Lempipaikka: York House Gardens


Kävin eilen joulukaupoilla. Tai eivät ne mitään joulukauppoja olleet, vaan ihan niitä samoja puoteja jotka ovat olemassa muulloinkin kuin jouluna. Mutta on kai hienoa sanoa menevänsä joulukaupoille ja sitten kuitenkin menee vaikkapa puutarhaan (kävin kyllä muutamissa kaupoissakin – joulukoristuspostaus tulee mahdollisesti myöhemmin).


Puutarhassa seuranani olivat Lontoon rohkeimmat (väite on mielivaltainen eikä perustu mihinkään eli asiaa ei ole tutkittu) oravat, joista ei ole kuvia koska en jaksanut kuvata niitä. Pähkinää hakivat kuitenkin kädestä ja olisivat huolineet enemmänkin, jos olisi ollut.


Kas tässä itse York House. Siellä näytti olevan hääkuvaus käynnissä.


York House Gardens on ihastuttava kaksiosainen puutarha Thamesin rannalla. Sillan toisella puolella avautuu joen varrella oleva osuus puutarhasta.


Siellä sijaitsee puutarhan kruunu. En jaksanut sitä kuvata, koska minulla on noin miljoona kuvaa siitä ennestään. Otin kuitenkin videon, katsopa mitä "sermin" takaa paljastuu. Katso ja ihastu!


Comments

  1. Nyt pitää taas huokailla, että on siellä vaan ihania paikkoja. Puutarhaa voisi sanoa jopa romanttiseksi - jos siis olisin romanttisuuteen taipuvainen. :-)

    Tykkään oravista, mutta liian rohkeat oravat pelottavat. Kerran yksi rupesi kiipeämään Seurasaaressa punttiani pitkin, ja voi sitä kirkumisen määrää... (Mun, ei oravan).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti se on romanttinen, jos siis on romanttisuuteen taipuvainen. :D Minäkään en ole, mutta ymmärrän romanttisen tulokulman kyllä.

      Seurasaaren oravat ovat ihan legendaarisen rohkeita. Itse pelkäsin niitä pienenä, kun tädin kanssa mentiin niitä katsomaan. Nykyään olisin ihan tohkeissani, jos orava innostuisi flengaamaan puntissani :D

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.