Takinkääntäjän ryyppytuokio

Tower Bridge

Kävin pubissa perjantaina. Ei mikään ihmeellinen uutinen paitsi että se oli kesän ensimmäinen retki pubiin tai yleensäkään minnekään terassille. Youngsin (ketju, jolla on paljon pubeja lähinnä Lontoossa) pubit avasivat ovensa vasta viime viikon maanantaina. Moni muu juottola avasi ovensa heti lauantaina 4.7. kun avauslupa (toki tiukoin kriteerein) annettiin. Tästä (linkki vie Dailypaskan juttuun) voi katsella söpöjä kuvia avausillasta. En yleensä lue Dailymaileja ja vastaavia, koska ovat tasoltaan tyyliä Seiska, mutta mehukkaimmat kuvat löytyvät yleensä juuri näistä ”uutis”juorulehdistä.

Sinne pubiin… Niin, sinne ei enää lampsitakaan kuin renkitupaan vaan etukäteen varataan (netistä tai soittamalla) aika joko lounaalle, drinkille, illalliselle tmv. Eli pitää tietää, mitä tekee, milloin tekee ja kuinka kauan tekee. Puhelimeen suositellaan ladattavan appsi, jolla voi sekä tilata että maksaa. Toki myös kortilla saa edelleen maksaa. Menimme vain drinkille ja varasimme puolen tunnin ajan sitä varten. Huvikseni katselin olisiko lauantaina tai sunnuntaina mahdollista mennä drinkille, niin eipä olisi ollut: koko loppuviikonloppu oli buukattu täyteen. Tämä lienee uusi normaali.

Noh, oli kiva ryypätä tuopillinen siideriä kantiksen ”kaljapuutarhassa”. Tuskin tulee tavaksi, koska viikolla en ole kiinnostunut alkoholista ja viikonloppuisin kun voisin siitä nautiskella, on kenties hankala päästä sitä nauttimaan.

Tietysti voisi etukäteen varata ajan, mutta se on hankalaa koska meille on orjapiiskurin (eli mieheni) kanssa tullut tavaksi viikonloppuisin yhdessä tehdä fillarilenkit säiden salliessa. On aika vaikea arvioida, milloin sieltä päästään takaisin ja mitkä on fiilikset sen jälkeen. Että jos palautusjuoman haluaa, niin se täytyy vetää himassa. Ei tuota ongelmia minulle, mutta eipä sitä talvella tiennyt että tällaisiakin asioita täytyy mietiskellä.

En muuten enää edes jaksa yrittää olla mainitsematta Koronaa, koska se on täällä mahdotonta ja suunnilleen KAIKKI pitää ajatella eri näkökulmasta kuin ennen, koska.... Jep.

Sunnuntaina teimme varsinaisen turistiajelun. Tarkoitus oli oikeasti pysähdellä pällistelemään ikonisia kohteita, mutta vauhdin hurma vei mennessään ja pällistelimme kohteita lähinnä ohikiitäessämme.

Pukkarin (Buckinham Palace) kohdalla kyllä pysähdyttiin ihailemaan alueen rauhallisuutta. Yleensä palatsin edusta on niin täynnä ihmisiä, ettei siihen mahdu itse kytikselle. Otin huonon videon (asetukset olivat päin persettä enkä huomannut korjata niitä, kröhöm), olkaa hyvä. Pari tippaa lorahti päähän tuossa kohdin, mutta sitten aurinko palasi.



Parliament Squarella pysähdyimme seuraavan kerran. Mies meni etsimään vessaan (minulla ei ollut tarvetta, varmaan jo kuivunut niin pahasti haha), minä jäin kuvaamaan Winston Churchilliä.


 Aukiolla oli myös jokin ekomielenosoitus. Ilmeisesti tuulivoiman kannattajia.


Oli pakko ikuistaa runsas liikenne.


Tower Bridgen yli halusimme kävellä. Se kuului alkuperäiseen suunnitelmaan ja siinä onnistuimme pysymään.



Tower on Londonin muurit yllä. Alla sama höskä kuvattuna vastarannalta.


Uutta ja vanhaa sulassa sovussa.


Sitten vielä perinteinen siltakuva.


Joskus muuten mainitsin, että en ala kyllä mitään turistikuvia tänne tunkemaan, kun niitä näkee muutenkin. Pyörrän sanani senkin suhteen. Olen varsinainen takinkääntäjä.

Comments

  1. Hyvä, kun pyörrät sanasi! Näitä turistikohteita kannattaa kyllä dokumentoida nyt, kun on väljää ja poikkeusolot. Tiedä koska taas pääsee kokemaan vastaavaa.

    Jaaha, että pitää siis tietää ja tilata etukäteen, koska on menossa drinksulle. Onneksi ei sentään täällä. Olen muutaman kerran käynyt tässä paikallisen terassille päiväkaljalla. On mukavan väljää, eivätkä hinnat ole yhtä järjettömiä kuin keskustan kippuloissa. Viikonloppuisin ei tule käytä siellä, paras juoma-aikana on arkipäivä siinä kahden maissa, kävelyn päätteeksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, aika erilaiselta näyttää täällä kuin normisti. Saas tosin nähdä, miten elokuussa kun se on täällä yleinen lomakuukausi eikä lapsilla ole koulua. Toivottavasti painuvat rannikkokaupunkeihin parveilemaan. :D

      Juu, aika hankalaksi on mennyt pubeilu. Toki on sitten niitä pubeja, joista voi noukkia muovituopissa take away -kaljan tmv. ja ryypätä kadulla. Ei oikein innosta minua.

      Minäkin tykkään viikonloppuna lenkin päätteeksi vetästä palautusjuoman eli siiderin. Yleensä se on tosiaan vedetty tuossa kantispubissa, mutta eipä vedellä enää. Tähän ehti tosin jo tottua lock downin aikana, joten maailmani ei kaadu tähänkään :D

      Delete
  2. Siinä joutuu pohtimaan omaa juomistaan ihan urakalla kun pitää varata pubiin aika ja vielä tietää, että ottaisko vaan yhden vai peräti kaksi drinksua. Suhde alkoholiin muuttuu äkkiä pulmalliseksi eikä ollenkaan sillä tavalla kuin luulisi. :D
    Pitikö vielä jättää yhteystietonsa baariin mahdollisen tartuntaketjun jäljittämiseksi?

    Mielenosoituskuvassa huomio kiinnittyy siihen etualan jannuun, jolla on maski kaulalla... Ja sillallahan on yllättävän paljon porukkaa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On niin hankalaksi tehty, että luovun suosiolla pubissa käymisestä. Tosin siitähän on tullut luovuttua jo maaliskuussa, joten samalla linjalla vaan eteenpäin. Varausta tehdessä pitää tosiaan antaa nimi ja puhelinnumero, ilmoittavat jos on sattunut olemaan koronatapauksen kanssa samaan aikaan ryypyllä :D

      Noita maski kaulassa hiippailijoita näkyy täällä paljon, itse en kiinnitä niihin enää edes huomiota. Joillakin maskit on kaulalla ja osa käyttää niitä niin, että nenä jää ulkoupuolelle.

      Sillalla oli eniten porukkaa kuin muualla, tosin silti vähän suhteessa vanhaan normaaliin. Voi ehkä näyttää suomalaiseen silmään paljolta, mutta täkäläisittäin aika väljää on ja etäisyyksiä pystyi halutessaan pitämään. :)

      Delete
  3. Hehe, tervetuloa takinkääntäjien joukkoon. :-D Mulla jo takkien saumat repsottaa, kun on käännelty niin monta kertaa. :-D

    Mutta kiitos taas hienoista ja mielenkiintoisista kuvista. Hieman huvitti tuo mielenosoitus, vaikka se ei kai ollut mielenosoittajien tarkoitus. On siinä ollut askartelemista...

    Mutta hyi hitto tota pubimeininkiä. Multa jäisi kyllä viimeisetkin pubissa käymiset, jos pitäisi etukäteen tietää, montako juot ja missä tahdissa. Kyllä tämä elämä on mennyt surkeaksi. Mutta kuten sanoit, tämä taitaa nyt olla uutta normaalia, eikä kai auta muu kuin sopeutua tai itkeä ja sopeutua. Mä muuten tein eilen jotain, mitä en olisi ikinä kuvitellut tekeväni: ostin maskeja jo valmiiksi sitä hetkeä varten, kun toinen aalto tulee ja maskit määrätään pakollisiksi mm. kaupoissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi voi muuttaa mieltänsä niin usein kun haluaa ja ostaa vaikka uuden takin, jos edellinen vallan repeää :D Joskus tilanteet vaativat uusia arviointeja ja takkeja!

      Mielenosoituksesta tuli mieleeni, että ei nyt heti mieleeni että olisin koskaan itse osallistunut mielenosoitukseen. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, vaan ovat todella aiheellisiakin. Itse vain nähtävästi olen tällainen henkilö, joka ei niihin osallistu.

      Määrää ei tarvitse etukäteen tietää, ainoastaan aika jonka halua pubissa viettää. :D Voihan sitä vaikka tunnissa vetää niin paljon kuin ehtii. Kuulostaa kyllä todella hilpeältä juu. :D Toki täällä on sitten pubeja, joihin pääsee ilman ajanvarausta, jos vain drinkin ottaa. Tai take away -kaljaa muovituopissa. Että jos on ihan pakko saada pubijuomaa, niin kyllä sitä jostain saa heti paikalla :D

      Ihan hyvä varautua valmiiksi. Juuri lueskelin Suomen uutisia ja siellä näyttäisi uusia tartuntoja taas tulleen. Huokaus. Täälläkään eivät oikein tartuntaluvut laske, joten toinen aalto taitaa olla lähempänä kuin luullaan. Siihen maskiin tottuu nopeasti (käytän siis vain kaupassa, en muuten tuolla ulkona ollessani), mutta rillejä ei voi sen kanssa käyttää: menevät ainakin minulla huuruun. Mutta onneksi en käytä muutenkaan rillejä ellei ole ihan pakko eli esim. fillaroidessa, kun olisi hyvä oikeasti nähdä kunnolla. Kauppareissut pärjään ilmankin.

      Delete
  4. Tervetuloa ailahtelevien joukkoon.
    Onneksi laitat kuvia näistä turistikohteista, kun minun niistä ottamat ovat surkeita.
    Tekisipä melkein mieli pyytää palvelusta. Paddingtonin aseman lähellä on hotelli nimeltään Mercury tai jotain sen tapaista. Kävin Lontoossa käydessäni siellä kysymässä, onko sillä paikalla ollut hotelli jo 1950-luvulla. Vastaanottovirkailija oli tietävinään, että on, mutta nimi oli joku muu. Olimme jossain Paddingtonin aseman lähellä olevassa hotellissa karenssissa, kun Australiaan siirtolaisiksi lähtevässä ryhmässämme oli isorokko-epäilys. Muut todettiin terveiksi ja laskettiin Orion-laivaan, mutta 8-lapsinen suomalainen perhe jäi Lontooseen. Ja tuo Mercury näytti ulkoa päin samalta hotellilta. Netin kautta en ole pystynyt asiaa selvittämään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Asuimme hetken aikaa Paddingtonissa, kun muutimme Lontooseen. Se on minulle jokseenkin merkityksellinen paikka. Siellä on Mercure-ketjun hotelli. En tiedä kauan se on siellä ollut ja millä nimellä mahdollisesti aiemmin. Jos ei netin kautta asia selviä, niin ei sitten mistään. Se voi vaatia tosin alueen historiaan perehtymistä, mutta luulen että nettiä tonkimalla kyllä löytyy tietoa. :)

      Delete
  5. Ei hullumpi takinkääntö. MInulle eivät ole kovinkaan tutunnäköisiä nuo Lontoon turististien suosikkikuvauskohteet, joten tykkään katella kuviasi.
    IHan eri malliin korona on siellä vaikuttamassa monessa ja paljoon. MIn ä en ole juurikaan huomannut sen muttaneen elämääni. Varuillaan täälläkin ollaan, eivät tietysti kaikki.
    Eipä täällä ole pubejakaan, joten ei tarvitse edes pohtia semmoisessa piipahtamista. Lukiessani tekstejäsi ja katsoessa kuvia, minusta tuntuu, että elämämme 100% erilaisissa maailmoissa, mutta valinnat ovat omamme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin ajatellut, etten laittele kuvia sellaisista paikoista, jotka muutenkin esiintyvät esim. matkamainoksissa tai pompsahtavat ensimmäisinä näkyviin, jos vain Googlettaa Lontoon mutta takki tosiaan kääntyi. :D

      Täällä on pubeja todella paljon, ne ovat brittien olohuoneita. Vaikka brittiläiselle pubiruualle moni naureskelee, niin itse niistä usein diggailen. Ja ajan hengen mukaisesti lähes kaikissa on menussa vegevaihtoehtoja. En tosin yleisesti ottaen tykkää syödä ulkona: ainoastaan reissuilla se kuuluu asiaan.

      Jännä juttu, mutta katsoessani sinun kuviasi, minä koen että elämme ihan samassa maailmassa. Elämänvaiheemme ja valintamme vain ovat erilaiset, mutta en tässä näe ääripäitä. Minä olen suomalainen, tiedän millaista Suomessa on ja toisinaan ikävöin sinne. Etenkin nyt, kun sinne en pääse. <3

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.