Jalkavammaisen nenäneitsyys vaarassa

Suomireissu alkaa olla sillä mallilla, että on loppudraaman aika. Draamaa ei tältä reissulta olekaan puuttunut - vähempikin olisi riittänyt.

Passiasia on kuitenkin nyt kunnossa eli kotiin voi matkustaa voimassa olevalla asiakirjalla. Tosin settled-status on vanhassa passissa, joten pientä draamaa saattaa Lontoon päässä esiintyä. Siitä en kuitenkaan jaksa stressata, koska asia on melko mitätön.

Enempi päänvaivaa tuottaa pakollisten covid-testien järjestäminen. Ei riitä, että testaa Suomen päässä, vaan kotipuolessa pitää tehdä ns. second day -test, josta pitää olla tiedossa referenssinumero ennen lentoa täytettävää locator-lomaketta varten. Luonnollisesti mitään testiä ei meillä ole, koska pelkkä lähteminen oli niin hankalaa vanhoine passeineen ettei siloin jaksanut ajatella tulemista. Täytynee tilata joku testi kotiin ja toivoa, että sen saapuminen ajoittuu jotenkin hyvin ja että se mahtuu postiluukusta. 

Kroppakin alkaa lahota. Tai ehkä ei mitenkään pahasti, mutta otaksun että minua vaivaa plantaarifaskiitti. Kipu jalkapohjasta säteilee jännettä pitkin takapohkeen kautta polven taakse. Oikein tunsin kireyden, kun kokeilin eri venytysliikkeitä. Enpä olekaan aikoihin venytellyt, vaan lähden lenkeillekin aina ihan kylmiltään. En lähde enää. Tai toki lähden lenkille, mutta nyt on alkanut ahkera venytys ja golf-pallon pyörittely jalkapohjan alla.

Mitenkään superpahaksi ei tämä vaiva ainakaan toistaiseksi ole äitynyt, joten olen ihan liikuntakykyinen eikä kipuilu mutenkaan ole mitenkään kovin kauheaa eikä se ole jatkuvaa. Semmoista kuitenkin, että sen on nyt pannut selkeästi merkille.

Paljon olisi juttua ja kuvia, mutta palaan niihin kunhan pääsen kotiin. Tässä kuitenkin muutamia kuvia fillarilenkeiltä. Vanha fillarini on tällä mökillä säilössä ja toimii melkein kuin unelma. Uudet kumit piti vaihtaa, mutta muuten se futaa hyvin.

Lenkeillä olen bongaillut muun muassa autiotaloja, kuinkas muuten! Ja itse asiassa muutaman autioituneen maatilan.

Nämä kuvat on valinnut henkitoreissaan koriseva kannettavani. Parempiakin olisi, mutta niitä sitten myöhemmin jahka pääsen kotiin.

Seuraava postaus sitten kotoota, jonne palaan parin viikon kuluttua. Vaikka on ollut mahtavaa olla Suomessa, niin kyllä omaa kotia jo alkaa kaipalla - ja omia tuttuja rutiineja. 

PS. Postauksen otsikko viittaa koronatestiin ja erityisesti siihen, että sen tekee joku muu kuin minä itse. Olen toistaiseksi onnistunut välttymään teettämästä koronatestiä, mutta lennolle pääsemisen takia se on tehtävä. Kammottaa hieman jo etukäteen, kääk.

Comments

  1. Voihan hitsi näitä koronatoimenpiteitä & testejä! Kyllä sen testin sietää, olen käynyt kaksi kertaa. Minulla oli nilkkamurtuman jälkeen plantaarifaskiitin tapaisia oireita. Sitkeällä venyttelyllä ikävä tunne ja kireys katosivat. Eikös golf-pallo ole liian pieni? Mulla on käytössä tennispallon kokoinen Lidl-versio.

    Jännittävä tunnelma näissä autiotaloissa, kun siellä vielä on asukkaitten tavaroita. Miettii, miksi lähtivät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä tietää, että testistä selviää hengissä eikä se ole ihan niin paha. Jostain syystä olen onnistunut kehittämään kauhean kammon sitä kohtaan, mutta eipä auta itkut.

      Minulla tuo venyttely tuottaa tulosta jo nyt. Ei ehkä varsinaisesti jalkapohjaan, mutta itse pohkeeseen: on hieman joustavampi jo eikä tunnu niin kireältä. Sattuu kyllä edelleen, kun sitä venyttää eli tosi pahasti on päässyt jumiin.

      Tennispallo varmaan olisi paremman kokoinen, mutta ei ole sellaista. Golf-palloja löytyi mökistä ja kyllä tuollakin saa ihan kivasti hierottua.

      Luulen, että tuossa autioituneessa talossa on varmaan kuolema kolkutellut ovea eikä suvusta ole löytynyt jatkajaa tilalle. Talo ja tila ovat olleet tyhjillään jo aika kauan.

      Delete
  2. Voihan testit! Sisukkuutta tarvitaan matkustamiseen!

    On kyllä huikeita kuvia autiotaloista. Kaikki nuo taakse jätetyt tavarat, huikean karmaisevaa jotenkin.

    Plantaarifaskiitti, jäiks. Venyttelyn lisäksi tärkeintä on lepo, lepo ja lepo. Ja se tarkoittaa ihan oikeasti lepoa. Ei fillarointia, ei juurikaan kävelyä.
    Mulla oli tuo vaiva joskus muinoin, kun olin vielä työelämässä. Kipeää teki, mutta kävelin sitkeästi työpäivän aikana useitakin kilsoja.
    Kunnes en enää kävellyt. Tulehdus levisi akillesjänteeseen ja siinä vaiheessa piti ottaa kyynärsauvat avuksi. Eikö tietenkäään töihin ollut asiaa.
    Lopulta nilkan hermot menivät tulehdusten takia hermopinteeseen ja nilkka piti leikata.

    En halua peloitella, mutta näinkin voi käydä. Faskiitti on inha vaiva, joka voi kestää useitakin kuukausia enemmän tai vähemmän oireilevana. Ohi se menee jossain vaiheessa, mutta kärsivällisyyttä vaaditaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, kauheaa säätämistä noiden testien takia, mutta nyt on toimintasuunnitelma valmis. Tosin se on erittäin ärsyttävä enkä tiedä kiinnostaako minua matkustaa enää minnekään ennen kuin tästä testirumbasta luovutaan. Erityisesti kotipään testaus tuntuu olevan pelkkä rahastustesti (ketään ei nimittäin kiinnosta testitulos, ainoastaan se että testi on ostettu).

      Autiotaloja olisi enempikin, mutta eipä ole enää pidellyt pyöräilysäitä tai jos on pidellyt, niin sitten on ollut jokin muu pakollinen meno tai toimi. Tämän päivän fillarireissu peruttiin suosiolla, koska kaatosateen on luvattu saapuvan näihin aikoihin. Sitä sitten vissiin kestää koko päivän. Alan tylsistyä.

      Ei minulla niin pahana tämä plantaarifaskiitti vielä ole, ettenkö voisi liikkua. Kipu tulee ja menee eikä yleensä ole kovin pitkäkestoista tai voimakasta. Nyt olen venytellyt ja jumpannut ahkerasti ja ilmeisesti täytyy pitää pakkolepoa paskojen säiden takia. :D

      Luin jostain, että "liike on lääke" tämän hoidossa, kunhan ei liikaa rasita ja siis ei tietenkään sitten lenkkeile jos sattuu ns. saatanasti. :P Otaksun, että fillarointi on ihan jees, koska eihän siinä sinänsä jalkapohja ole kovilla. Kehoa kuulostellen toimin.

      Delete
  3. Nuo koronatoimenpiteet ovat todella kurjia ja nostavat matkan hintoja rutkasti, etenkin SUomessa tehtävä PCR-testi ,joka on monia muita maita kalliimpi.Missä teet sen ja paljonko kustantaa? Tännekin tullessa pitää sen lisäksi tehdä vielä 2 testiä kai, ja jos tulee punaisista maista niin karanteeniin heti. Tsemppejä jalallesi ,toivottavasti saat siihen jotain apua.
    Sä kyllä aina onnistut löytämään mielenkiintoisia autiotaloja:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varattiin lähtötesti Finnairilta, testi tehdään siis Finnairin toimiston tiloissa lentokentän kupeessa. Se on antegeenitesti, joka kelpaa ainakin Brittilään matkustettaessa. Maksaa 65 euroa, mikä on edullinen verrattuna muihin tutkimiini hintoihin, jotka lähes poikkeuksetta maksoivat reilusti yli satasen. Siksipä aikaakin oli hankala saada, meillä on aamuajat ensi viikon perjantaille. Pakko vuokrata auto, että päästään täältä korvesta pois ja testiin. Tulee kaamea päivä siitä.

      Briteille Suomi on "vihreä maa" eli tuplarokotetulle riittää tuon second day -testin tekeminen. Tai oikeastaan ostaminen, koska testi tehdään himassa eikä tulosta edes tarvitse ilmoittaa minnekään!

      Delete
  4. Piti googlata tuo plantaarifaskiitti, ja mullahan on sellainen myös ollut joskus. Piti tilata sen vuoksi kalliit ortopediset pohjalliset kenkiin, mutta lopulta kipu meni ohi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taitaa olla yleinen tuo plantaarifaskiitti vähän yhdellä sun toisella jossain vaiheessa elämää. Minua auttaa venyttely ja jalkapohjan hierominen. Se jänne jalkapohjassa on todella kireä ja korostunut. Luulen, että pohkeiden kireys on vielä eräs lisäsyy kipuun. Olen nyt siis venytellyt todella paljon ja pohkeiden kireys on selkeästi helpottanut. Toivon, ettei tämä tästä pahenisi vaan alkaisi parantua.

      Ehkä on ihan hyvä, että on niin paskoja säitä niin ei tule lähdettyä lenkille :D

      Delete
  5. Upeita autiotaloja sinä kyllä bongailet! Minä aina ihailen niitä auton ikkunasta, mutta pitäisi kyllä joskus jalkautua tutkimaan ihan lähemmin. Harmillisia nuo vaivat, mutta onneksi olet pysynyt ihan liikuntakykyisenä. Mitä koronaan tulee, itse sain viime torstaina toisen koronapiikin - vasta, voi että olin odottanut sitä jo ikuisuuden... Sain siitä kaikki mahdolliset oireet, oli lämpöä, väsymystä ja kipeä patti kainalossa. Mutta onneksi pahimmat oireet helpottivat parissa päivässä, ja pattikin jo katosi. Mitä nyt väsymyskohtauksia tulee välillä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todella paljon kyllä näkyy täällä autiotaloja. Nämä minun bongaamani ovat paikoissa, joissa emme autolla ajele vaan hiljaisten hiekkateiden varsilla. Asutusta ei lähellä juuri ole. Saa rauhassa hääriä :D

      Todellakin toivon, että tämä riesa paranee venyttelemällä ja mielellään pian!

      Voi ei mitkä oireet sait! :(( Miehelle nousi ekasta piikistä kuume ja horkka plus sama juttu miedompana toisen piikin kohdalla. Itse selvisin väsymyksellä ja ripulilla ekasta piikistä, toisesta piikistä ei tullut mitään oiretta.

      Tsemppiä! <3

      Delete
  6. Hienoja kohteita olet bongannut!

    Eikä Brittilään pääse pelkällä täydellä koronarokotussarjalla, vaan pitää vielä olla erikseen testituloskin? Espanjaan meno ja sieltä paluu oli ihanan helppoa, kun oli kaksi rokotusta plakkarissa. Ei tarttinut mitään erillisiä testejä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, enemmänkin varmasti löytyisi kunhan pääsisi polkemaan. Taas sataa enkä sateella viitsi fillaroida ja hankalaakin se olisi, kun ei näkisi mitään (rillit märkinä).

      Brittilään tarvitsee täysin rokotettukin sen lähtötestin ja silti himassa vielä ns. second day -testin, jos tulee "vihreästä" maasta. Erilaisia sääntöjä on sitten amber- ja red-maista tuleville.

      Suomeen pääsi tosiaan helposti ilman testailua kummassakaan päässä ja vieläpä vanhalla passilla :D

      Delete
  7. Huikeita kuvia autiotaloista. Kiitos!
    Toivon jalkavaivasi paranevan kotikonstein.
    Toivon myös, että pääsette kotiutumaan aikanaan ilman hankaluuksia.
    Aika monimutkaiselta kuulostaa Britteihin pääsy. Eikä kai ole ihan halpaakaan.
    Olemme miehen kanssa haaveilleet patikointi/junareissusta sinne päin, mutta kyllä se nyt näyttää siirtyvän hamaan tulevaisuuteen. Ja sitten varmaan jo tulee vanhuus esteeksi.
    Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!

    ReplyDelete

Post a Comment

Kiitos paljon kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi hieman kestää.