Ruskea kirjekuori

Richmond Riverside eli nykyiset himahuudit

Kuvituksena satunnaisia kuvia parin viikon sisältä. Noin muuten postaus sisältää päivityksen kämppätilanteesta ja ruskea kirjekuori -draaman.

 

Asunnonosto eli lastentarhan pyörittäminen


Se on edennyt huimasti: kuntokartoitus on tehty eikä rotisko ole romahtamassa ihan heti, joten sen uskaltanee ostaa. Pientä huoltoa se kaipaa, mutta se nyt oli tiedossa ennestään eli ei mitään yllättävää sillä saralla.

Ensimmäinen mortgage broaker karkasi kuin virtsa tenaan eikä häntä sen koommin nähty, joten piti etsiä toinen. Toinen osoittautui päteväksi ja lainapaikka ja -päätös on jo saatu. Rasti siihen boxiin.

James (lakimies) on taas kadonnut. Hän ei osaa ollenkaan pitää asiakkaita ajan tasalla. Hän kyllä tekee jotain, mutta vähän vaikea tietää mitä ja missä vaiheessa mikäkin asia on, koska hän ei vaivaudu infoamaan mitään eikä vastaa maileihin

(vaikka ”suhteen” alussa oikein kysyi, mitä yhteydenpitometodia preferoimme ja vastasimme mailin. Emme todellakaan pommita häntä jatkuvasti maileilla. Hänelle ilmeisesti sopisi, ettei pidetä yhteyttä ollenkaan).

Puheluihinkaan ei vastaa, mutta soittaa sentään takaisin jos jättää soittopyynnön. Rasittava ihminen.

Prosessi ilmeisesti alkaa kuitenkin olla sellaisessa vaiheessa, että voi alkaa kauppakirjoja laatia. Siitä on kivenheitto niiden allekirjoittamiseen.

Richmondin keskustaa.

Added drama

Mutta ettei hommelit liian yksinkertaisiksi tässä asioiden selvittely- ja kamankarsinahelvetissä kävisi, niin postilootaan saapui RUSKEA KIRJEKUORI. Jos posti saapuu ruskeassa kirjekuoressa, se vaatii yleensä jonkin sortin reagointia, sillä kirje on yleensä jostain HM:n (Her Majesty’s) jaostosta.

Joillekin ruskea kirjekuori saattaa jopa aiheuttaa ahdistusta. On olemassa sellainen ilmiö kuin ”brown envelope anxiety”. Yleensä se liittyy veroihin. Minulle ruskeat kirjekuoret merkitsevät sitä, että ne pitää avata. Monia muita en edes avaa.

Suuresti ihmettelin, miksi minä saan nimelläni osoitetun kirjeen HM Courts & Tribunals Servicestä. Tietääkseni en ole tehnyt mitään laittomuuksia. Lääkityskin on kunnossa eli muistaisin, jos olisin.

Tuli kutsu jury-kokoontumiseen. Arpaonni on suosinut ja minut on valittu jury-palvelukseen. Täällähän jury koostuu yleensä 12 lautamiehestä, jotka ovat ihan tavallisia kansalaisia. Jury äänestää tuomiosta oikeudessa. Määrätty kokoontuminen olisi 11. heinäkuuta, jolloin emme enää asu täällä.

Koska kyseessä on velvollisuus, josta on vaikea saada vapautusta ilman pätevää syytä, anoin lykkäystä. Mainittakoon, ettei minulla ole mitään vastaan täyttää tätä velvollisuutta, mutta ajankohta on nyt aivan mahdoton.

Anoin siis lykkäystä. Tosin aloin miettiä jälkikäteen, että olisi varmaan pitänyt anoa vapautusta, koska eihän täällä tiedot kulje paikkakunnilta toisille (täällähän ei ole varsinaista väestörekisteriä kuten Suomessa).

Uusi jury-osoitus tulisi sitten joskus uudelta paikkakunnalta, jos tulisi (ei tulisi, jos en rekisteröidy siellä äänestäjäksi, sillä lautamiehet noukitaan äänestysrekisteristä). Harmi, että ehdin jo täyttää sähköisen lomakkeen (olin nopea, koska peljästyin kirjeen uhkaavaa sävyä: jos ei vastaa ajoissa, voi saada sakot tmv.) eikä sitä enää pääse muuttamaan. Koska todennäköisesti mokasin senkin nyt sitten. Hupsista saatana.

En olisi kaivannut yhtään lisää päänvaivaa ja selvitettäviä asioita tähän vallitsevaan sekasotkuun. Että osasikin olla ajoitus! Miksei tullut vaikka keskitalvella, kun ei olisi ollut niin väliä.

Tiedän, että tämän asian saa selvitettyä parhain päin, mutta en vain jaksaisi nyt mitään ylimääräistä pelleilyä. On muutenkin ihan tarpeeksi hommaa tässä. Kämppä on irtisanottu ja täältä on poistuttava heinäkuun neljänteen mennessä. Muuttoa ei voida alkaa järjestellä, koska mikään muuttofirma ei anna arvioita ennen kuin muuttopäivä on tiedossa. Ja sehän ei ole.

Muutosta monimutkaisemman tekee, että se on pitkän matkan muutto ja meidän on pakko ainakin joksikin aikaa saada kamat säilöön jonnekin. Muuttofirmoilla on näitä palveluita, mutta koska emme tiedä muuttopäivää, ei asialle voi vielä tehdä mitään.

Comments

  1. Ai hurja, tuollainen ruskea kirjekuori! Onneksi Suomessa ei ole vastaavaa systeemiä.
    Kansalaisvelvollisuudet ovat eri maissa erilaisia. Ei varmaan etukäteen tiedä, millainen juttu on kyseessä ja kuinka kauan se tulee kestämään, ennen kuin on paikan päällä juryssa.
    Kai siitä maksetaan jotain?
    Vaan kaiken kaikkiaan, huonoon saumaan tuli kutsu, vaikka sen saisikin siirretyksi. Muuton keskellä ei kaipaa kyllä yhtään ylimääräistä puuhaa, etenkin, jos muuttoasiat eivät ole vielä ihan selkeät.

    Voimia ja rutkasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisin kyllä tuohon voinut osallistua, mutta ajankohta on vaan nyt kaikkein huonoin mahdollinen. Olisi tosiaan tullut joskus talvella, kun ei olisi ollut niin väliä (paitsi että olin osan talvesta ihan sekaisin, lol). Etukäteen ei tosiaan kerrota, millaiseen tai millaisiin keisseihin joutuu. Voi olla useampi lyhyt tai yksi pidempi. Maksimissaan voivat käyttää pari viikkoa lautamiehenä eri keisseissä. Kyllä tuosta maksetaan pieni korvaus ja mahdollisesti menetetyt ansiotulot jne.

      Mut joo, ottaa päähän tämä. Ihan kuin ei olisi ihan tarpeeksi muutakin ongelmaa ratkottavana niin tämäkin sitten vielä, plääh.

      Delete
  2. Kas, sinusta on tullut Lammaskuiskaaja sitten viime näkemän! Ja muutto alkaa siis tosiaan vaikuttaa todennäköiseltä, mahtava juttu! Mutta onpa siellä nyt monenlaista ja monimutkaista kuviota. Ei tuollaisia ylimääräisiä säätöjä kyllä yhtään jaksaisi, ja teillä on kaiken lisäksi tärkeämpääkin ajateltavaa juuri nyt. Jaksamista sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, lampaat on kivoja ja niille pääsen toivottavasti pian kuiskuttelemaan :D Kyllä tästä on jonnekin pakko lähteä, koska kämppä on irtisanottu. Nyt alkaa ostoprosessi olla sen verran edistynyt, että en usko että se enää puihin menee, ellei nyt jotain tosi omituista tapahdu.

      Kamaa ollaan karsittu jo tosi paljon. Aion tässä yhteydessä tehdä kunnon irtioton irtaimistoon ja hankkiutua eroon kaikesta sellaisesta, jota en oikeasti tarvitse. Suurin osa kirjoista on lähtenyt kiertoon. Näin vähän ei minulla ole ollut kirjoja sitten naismuistiin!

      Delete
  3. Jännää, toivottavasti tulet kutsutuksi lautamieheksi myöhemmin.
    Meillä on Suomessa kaksi lautamiestä, valitaan poliittisin perustein ja pitemmäksi aikaa (vaalikaudeksi?). Minuakin on joskus kyselty tämmöiseen, en tullut valituksi. Kerran olen ollut todistajana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo äskeinen olin siis minä, en huomannut kirjautua. Ai Lammaskuiskaaja... :)

      Delete
    2. Hmm, oikeastaan toivon nyt ettei tule enää koskaan kutsua ja pääsen tästä nykyisestä jotenkin eroon kokonaan. :D Lähin oikeus on nimittäin aika kaukana uudesta asuinkylästä ja vaikka siellä julkista liikennettä onkin, niin eipä se ole samaa luokkaa kuin täällä. Lisäksi etäisyydet on hieman toista luokkaa ja tiet Järvillä niin pienet, että lyhyenkin matkan tekeminen julkisilla kestää. Eli voi olla aika haastavaa päästä oikeuteen muuton jälkeen. Emme ole aikeissa hommata autoa ja minullahan ei edes ajokorttia ole. Mutta en ajattele nyt näin pitkälle vielä. Asia kerrallaan tai pää räjähtää :D

      Järvilla on paljon lampaita, siksi ajattelin että näin lammasrakkaana Lammaskuiskaaja on hyvä nimi blogille :D

      Delete
  4. Virtsa tenaan. :-DDDD

    Ensin ajattelin, että hyvin on alkaneet hommat lutviutua kaikesta huolimatta, mutta sitten alkoi hermoa kiristää ihan myötäelämisestä. Mä inhoan kaikkea säätämistä ja epävarmuudessa elämistä, joten ISO annos myötätuntoa täältä. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritän välttää kovin kuluneita kielikuvia ja keksiä uusia. Ehkä vähän kusinen kielikuva, mutta ei sentään sitä ikuista pierua saharassa :D

      Ostoprosessi kyllä etenee, mutta erityisesti James on taas kunnostautunut katoamisessa. Hän pääsisi itsekin helpommalla, kun laittelisi vaikka kerran viikossa väliaikatiedot, missä vaiheessa mennään. Ei olla jaksettu siihen olla yhteydessä, kun olemme saaneet muuta kautta tietää että asia etenee. Mutta on tämä kyllä älyvapaata: ihan kuin lastentarhaa pyörittäisi, kun pitää koko ajan vahtia että jotain tapahtuu eikä ihmiset karkaa.

      Kaikenlainen säätäminen käy myös minun hermoilleni! Ja eniten ottaa kaaliin se, että vaikka itse kuinka suunnittelisi ja organisoisi, niin sitten aina tulee jotain uutta päänvaivaa. Koko ajan pitää selvittää jotain. Mutta uskon, että lopussa kiitos seisoo! <3

      Delete
  5. Ruskeat kirjekuoret näyttävät niin virallisilta, joten sellaiset minäkin aina avaan. Tosin en niitä usein saa-onneksi.
    Juryistäkin tiedän vaan, mitä elokuvista olen nähnyt. On kai iso sattuma, että arpaonni laittoi sinulle juryyn kokoontumiskutsun.
    Kaikki asiat kohdallasi loksahtelevat kuitenkin kohilleen. ei niistä ylen suuria murheita kannata kantaa.
    Niin juryjuttu, kuin muuttokin lammaskuiskaajaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ruskeaa kuorta käyttää lähinnä HM. Laskut ja mainokset sun muut tulee valkoisissa kuorissa. Nimellä osoitettu ruskea kuori herättää hieman kauhua minussakin. On tosiaan melkoinen sattuma, että sain ilmoituksen jury-kokoontumiseen. Moni ei saa sitä koskaan. Siksi huvittaakin tämä kaikista paskin mahdollinen ajankohta.

      Tätä en ylen määrin stressaa, lähinnä se ottaa aivoon. :D

      Delete
  6. No onpa kirjekuori. Toivottavasti saat sitä lykkäystä niin että se osuu sopivampaan aikaan. Ja hienosti on tuo asunnonosto teillä edennyt, ja tsemppiä vaan sen lakimiehen kanssa, pitäiskö James vaihtaa johonkin toiseen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti saan vapautuksen kokonaan :D Lykkäämisen ainakin saan, koska muutto muualle on kyllä ihan pätevä syy olla menemättä paikalle. Se pitää ehkä jotenkin todistaa, mutta kyllä sekin onnistuu. Tulee tietty turhaa päänvaivaa ja tekemistä tähän kaiken muun keskelle.

      Tässä vaiheessa ei lakimiestä oikein voi enää pistää vaihtoon. Ollaan melko loppusuoralla ostoprosessissa ja James on kyllä hoitanut hommansa. Hän ei vain infoa meitä mistään (alussa kuittasi aina, jos oli saanut jonkin asiakirjan joka hänelle piti laittaa jne.) enää eikä vastaa maileihin. Soitimme sille perjantaina ja homma on hoidossa. Ärsyttää hänen kyvyttämyytensä/haluttomuutensa pitää yhteyttä, vaikka olemme tosiaan “suhteen” alussa näistä sopineet.

      Delete
  7. Mua pelottaa puolisolle tulevat valkoiset kirjekuoret, että onko 3 vuotta sitten unohdettu ilmoittaa jonnekin että hän on muuttanut Suomeen. Toisaalta, onko realistista säikähtää, kun tiedän että verotoimisto, maahanmuuttovirasto ja digi- ja väestötietovirasto on hoidettu. Toistaiseksi kuorissa on ollut ilmoituksia äänioikeudesta kunta- ja aluevaaleissa, että ei sen vakavampaa. Tai onhan äänioikeus vakava asia, mutta ei negatiivisessa mielessä.

    Voi James! Heti tulee mieleen, että voisit vaikka kirjoittaa kirjan kokemuksista. Yksi tai useampi luku Jamesin touhuille, yksi muuttofirmalle, yksi paperibyrokratialle jne :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän se pelko välttis olekaan realistista, mutta yhtä vahva tunne se silti on. Tunteita voi järkeillä ja siten helpottaa oloa, mutta ei se niitä tunteita välttämättä poista. Minua ahdistaa ruskeat kuoret ja tämän keissin jälkeen ahistaa vielä enemmän :D

      Jamesin touhuista ei saisi paljon jutunjuurta, kun hän on niin salamyhkäinen ettei varmaan kukaan tiedä mitä se touhuaa :D :D

      Delete
  8. Me asuttiin joskus Chiswickissä (Grove Park). Nuo jokirannathan ovat todella ihania kävellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, Thamesin rantaa pitkin tuli usein käveltyä, myös Chiswickiin. Chiswick House and Gardens oli eräs lempikeitaani, jossa kävin aika usein.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.