Jopa siinä määrin, että se on haitannut elämistä ja olemassaoloa. Luulen, että käyn läpi kriisiä ja ihmeekseni se kriisi taitaa liittyä osin ikään. Minulla on ikäkriisi. Ihan kammottavaa edes tunnustaa tällaista. Jostain syystä olen alkanut hävetä ikääni. Tai pelätä? En tiedä.
Minun tyylini kohdata kriisit on myöntää ne, joten myönnetään nyt: olen 43-vuotias ja tunnen itseni vanhaksi. Ja kyllähän tässä alkaa jo ikää olla. Mutta entä sitten? Olen yrittänyt miettiä, miksi asia vaivaa minua. En jaksaisi enää olla nuorempi ja asian ajatteleminen on sikäli turhaa, sillä näin se elämä kulkee meillä kaikilla. Olen fyysisesti terve ja jaksan liikkua, mikä on minulle tärkeää.
Vähän vaikea siis ymmärtää tätä kriisiä nyt. En asiaa aktiivisesti ajattele, mutta joskus se vihlaisee mieltä. Ehkä tämä "ikäkriisi" liittyy yleisesti tavanomaista ahdistuneempaan kauteeni. Hieman turhauttavaa, kun en jaksaisi edes tällaisia asioita ajatella, mutta silti ne tunkevat päähäni.
Hus, menkää pois. Jättäkään minut rauhaan ja antakaa takaisin aurinko!
Toivotaan, että sumu sade ja alvireisyys poistuvat ennen pitkää ja aurinko valon kera huuhtelee ilmoille mieleesi tunkevat ajatukset.
ReplyDeleteTänään aurinko näyttäytyi, yhteensä peräti about tunnin verran normaalin parin minuutin sijasta. :D Eikä ihme kyllä ole vielä satanut! Sade ärsyttää eniten, koska silloin ei voi lampsia ulkona kirjan kanssa, koska täytyy kannatella sontsaa.
DeleteUpeita kuvia! Harmaus on useimmiten masentavaa, mutta toisaalta se on myös valtavan valokuvauksellista. Ikävä tuo kriisisi, toivottavasti se alkaa pian helpottaa! Itse olen 47-vuotias, eikä ikäkriisejä ole ollut kolmenkympin kriisin jälkeen - toistaiseksi. Muita kriisejä kyllä senkin edestä! Nähtäväksi jää, koska seuraava ikäkriisi iskee kimppuun...
ReplyDeleteKiits :)) Sumu on kyllä komeaa, etenkin jos sieltä takaa alkaa hiljaksiin aurinko tunkea. Kaipaan todella kovasti aurinkoa, olen tässä jo melkein pelännyt että se on sammunut kokonaan :D
DeleteEn tiedä onko minulla ikäkriisiä, kun periaatteessa ikä ei edes kiinnosta minua. On tämä taas vaikeaa. :D Kolmenkympin kriisiäkään minulla ei ollut eli olen välttynyt aika hienosti ikäkriiseiltä. Mutta nyt kun mainitsin asian “ääneen”, niin koko asia (siis iästä murehtiminen) tuntuu jotenkin hassulta. Voi siis olla, että tämä kriiseily liitty yleisesti muihin paskoihin oloihin.
Toivottavasti säästyt ikäkriiseiltä jatkossakin – on varmasti elämässä ihan tarpeeksi haastetta ilman niitäkin <3
Toinen kuva on hyvin kaunis. Siinä on unelmoiova tunnelma. Kevään tullessa toden teolla, saat varmaan uutta energiaa ja kriisit helpottuu.
ReplyDeleteSitä minäkin toivon. Tämä talvi on ollut jokseenkin erityisen ankea ja kaiken lisäksi tuntuu loputtoman pitkältä. Päivät onneksi ovat selkeästi pidentyneet vaikka aurinko aika pihisti näyttäytyykin.
DeleteTodella upeita sumukuvia, kakkonen ja kolmonen ovat suosikkejani - aivan huippuja! Tämä on ollut outo ja väsyttävä talvi. Meilläkin harmaata, sadetta ja hyvin tuulista. Nyt on parina päivänä ollut aurinkoista ja keväältä tuntuu - ajattele, Suomen helmikuussa! Uskon, että aurinko ja valo antavat sinulle energiaa ja vievät liiat märehtimiset mennessään! Niin, ja nuorihan sinä vielä olet!
ReplyDeleteOhhoh, kylläpä kesti vastaaminen mutta parempi nyt kuin ei koskaan. :D
DeleteKiitokset! Komeat olivat sumut, vaan ovat nyt toistaiseksi ohi. Harmautta on kyllä piisannut edelleen, mutta onneksi joskus myös aurinkoa. Enemmänkin voisi kyllä paistaa.
Alan päästä balanssiin itseni kanssa. En tiedä, mikä minua on vaivannut, mutta parempaan päin menossa <3
Ihan mielettömön hienoja sumukuvia! Sumukuvien ottaminen on kyllä oma taitonsa, kun pitää ensinnäkin osata olla liikkeellä oikeaan aikaan. :-)
ReplyDeleteMInuakin ahdistaa, jos pysähdyn ajattelemaan ikääni (kohta 46). Tuntuu, että koko elämä on jo eletty, ja tästä eteenpäin on pelkkää alamäkeä. Sinänsä ajatus on outo, koska en tunne itseäni fyysisesti (enkä varsinkaan henkisesti :-D) tuon ikäiseksi, vaan ehkä parikymppiseksi. Seuraava kysymys sitten olisikin, että millaiseksi 46-vuotiaan pitäisi sitten olonsa tuntea.
Halaus sinulle täältä kaukaa! Toivottavasti kevät tuo sinulle paremman mielen. <3
Kiits, täällä nämä kevättalvisumut kestävät ihan puolillekin päivin eli voi rauhassa vetää aamukahvit eikä tarvitse kukonlaulunaikaan lähteä liikkeelle. :D
DeleteMinulla oli ihan samanlaisia ajatuksia ikää ajatellessani (nyt en enää jaksa ajatella sitä, koska se ei johda mihinkään ja on aika turhaa)! Minäkään en sinänsä edes tunne itseäni vanhaksi ja kaiken lisäksi olen vielä ilmeisesti melko terve tai ainakaan ei satu mihinkään. :D Kai tämä oli jokin välitilakriisi, joka toivottavasti ei toistu ihan heti!
Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi <3
Olet ottanut upeita sumukuvia.
ReplyDeleteMinun vinkkelistä katsottuna 43 on vielä hyvin nuori.
Tuo yhdistää meitä, etten minäkään jaksaisi enää olla nuori. 72 on passeli ikä minulle.
Saattaa olla, että alavire liittyy säihin, eikä ikään (?)
Kiitokset! :))
DeleteNiinhän se on, että aina joku on vanhempi ja joku nuorempi. Pitäisi ehkä unohtaa ikä ja olla mitä on. <3
Voi tosiaan olla, että alavireisyyden alkulähde oli ihan muualla kuin iässä, mutta se siitä levisi vähän joka asiaan. Nyt on parempi sää päänupissakin jo!