Tudoria tai voi se olla jotain muutakin


Melko varmasti tudoria, Twickenham.

Tuossa aiemmin esittelin rumia kerrostaloja, nyt esittelen täkäläisittäin tavanomaisia rivitaloja, jotka on (ehkä, mahdollisesti, kaiketi) rakennettu tudor-tyyliä mukaillen. Kyseessä ei siis ole aidot tudorinaikaiset talot, kuten harjaantumatonkin silmä voi nähdä.

Kuvat olen ottanut eri päivinä noin parin viikon sisällä eri puolilta rajoitettua reviiriäni.

Välihuomio:

Täällä ollaan edelleen "vankilassa". Lockdownia on kyllä hiljalleen alettu purkaa ja ihmisiä, jotka eivät voi tehdä etätöitä, kannustetaan menemään työpaikalle. Julkista liikennettä ei ole tarkoitus muiden kuin työmatkalaisten käyttää, joten sinne ei ole asiaa (vaikka sitä ei kukaan tietenkään voi valvoa).

Lähes kaikki kaupat ovat edelleen kiinni, samoin kirjastot, ravintolat jne. Viikko sitten se typerä tunnin ulkoilurajoitus (jota en noudattanut, ai kauhia) poistui ja nyt saa rampata ulkona niin paljon kuin haluaa ja vaikkapa ottaa aurinkokylpyjä penkillä ilman että kytät hätistelevät pois.

Josta sitten melkein takaisin asiaan.

Aivan varmasti tudoria, Petersham.

Varoitus:

En ole arkkitehti enkä arkkitehtuuria opiskellut. Tietoni ja luuloni olen hankkinut ihan vain lukemalla ja katselemalla kuvia ja yleensäkin ympärilleni, tekemällä mielipuuhaani eli selailemalla vuokrattavia/myytäviä asuntoja Zooplasta sekä olemalla utelias. Tässä ei siis olla pulahtamassa englantilaisen arkkitehtuurin ytimeen (josta saisi kokonaisen kirjan tai tuhat väännettyä - en tosin minä, koska en arkkitehtuurista mitään tajua).

Näissä saattaisi kyllä edwardiaanisia vaikutteita, hmm. Eivät siis välttis ole tudor-taloja.

Tunnustankin heti alkuun, että minun on vaikea erottaa esim. viktoriaanista ja edwardiaanista taloa tosistaan. Joskus kuvioita sotkee myös georgiaaninen talo, vaikka sen tyylin pääsääntöisesti erotan. Tähän päälle sitten vielä ne modernit rakennukset, jotka ottavat vaikutteita näistä aikakausista, niin hohhoijaa. Erotan kyllä suunnilleen onko talo vanha vai rakennettu "vanhaksi" (kuten täällä yleistä), mutta vaikutteita en aina erota.

Tudoria Kingstonissa koko katu pullollaan. Kaunista mutta hieman tylsää.

Minun silmääni tudor miellyttää, mutta joillekin kaduille kaipaisi jotain muutakin ilmettä kuin samaa rivitaloa kilometritolkulla.

Tudor house

Täällä on myös yleistä, että talolla on nimi. Kaikilla taloilla ei kuitenkaan ole nimeä.

Tudoria Aragon Roadilla, en muista missä. Olisko Hamissa.

 Loppuun vielä jylhä (mielestäni) edwardiaaninen talo.


Ennen varsinaista loppua on kyllä pakko tunkea tähän vielä kuvat "taidekadulta", jonne päädyin eilen ulkoilullani. (Täällä muuten pitelee ilmoja eli yli kahtakymmentä joka päivä. Eilen asteita oli 24. tänään on luvattu 26.)


Ihastuttavia töitä! Ihan kuin olisi taidenäyttelyyn päässyt. Melkein tuli kyynel silmään näitä katsellessa.


Comments

  1. Upeita katumaalauksia, ihanaa, että joku viitsii ilahduttaa kulkijoita.

    Näin suomalaiseen silmään nuo talot, olivat ne sitten tudoria, edvardia tai mitä tahansa, ovat aika hulppean näköisiä. Ikään kuin niissä asuisi vain rikkaita ihmisiä. Ehkä asuukin.

    Täällä kevät viivyttelee, nippa nappa kymmenen astetta, ukkosia ja sadekuuroja, mutta onneksi myös aurinkoa.
    Ja Lainakoira <3

    Täällä on avattu kirjastot, kesäkuun alussa avautuvat kapakat, urheilutapahtumat pienemmälle yleisömäärälle. Ja kaupathan ovat saaneet olla auki kaiken aikaa. Elleivät sitten ole menneet konkkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo katumaalaukset ovat kyllä todella upeita, tehty sellaisilla katuliiduilla, jotka sade sitten pesee pois. Eli säilynevät jonkin aikaa, koska tänne ei ole sadetta luvattu ainakaan viikkoon eikä sen jälkeenkään. En edes muista, koska täällä on viimeksi satanut. Ruoho kellertää jo monin paikoin kuivuuden takia.

      Minun silmäni on turtunut noihin taloihin, vaikka ne silmääni miellyttävätkin. Niin sitä tulee ”sokeaksi” arkiselle. Tuollaisessa rivarissa voi periaatteessa asua ihan keskituloinen perhekin, ei tarvitse olla rikas. Jos siis asuu vuokralla. Toki kerrostalossa olisi pienempi vuokra noin yleisesti. Asuinalue ja sijainti vaikuttaa todella paljon vuokraan, mutta niinhän se on Suomessakin.

      Onpa siellä koleaa, kyllä antaa kevät odotuttaa siellä itseään! Suomikaipuuni aina jotenkin katoaa, kun kuulee Suomen sään :D Onneksi lainakoira ulkoiluttaa sinua <3

      Juu, elleivät tosiaan menneet konkkaan. Aika moni taisi mennä ja menee – myös täällä. Vähän hankala tilanne. Luin tuosta, että Suomessa mahdollisesti juottolat avautuvat, mutta melko tiukoin säännöin. Ja siis sama kirjastojen kohdalla. Ihan hyvä, Suomessa on saatu korona aika hyvin haltuun mielestäni eikä yhteiskuntaa voi pitää ikuisuuksia ”kiinni”.

      Pakko kyllä todeta, että täällä en olisi itse ekojen joukossa menossa baariin :D Britit ei vaan osaa pitää etäisyyttä. Tai jotkut osaavat, mutta yllättävän moni ei välitä tai ei osaa.

      Delete
  2. Arkkitehtuurista en tiedä mitään, mutta mielelläni katselen talojen kuvia. Katumaalaukset ovat ihastuttavia. Taiteilijalla mukava värimaailma, pehmeitä sävyjä.
    Jopa on helteen sinne puskenut, ei täällä vaan keväästä varsinaisesti muuta tietoa, kuin hanget tipahtaneet reilun puoli metriä ja isot tiet sulia ja kuivia, soratiet rapaisia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arkkitehtuurista ei tosiaan tarvitse mitään ymmärtää voidakseen ihailla kauniita muotoja ja yksityiskohtia. Oma silmä niihin turtuu, ellei tule jotain tosi prameaa eteen. Tosin nyt tässä koronan aikana on alkanut kiinnittää eri tavalla huomiota ympäristöönsä, mikä on kyllä ihan mukava juttu.

      Vai vielä hankia siellä, jestas! Minun nostalgiasuomessa paistaa aina aurinko, linnut laulavat ja ulkona tarkenee puolialastomana. Sitten totuus lyö kasvoille :D

      Delete
  3. Minusta sinä tiedät arkkitehtuurista tosi paljon! Tai itse en ainakaan olisi osannut sanoa yhtään, miltä tudor- tai edwardiaaninen rakennus näyttää. Hats off!

    Ihania katumaalauksia! Värit oikein iskevät silmiin, mikä ei ole ollenkaan huono asia. :)

    Onko siellä muuten edes näköpiirissä helpotuksia noihin rajoituksiin? Tarkoitan nyt siis esim. kauppojen ja kirjastojen aukioloja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tudor on tosi erottuva, nuo muut mainitsemani tuppaavat menemään päässäni sekaisin. Tietyistä yksityiskohdista voi yrittää päätellä, mistä tyylistä on kyse. :D

      Mietin noiden katuvärien tiimoilta, että mistähän mahtaa saada noin hyvin katuun tarttuvia ja voimakkaita värejä. Ei sillä, että olisin menossa niitä hankkimaan. Parempi jättää taitelut muille. Mutta kivaa puuhastelua lapsille (otaksun, että nuokin upeat työt on tehnyt lapsi tai nuori), kun ei oikein voi minnekään mennä.

      On täällä kaikenlaisia suunnitelmia ja vaiheita sen suhteen, miten tätä lockdownia aletaan purkaa, mutta aika epämääräisiä ovat eli aikatauluista ei ole tarkempaa tietoa. Muutenkin mielestäni täällä “salaillaan” asioita eikä puhuta suoraan ja lehdet sitten spekuloivat ja tekevät omia arvailujaan huhujen perusteella. Ihan pihalla koko hallitus.

      Koulujen olisi tarkoitus ainakin osittain aueta ensi kuun alussa, mutta opettajat eivät ole innostuneita asiasta eikä moni muukaan. Täällä on muuten hammaslääkäritkin pakotettu sulkemaan ovensa ja nyt hammaslekurit ovat nostaneet syytteen, koska klinikoiden pakkosulkeminen oli ilmeisesti laiton. Joidenkin potilaiden hoidot jäivät kesken, kun hammaslääkärit pakotettiin sulkemaan praktiikkansa. Saan tästä ensi käden tietoa, koska oma hammaslekurini lähettää aika tiuhaan uutiskirjeitä asiakkailleen ja on näistä lehdissäkin juttua. Minun vuotuinen tarkastusaika on ohi ja vaikka inhoan käydä hammaslääkärissä, niin haluaisin sinne päästä.

      Kirjastojen aukeamisista ei ole tietoa, pubit ja ravintolat saavat myydä noutoruokaa (harva myy, kun ei ole kovin kannattavaa) mutta tuskin ovat aukemassa kovin pian. Elokuussa ehkä (terassit), jos hyvin käy. Rättikaupat ja kauppakeskukset ovat kiinni, ei ole tietoa milloin saavat avata ovensa. Ehkä joskus kesän aikana tiukoin rajoituksin. Garden centerit saavat avata ovensa ja jotkut pihakalustekaupat jne. Auki ei siis ole mitkään minua kiinnostavat kaupat ainakaan vielä. Pärjään tosin ilmankin, mutta miten mahtavat pärjätä kauppiaat. Konkursseja luvassa ennätysmäärä ja täällä onkin jo annettu lamavaroitus.

      Kauhea avautuminen, sori :D Tänäänkin onkin minun kauppapäivä eli pirteästi jonottelemaan ruokakauppaan, josko sieltä löytyisi sitä mitä haluan (aina ei löydy) :D

      Delete
  4. Kauniita ja hyvinhoidettuja asuinalueita olet kuvannut. Tyyli on niin erilaista kuin täällä. Kiva katutaidenäyttely ja upeita työt ovatkin! Täällä jotkut museot (ainakin Ateneum) aikovat avata ovensa 1.6. Kirjastoista voi hakea varatut kirjat ja palauttaa lainansa. Kävin paikallisessa kirjastossa ja olihan kokemus: hyllyrivit aivan kaikki oli suljettu kulkuestein. Oli vain väylä palautusluukulle ja varaushyllylle, kulkusuuntakin merkitty. Oikeasti pitäisi ottaa kuvia, koska onhan tämä historiallinen juttu. Teillä on koronan suhteen aika paha tilanne siellä, Suomessa on selvitty toistaiseksi hyvin tästä ensimmäisestä aallosta (tosin mökkihöperyys alkaa vaivata). Saapa nähdä miten sitten jatkossa. Helatorstaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Britit pitää aika hyvin huolta omasta pihapiiristään tällä suunnalla ja etenkin, jos on rivari. “Roskapäivänä” näyttäisi hieman toisenlaiselta, koska avoimista kierrätyslaatikoista lentelee paperia sun muuta pitkin katuja eikä se roskakuskeja kiinnosta. Perinteisiä kadunlakaisijoita näkyy myös katukuvassa. Toki alueellisia eroja on ja ne erot ovat suuria.

      Hienoa, että siellä alkaa yhteiskunta avautua hiljaksiin enemmänkin. Kirjastojen avautumista odotan itsekin eniten, vaikka eipä tässä ole lukemisesta pulaa edelleenkään. :)

      Delete
  5. Silmä viehättyy aina erilaisesta, mitä täällä näkee. Siksi minä en osaa kaivata muuta tuonne rivitaloalueelle. Onpa hienoa, että joku on nähnyt vaivaa ja taiteillut nuo teokset.
    Olen tehnyt yhden samanlaisen kirjastoreissun kuin Riitta, mutta Lahden kirjastoon. Päätin toistaiseksi tyytyä e-kirjoihin, sen verran masentava reissu oli.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katuliitutyöt ovat kivoja ja minusta hieno idea saada lapsille ulkopuuhaa, kun täällä kaikki leikkipuistotkin on edelleen suljettu eikä mihinkään ole saanut mennä. Nyt on rajoitukset vapautuneet siinä määrin, että ulkona saa oleilla mielin määrin, mutta mikään paikka ei edelleenkään ole auki.

      Kirjastoa kaipailen minäkin. Täällä ei ole vielä tietoa, milloin ne mahdollisesti saavat avata ovensa.

      Delete
  6. Olipa upeita nuo katumaalaukset. Nuoko sais omalle seinälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä niin hienoja, että toivottavasti tekijä maalailee niitä pysyvämminkin jonnekin.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.