Muutosvastarinta

Keswickin keskustaa

Blogissa on pidellyt hiljaista, koska en ole jaksanut blogata. Haluja olisi ollut, mutta joskus täytyy vain ottaa oma aikansa.

Nyt olen mahdollisesti uuden äärellä, sillä edessä on kenties muutto. Ja nyt on kyseessä muutto hieman pidemmälle eli kuten kirjablogissani jo kerroin, olemme tehneet tarjouksen kämpästä Järvillä. Jos kaikki sujuu niin kuin pitää, muutamme Lake Districtille Keswick-nimiseen tuppukylään.

Olen tästä haaveillut vuosia, mutta muuttaminen Järville on monesta syystä täytynyt hylätä. Pääasiassa siksi, että sieltä on todella vaikea saada kämppää. Moni kämppä vietiin nenämme edestä hitautemme takia. Siinä vaiheessa, kun pääsisimme katsomaan huoneistoa, se on jo mennyt.

Keswickin keskustaa, uusi koto sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä.

Siispä kokeilimme erilaista lähestymistapaa: menimme viikoksi patikoimaan ja katsomaan tarjontaa. Taas meni eräs havittelemamme kämppä nenän edestä, mutta sattui sopivasti tulemaan eräs toinen kiinnostava markkinoille. Sitä pääsimme heti katsomaan ja kerrankin olimme nopeita: teimme tarjouksen ja pienten neuvottelujen jälkeen myyjä sen hyväksyi.

Nyt olemme asunnonostossa vaiheessa, jolloin tulee palkata asianajaja (täällä asiat hoituu hieman eri tavalla kuin Suomessa). Meillä on jo henkilö kiikarissa, mutta hän vaikuttaa vähän hitaalta. Jos ei hän ryhdistäydy, heitämme hänet pellolle. 

Castlerigg Stone Circle

Mutta oikeastaan en nyt halua puhua käytännön asioista, vaan muutosvastarinnasta. Vai pitäisikö tässä kohdin puhua muuttovastarinnasta, heh. Tunnistan itsessäni jälleen kerran tämän saman piirteen: kun on mahdollisesti tapahtumassa jotain, mitä oikeasti haluaa, ei sitä enää haluakaan.

Tekee mieli perääntyä ja sitä alkaa jopa toivoa, että kaikki raukeaa. 

Eräänä päivänä kierrettiin Derwentwater, kun oli huono sää.

Tämä tuntemus on sama kuin esim. pitkälle reissulle lähtiessäni. Aluksi innostaa ja himottaa kovasti lähteä, mutta sitten kun lähtö lähenee, ei oikeastaan enää huvitakaan lähteä. Minulle on käynyt näin ihan kaikkien reissujen kohdalla ja siksi tunnistan tämän piirteen, jota olen alkanut kutsua mielessäni muutosvastarinnaksi.

Reissuun lähtiessä tuo tunne katoaa viimeistään kohteessa ja se innostus leimahtaa taas liekkeihin. Pitää vain sietää hetken sitä tunnetta, kun ei haluakaan. Kuulostaako tutulta? Otaksuisin, että muutosvastarinta etenkin isojen aioiden kohdalla voi aiheuttaa muillekin tällaisia ajatuksia.

On kyllä perkeleen rasittavaa tämä tällainen, mutta kun sen tunnistaa, sen kanssa voi elää. Hirvittää myös se valtava säätäminen, mikä on edessä jos muutto todella toteutuu. Mutta vaihe kerrallaan, niin hyvä tulee - tai ainakin tulee jotain.

Matkalla alas Robinsonilta ja Hindscarthilta.

Kamojen ”konmarittamisen” olen jo aloittanut: ensimmäisenä kiertoon lähtee iso osa kirjoistani. Ikävä tulee, mutta tavallaan myös helpottaa tavaramäärän pieneneminen. 

Red Screes

Kaikki kuvat viime viikolta, jonka vietimme Järvillä. Aluksi oli lämmintä ja pari lenkkiä sai heittää lyhythihaisella. Sitten asteet romahtivat ja parilla reissulla saatiin päähän räntää ja rakeita. Palaan mahdollisesti reissuun vielä myöhemmin.

Comments

  1. Tuttua tuo fiilis. Muuttaminen tai matkalle lähteminen tai joskus ihan vaan kauppaan meneminen tuntuvat niin työläiltä, kuin suurilta vuorilta, joiden yli pitää patikoida. Ei vaan millään jaksaisi, ei haluaisi, ei viitsisi. Kun vaan saisi pysyä paikallaan, olla ihan vaan tässä, tekemättä mitään.

    Vaan kunhan sitten pääsee liikkeelle, tunne muuttuu. Ihan hyvä kyllä tunnistaa itsessään tuo ilmiö.

    Näyttää viehättävältä tuo pikkukylä. En ole koskaan asunut noin pienessä paikassa, joten en osaa sanoa, miten sopeutuisin. Toisaalta, koronan aikana elinpiiri on kutistunut niin pieneksi, että huomaa tottuvansa kaikkeen.

    Erikoiselta kuulostaa tuo asunnon ostaminen asianajajineen!

    Uutta kohti - vaikka pyristellen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulle tähän liittyy pelkoa muutoksen edessä. Kun on saamassa jotain, jota haluaa, niin se hetkeksi menettääkin merkityksensä, koska uusi jännittää niin paljon. Ei siis sinänsä ole kyse siitä, ettei jaksaisi hoitaa asioita. Siksi kutsun tätä muutosvastarinnaksi.

      Toki kyllä se itse muuttaminen on perseestä – ihan sama minne muuttaa. Inhoan muuttamista noin yleisesti. Siksi olen jo aloittanut kamojen “konmarittamisen”, niin saa tehdä sen rauhassa ja ajan kanssa. Sitten on helpompi pakatakin, kun ei ole enää mitä pakata :D

      Itse en sinänsä ole huolissani, etten sopeutuisi. Ehkä enemmän huolettaa se, että tietyt asiat joihin on tottunut, eivät ole enää saatavilla ainakaan niin helposti. Ja toki tietyt rutiinit muuttuu. Mutta se on ehkä ihan hyvä asia.

      Asianajajassa on se hyvä puoli, ettei tarvitse vaivata itse niin paljon päätänsä. Ellei asianajaja ole vetelys. Saimme jo muuten hänet kiinni ja asia on nyt etenemässä. Iiik!

      Delete
  2. Onko tämä patikka-alue lähellä tulevaa kotikaupunkiasi? Kuvien mukaan oikein upea ja kiinnostava patikkamaasto.
    Kyllä minulla on tuo sama tunne - ensin ajatus jostain uudesta tuntuu huisin kivalta, kunnes sen tultua toteuttamisvaiheeseen peruuttaisin, jos kehtaisin. Paitsi! Muuttoni lounaasta pohjois-pohjanmaalle oli selviö, silti itketti muuttopäivänä Kokkolaan asti.
    Kovin outoa minustakin asunnon oston yhteydessä hankkia asianajaja. Onko myös myyjäpuolella
    asianajaja ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Keswick, johon siis muutamme (jos muutamme) sijaitsee Lake Districtillä eli vuorten keskellä. Kävellen pääsee kymmenessä minuutissa lähimmille vuortenjuurille ja fillarilla jo alle kymmenen kilsan päästä lähtee ekat reitit korkeammille vuorille. Parit patikat tehtiin niin, että fillaroitiin ne 5-7 kilsaa suuntaansa, jätettiin fillarit alas ja lähdettiin ylös heittämään kierros.

      Hyvä kuulla, etten ole ainoa joka painiskelee tällaisten muutosvastarintaisten ajatusten kanssa. Tiedän, että haluan muuttaa mutta pelko ja jännitys uutta kohtaan pistää nämä tuntemukset pintaan. Tiedän myös, että voi itku tirahtaa, jos Lontoo tosiaan jää taakse. Onhan sitä tässä ajassa tännekin jo kiintynyt. Mutta on aika katsoa eteenpäin.

      Myyjällä voi olla asianajaja, mutta se ei ole pakollista. Tosin silloin pitää olla aika hyvin kartalla kaikista eri lakipykälistä ja byrokratiasta, jota on valtavasti. Plus pitää olla aikaa hoitaa kaikki asiat itse. Täällä on asunto- ja kiinteistökauppoja varten omat lakiosastot (Conveyancing Solicitors).

      Delete
  3. Paljon tsemppiä sille että saatte kämpän:) Ja tosi kauniilta näyttää luonto tuolla kuten myös tuleva kotipaikkanne Keswick.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, tsempit on tarpeen! Keswick on aivan ihastuttava pikku kylä, todella kaunis ja kompakti. :))

      Delete
  4. Heh, mulla on tuo sama muutosvastarinta. Tosi kiva kaveri. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aah, sinäkin! Mahtavaa kuulla, että meitä on muitakin. On tämä rasittavaa :D Olen muuten kaiken lisäksi vatsajännittäjä, niin minulla meni vatsa kuralle pariksi päiväksi sen jälkeen kun tarjouksemme oli hyväksytty :D Nyt on masu rauhoittunut onneksi.

      Delete
  5. Viehättävä kylänraitti!
    Ymmärrän tuntemuksesi. Minulla oli tuo tunne isosti, kun muutimme Kuhmosta Anjalankoskelle, joka silloin oli oma kaupunkinsa ja on nyt osa Kouvolaa. Lähdimme ikään kuin kokeilemaan, halutaanko meitä, ja kun saimme ne työpaikat, niin... huh, pitikin sanoutua irti työpaikasta, jossa oli ollut 23 vuotta, myydä pois iso omakotitalo ja etsiä uusi asunto 400 kilsan päästä uudelta oudolta paikkakunnalta, jättää vanhat ihmissuhteet ja aloittaa uudessa työpaikassa. Mietimme, mitä tuli tehdyksi. Vanhassa oli sellaista mihin olimme kyllästyneet, mutta uusi oli tuntematonta ja siksi pelottavaa.
    Jännä kuulla, miten sopeudutte ja miten kaupanteko ja muutto sujuu. Minä olin niin pitänyt sinua cityihmisenä, ja nyt näenkin uuden puolen sinusta. Olet kyllä aina kertonut siitä, miten tärkeää sinulle on luonto ja liikkuminen. Uskon, että viihdyt tuosa kauniissa kylässä.


    ReplyDelete
    Replies
    1. Keswick on suloinen ja kompakti kylänen ja erittäin tuttu meille jo monien vuosien varrelta, kun ollaan Järvillä rampattu. Olen city-ihminen, mutta luonto on todella tärkeä minulle. Järvialue on sinänsä poikkeus, että on ainoa böndepaikka, minne suostun muuttamaan ja se johtuu nimenomaan siitä miljööstä eli vuoret ja järvet. En voisi kuvitellakaan asuvani vastaavankokoisessa tuppukylässä esim. keskellä peltoa tai metsää tmv. Esim. Suomessa en voisi asua missään maaseudulla – se olisi ihan ehdoton ei.

      Uskon, että sopeudun mainiosti. Olen persoonaltani tosi joustava ja mukautuvainen ja lisäksi itsetuntemukseni on vahva eli tiedostan melko hyvin minne sopeudun ja minne en.

      Tosi isoja muutoksia teilläkin on ollut vuosien varrella. Tuttuja tunteita siis ja “muutosvastarinta” on ihan luonnollista, kun on niin suuret muutokset kyseessä. Onhan se kuitenkin hyppy tuntemattomaan, vaikka kuinka olisi valmistautunut.

      Delete
  6. Olipa kiva, että täältäkin löytyi pitkästä aikaa postaus! Tervetuloa takaisin! Sinua on kaivattu. <3

    Muutosvastarinta kuulostaa niin tutulta! Mä olen kokenut sitä lähinnä matkojen kanssa. Ensin odottaa jotain matkaa kuin kuuta nousevaa, mutta lähdön lähestyessä ei haluaisikaan enää lähteä. Kumma juttu, mutta tosiaan helpottaa, kun tunnistaa ilmiön ja tietää, että se menee ohi.

    On kyllä todella idyllisen näköinen tuo teidän uusi mahdollinen kotipaikkanne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kummasti tuli uutta virtaa blogata ja aktivoitunen taas kommentoimaan muidenkin blogeja ahkerammin. Tulee kyllä luettua blogeja, mutta aika laiskasti olen kommentoinut viime aikoina.

      On tosiaan kumma juttu tämä “muutosvastarinta” ihan matkojenkin kohdalla. Itse oletan, että se kohdallani liittyy jännittämiseen, vaikka en tunnista jännittäväni reissuja. Silti varmaan jokin alitajuinen jännitys on siellä taustalla, koska se into tosiaan palaa kun on reissuun asti päässyt. :D

      Delete
  7. Onnea, onnea, onnea teille!
    Hienot maisemat, ei ihme että muuttaminen kiinnostaa.
    Opin taas uutta. Tuo juristin mukanaolo asuntokaupoissa on siellä ilmeisesti suotavaa.
    Nyt vanhana, kun ei juuri muuta muutosta elämässä ole kuin matkat, olen alkanut tuntea kuvaamiasi tunteita ennen matkaa. Onneksi vastarinta on ilmennyt vasta nyt, kun nuorena elämä oli yhtä muutosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, hermo on jo riekaleina tämän prosessin tiimoilta: ihan hirveästi byrokratiaa ja samojen asioiden toistelemista/todistelemista eri tahoille. :D

      Itse olen aina ollut tällainen jännittäjä ja pelkuri, ei se ole siitä mihinkään kadonnut vaikka paljon on isoja asioita ja muutoksia tapahtunut elämässäni. Pelot eivät kuitenkaan ole onneksi pysäyttäneet tai lamauttaneet minua, vaan olen oppinut käsittelemään niitä ja toimimaan niistä huolimatta. Itse asiassa toivon, että iän myötä ehkä pääsen näistä vähän samaan tyyliin kuin siedätyshoidan vuorilla korkeanpaikankammoani ja olen siinä edistynyt vuosi vuodelta rohkeampaan suuntaan!

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.