Piknikillä Windsorissa

 

Windsorin reissu siirtyi epäsuosiollisten säiden takia. Kylmä ei varsinaisesti ole ollut, mutta sateen uhka on hiipinyt ilmassa.

Sateella fillarointi on hankalaa rillipäälle. Piilareita minulla ei enää ole enkä ole oikein innokas niitä hankkimaan. Niiden käyttäminen oli aina valtava operaatio ja lisäksi silmäni kuivuvat herkästi, joten pitäisi jatkuvasti käyttää silmätippoja. Tosin joudun muutenkin käyttämään jatkuvasti silmätippoja, mutta piilarit tuntuvat epämukavalta. Lisäksi toukokuussa 2013 piilari hajosi silmään ja saatoin hieman traumatisoitua siitä.

Mutta vihdoin eilen se onnistui. Siis pyöräretki Windsoriin, ei olemattoman piilarin laittaminen silmään.

Moni ei taida tajuta miten vihreä kaupunki Lontoo lukuisine isoine puistoineen on. Skuttaan pääsee melko helposti halutessaan. Ei tarvitse myöskään ajella kauas Lontoosta, kun päätyy kunnon böndelle.

Windsor sijaitsee Lontoon länsipuolella niinikään Thamesin rannalla. Fillaroidessa matkaa pidentää Heathrow’n lentokenttä, joka on tiellä ja se pitää kiertää. Heathrow’ta ympäröivä alue on kammottava: meluinen (ylläri) ja melko saastainen.

Mahtavia ja monipuolisia maisemia saa kuitenkin nähdä fillaroidessa. Tässä eräs kohokohta jossain päin Buckinhamshirea tai Berkshirea. En ole varma, kummassa tuolloin olimme.

Aivan ihastuttava "kota" keskellä böndeä, ympärillä skuttaa ja peltoa silmänkantamattomiin. Tästäkö uusi koti meille? Nykyinenhän alkaa niin sanotusti rakoilla. Tilannetta on käyty nyt ihan remppa- ja huoltomiesten toimesta ihmettelemässä ja tuomio on karu: koko sisäkatto pitää uusia eli huone pitäisi tyhjentää kokonaan.

Tai toki voi jättää kamat sinne ja ne voidaan suojata, mutta luvassa on hienojakoista ja kaikkialle kurkottavaa mustaa pölyä, joten remppamies ei sitä suositellut vaihtoehdoksi. Lisäksi remppa kaikkineen kestäisi about kuukauden (eli varmaan kaksi, harvemmin rempat valmistuu ajallaan), joten ei ei ei. Samalla vaivalla muuttaa muualle.

Mutta jospa nyt sinne Windsoriin, jossa Ellukin pruukaa majailla ainakin toisinaan. Kökötettiin linnan juurella, mutta eipä tullut kutsua iltapäiväteelle, huonoa palvelua.

Olen käynyt Windsorissa joskus vuosia sitten (samalla reissulla myös Windsorin linnassa) ja olemme miehen kanssa sinne kerran aiemmin pyöräilleet (tosin silloin tulimme junalla takaisin). Eli tuttu mesta ennestään etenkin minulle.

 

Yllärinä tuli nyt ainoastaan väljyys: Windsor on normaalioloissa melkoinen turistirysä, mutta Koronan takia kaupunki oli suorastaan hiljainen, kun ulkomaalaisia turisteja ei juuri ollut. Kukapa nyt haluaisi Brittilään matkustaa (en ainakaan minä, ellen asuisi täällä). Paikalla turisteilevat olivat nyt siis pääasiassa brittejä, jotka harrastavat kotimaanmatkailua.


 


 Kävimme myös toisella puolella Thamesia.

Kivan näköinen syöttölä. Meillä oli tosin oli eväät mukana, jotka nautimme Windsorin linnan edustalla ennen kuin aloimme kotimatkan. Kilsoja kertyi himpan päälle 72.

Olisin mielelläni lisäillyt juttuun parit linkit, mutta Blogger ei anna maalata tekstiä eikä tehdä linkityksiä. Ainoastaan yhden linkin sain lisättyä, sen jälkeen alkoivatkin hankaluudet. Tekstin ja kuvien asettelu on hankalaa ja toisinaan kuvat ilmestyivät minne sattuu. Normaalisti tällaisen postauksen tekeminen ei kauan vie, mutta nyt tuhraantui tuhottomasti aikaa ihmeellisen pelleilyyn ja asioiden tekemiseen kaksi tai useammankin kerran. 

Joku bugi tässä alustassa nyt on, ja se ottaa päähän: aivan turhaa sähläämistä ja säätämistä. En uskalla nyt laittaa edes kuvatekstejä, ettei koko muodostelma taas räjähdä käsiin ja sitten pitää taas korjailla. Hermo menee: miten on saatukin aikaiseksi näin paskasti toimiva alusta.

Ellukaan ei arvosta!


Comments

  1. Voi Ellua! Ei sitten kutsunut kello viiden teelle syanidilla! Hmm, pitäisiköhän laittaa The Crown-sarja boikottiin????
    Mukavan näköistä seutua ja ihanan väljää. Jotain hyvää koronassakin.

    Tuo autiotalo on kyllä kuvauksellinen, mutta mahtaakohan katto kestää sadetta? Ehkä ette kuitenkaan muuta sinne, vai mitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, ehdottomasti sarja boikottiin! Oikeasti en malta odottaa, että se jatkuu hoho :D
      Oli kyllä melkonen ylläri, miten väljää Windsorissa oli: ihmisiä toki oli, mutta ei edes ruuhkaksi asti. Muilla käyntikerroilla noille Windsorin linnan edustalla oleville penkeille ei edes mahtunut istumaan, nyt olisi voinut oikein valita!

      Autiotalosta puuttui iso osa kattoa, että hieman haastavaa kyllä olisi sadesäällä. Tietty voisi pystyttää teltan sisätiloihin. Mutta joo, luulen että skipataan se luukku :D

      Delete
  2. Olipas kiva kuvakierros taas! Ja toi hylätty rakennus... voi että miten herkullisia paikkoja onnistut aina löytämään.

    Joko olette katselleet uusia koteja? Näkyykö korona siellä asuntomarkkinoilla mitenkään?

    Mulla ei ole koskaan ollut piilareita, mutta silmien vuotaminen ja silmätipat ovat ajoittain erittäin tuttuja juttuja. Menikin pari vuotta, että silmät oli normaalit, mutta nyt on taas ongelmana ihan kaamea silmien vuotaminen. Probleema alkoi vissiin auton ilmastointilaitteesta tms. Pyöräily on hankalaa, kun viima käy silmiin, ja silmät vuotavat niin, ettei meinaa eteensä nähdä. Pitäisi varmaan ruveta käyttämään jotain sukelluslaseja fillaroidessa. Ja silmätippojen kanssa läträäminen on ihan vihoviimeistä, eikä niistä tunnu olevan mitään apua kuitenkaan.

    Uudesta Bloggerista en jaksa sanoa enää mitään. Muuta kuin että syvältä on. :-(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä mukava ylläri tuo autiotönö! Siihen muutamme, NOT :D Muuttoasioita on mietitty lähinnä siltä kannalta, että mihis muutettaisiin. On harkittu Lontoosta jonnekin muualle muuttamista ja oli eräs rannikkokaupunkikin mielessä, mutta luulen että hylätään se paikka. Kämppätarjontaa ollaan kyllä katseltu alustavasti, mutta ei olla tehty asialle mitään konkreettista vielä. Lähdemme reissuun parin viikon kuluttua, joten sen jälkeen sitten aletaan tositoimiin. :)

      Juu, siis minulla nimenomaan fillaroidessa silmät vuotaa kuin seula! Etenkin alussa se vuotaminen on niin runsasta, että oikeasti on vaikea nähdä. Yleensä vuotaminen siitä rauhoittuu jossain vaiheessa, mutta ei kyllä kokonaan lopu: muuttuu vain siedettäväksi. En tiedä, mitä tälle voisi tehdä. Vaikka miten laittelen tippoja ja silmiä olen kylvettänytkin (täältä saa sellaista “silmäkylpyainetta”, jonka pitäisi kosteuttaa tehokkaasti ja pitkäkestoisesti), niin eipä tunnu olevan apua. Sukelluslasit vahvuuksilla on minullakin käynyt mielessä :D

      Delete
  3. On kuvissasi luksustönöjä ja rappiolinnoja! Oma vahva latinkinsa molemmissa. Ei taida olla yksikään pyöräilyreittisi tylsä. Seurustelet jopa noin tgurvavälin takaa Ellun kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikissa lenkeissä on jokin kohokohta, olkoon miten pieni tahansa. Tällä reitillä niitä olikin paljon! :)

      Delete
  4. Hieno kierros taas - kaikkine vastakohtineen. Nyt olisi kiva olla turistina maailmalla, kun ei ole ruuhkia missään. Vaan en arvaa lähteä.
    Toivotan teille antoisaa reissua. Toivottavasti uusi koti löytyy sitten, kun on sen aika.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, Koronan paras puoli ehdottomasti täällä on nyt se, että on väljempää. Tosin maan talous on aika kuralla ja huonommaksi menee.

      Kiitokset toivotuksista <3 Ihana päästä reissuun, kun on poikkeuksellisesti kököttänyt koko kesän kaupungissa!

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.