Muutosvastarinta

Keswickin keskustaa

Blogissa on pidellyt hiljaista, koska en ole jaksanut blogata. Haluja olisi ollut, mutta joskus täytyy vain ottaa oma aikansa.

Nyt olen mahdollisesti uuden äärellä, sillä edessä on kenties muutto. Ja nyt on kyseessä muutto hieman pidemmälle eli kuten kirjablogissani jo kerroin, olemme tehneet tarjouksen kämpästä Järvillä. Jos kaikki sujuu niin kuin pitää, muutamme Lake Districtille Keswick-nimiseen tuppukylään.

Olen tästä haaveillut vuosia, mutta muuttaminen Järville on monesta syystä täytynyt hylätä. Pääasiassa siksi, että sieltä on todella vaikea saada kämppää. Moni kämppä vietiin nenämme edestä hitautemme takia. Siinä vaiheessa, kun pääsisimme katsomaan huoneistoa, se on jo mennyt.

Keswickin keskustaa, uusi koto sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä.

Siispä kokeilimme erilaista lähestymistapaa: menimme viikoksi patikoimaan ja katsomaan tarjontaa. Taas meni eräs havittelemamme kämppä nenän edestä, mutta sattui sopivasti tulemaan eräs toinen kiinnostava markkinoille. Sitä pääsimme heti katsomaan ja kerrankin olimme nopeita: teimme tarjouksen ja pienten neuvottelujen jälkeen myyjä sen hyväksyi.

Nyt olemme asunnonostossa vaiheessa, jolloin tulee palkata asianajaja (täällä asiat hoituu hieman eri tavalla kuin Suomessa). Meillä on jo henkilö kiikarissa, mutta hän vaikuttaa vähän hitaalta. Jos ei hän ryhdistäydy, heitämme hänet pellolle. 

Castlerigg Stone Circle

Mutta oikeastaan en nyt halua puhua käytännön asioista, vaan muutosvastarinnasta. Vai pitäisikö tässä kohdin puhua muuttovastarinnasta, heh. Tunnistan itsessäni jälleen kerran tämän saman piirteen: kun on mahdollisesti tapahtumassa jotain, mitä oikeasti haluaa, ei sitä enää haluakaan.

Tekee mieli perääntyä ja sitä alkaa jopa toivoa, että kaikki raukeaa. 

Eräänä päivänä kierrettiin Derwentwater, kun oli huono sää.

Tämä tuntemus on sama kuin esim. pitkälle reissulle lähtiessäni. Aluksi innostaa ja himottaa kovasti lähteä, mutta sitten kun lähtö lähenee, ei oikeastaan enää huvitakaan lähteä. Minulle on käynyt näin ihan kaikkien reissujen kohdalla ja siksi tunnistan tämän piirteen, jota olen alkanut kutsua mielessäni muutosvastarinnaksi.

Reissuun lähtiessä tuo tunne katoaa viimeistään kohteessa ja se innostus leimahtaa taas liekkeihin. Pitää vain sietää hetken sitä tunnetta, kun ei haluakaan. Kuulostaako tutulta? Otaksuisin, että muutosvastarinta etenkin isojen aioiden kohdalla voi aiheuttaa muillekin tällaisia ajatuksia.

On kyllä perkeleen rasittavaa tämä tällainen, mutta kun sen tunnistaa, sen kanssa voi elää. Hirvittää myös se valtava säätäminen, mikä on edessä jos muutto todella toteutuu. Mutta vaihe kerrallaan, niin hyvä tulee - tai ainakin tulee jotain.

Matkalla alas Robinsonilta ja Hindscarthilta.

Kamojen ”konmarittamisen” olen jo aloittanut: ensimmäisenä kiertoon lähtee iso osa kirjoistani. Ikävä tulee, mutta tavallaan myös helpottaa tavaramäärän pieneneminen. 

Red Screes

Kaikki kuvat viime viikolta, jonka vietimme Järvillä. Aluksi oli lämmintä ja pari lenkkiä sai heittää lyhythihaisella. Sitten asteet romahtivat ja parilla reissulla saatiin päähän räntää ja rakeita. Palaan mahdollisesti reissuun vielä myöhemmin.