Päivitystä liittyen hiustenlähtöön

Palaan taas asiaan hiustenlähdön tiimoilta. Olen vähätellyt itselleni asiaa, koska olen ajatellut että on todella turhamaista “ruikuttaa” tai edes tuntea surua tai muita ikäviä tunteita hiustenlähdön takia. Kas kun onhan maailmassa suurempiakin murheita – on omalle kohdallekin osunut sellaisia.

Sitten mietin uudemman kerran. Miksi minun pitäisi kieltää, että asia (hiustenlähtö) tuottaa hämmennystä ja jopa ahdistaa minua? Kai minulla on oikeus tuntea niin kuin tunnen. En ole koskaan viihtynyt lyhyissä hiuksissa, vaikka minulla on sellaisetkin ollut useasti. Kuitenkin leikkaamisen jälkeen olen alkanut aina samantien kasvattaa hiuksia uudelleen eli en ole viihtynyt lyhyissä malleissa.

En halua lyhyitä hiuksia nytkään. Identiteettiini kuuluu pitkät hiukset. Olin jo melko rauhallinen tämän hiusasian kanssa, kunnes tänään imuroidessa havaitsin ettei imuri oikein vedä. Tyhjensin pölysäiliön (kiinteä) ja siellä oli tietenkin mahtava määrä hiuksiani muun pölyn lisäksi. Imuteho oli senkin jälkeen melko vaisu, joten tsekkasin telat. Kas kas, siellähän se kadonnut tupee sitten olikin. Siis se osa siitä, mikä ei tuki kylppärin putkia tmv.


Kävin alkuviikosta verikokeissa (otettiin ainakin mm. ferritiini, joku homorni, kilppari ja verenkuva ja käsittääkseni b-vitamiini) ja minulla on ensi tiistaina lääkäri, jonka kanssa käyn tulokset läpi olettaen, että tulokset ovat tulleet. Pitäisi olla ja luotan siihen, että ovat. Minulla on melko voimakas aavistus, mistä tämä “sulkasato” johtuu, mutta palaan siihen ehkä myöhemmin.

Ehdin siis tässä välissä jo miettiä, että jos kuvittelenkin kaiken: lekuri ei tainnut ottaa minua vakavasti, koska on näitä hiuksia edelleen näinkin paljon päässä ja vissiin näyttävät jossain määrin runsailta, vaikka eivät ole. Minulla on (ollut) todella paljon hiuksia, mutta yksittäinen hius on tosi ohut. Hiukseni eivät varsinaisesti enää kasva tai ainakin kasvu on todella hidasta, lähes olematonta.

Olen syönyt Priorineja nyt kolmisen viikkoa, mutta olen tietoinen että niiden mahdollinen vaikutus näkyy vasta useiden kuukausien kuluttua.

Olen myös muuttanut hiustenhoitorutiinejani. Käytän tosi vähän shampoota ja laimennan senkin vedellä. Ihan hyvin puhdistuvat hiukset sillä tavalla. En enää harjaa hiuksia märkänä enkä edes kosteina, vaan vasta kuivina. Sen seurauksena minulla on kiharaiset hiukset. Ne ovat aika kivat ja mietinkin, miksi olen aiemmin aina suoristanut ne.

Mielestäni hiustenlähtö on nyt viime aikoina rauhoittunut eli enää ei lähde suihkussakaan mitään tuppoja. Toivon, että saisin pitää nämä loput hiukseni. Etteivät lähtisi kokonaan. Mutta olen kyllä katsellut jo peruukkejakin valmiiksi. Minua ei tulla kaljupäänä näkemään. Piste.

Comments

  1. Huh, todellakin hurja määrä hiuksia tuossa telassa!

    Toivottavasti labrat ja lääkärikäynti selvittävät syitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No on, himppasen järkytyin nähdessäni tuon. Olen kyllä todella pettynyt ensimmäiseen lekurikäyntiin, jossa lääkäri ei tehnyt mitään. Hän ei edes vilkaissut päätäni saati tukistanut eli todennut hiustenlähtöä. Mistä hän tietää vaikka päässäni pesisi oikea loisarmeija. En usko, että hän otti minua vakasti (yleinen ongelma, jos on päälääkitys - tutkimatta ehkä kuvitellaan, että vika on taas "päässä" tai pikemminkin pään sisällä.

      Olen juuri lähdössä lääkäriin. Tällä kertaa muuten eri lääkäri kuin ensimmäisellä kerralla eli ei siinä ehdi mitään (täällä lekuriaika on muistaakseni 10 minuuttia). Aion pyytää tulokset itselleni ja käydä ne läpi sitten vielä itse kaikessa rauhassa kotona.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.