Metsän tuoksuja haistelemassa ja haaveilemassa

Queensmere Pond, Wimbledon Common, London

Patikkajalkaa kutittaa niin pahasti, että on vaikea pysyä paikallaan. Toissapäivänä jolkotin metsään pällistelemään lampea ja haaveilemaan vuorista. Olisi ihan pakko päästä kiipeilemään.

Aloin jo katsella puitakin sillä silmällä, että alan kohta niissä kiipeillä. Niin valtava kiipeilyvietti on nyt päällä. Haluaisin myös kiipeilemään köysiradoille: kerran tehtiin sellainen rata Järvillä (Treetop Challenge) ja alkukankeuden jälkeen ihastuin puhteeseen niin kovasti, että olisi voinut hillua radalla koko päivän.

Patikkahimoon katsoimme miehen kanssa viime viikonloppuna Netflixistä (en tiedä näkyykö Suomessa: jos jollain on Suomi-Netflix, kerro toki) minisarjan (4 jaksoa) nimeltä Safe house. Tosin vain ensimmäinen kausi on saatavilla, mutta se on ihan ehyt kokonaisuus eli sen voi katsoa, vaikkei kakkosta pääsisikään katsomaan.

Safe House sijoittuu pääasiassa Lake Districtille ja oli kiva bongailla tuttuja mestoja. Sarjassa ei pahemmin vuorilla patikoida, mutta sentään eräs kohtaus on Fleethwith Pikelta. Se on eräs lempinousuni osin myös siksi, että samalla reissulla voi heittää Haysstacksin, jossa on ehkä Järvien komein huippu.

Vielä olisi Järvillä meillekin valloittamattomia huippuja ja kulkemattomia reittejä, joten ikävä on kova. Sarjaa kuvattiin paljon Conistonissa, jossa olemme käyneet mutta silläkin suunnalla olisi vielä paljon koluttavaa. Sarjan trailerin voi katsoa tästä.

Olen saanut kantapäät rakoille ja myös toisen isovarpaan (on ollut liian koleaa pyöräillä, joten olen taas jalkautunut). Kiitos parhaat päivänsä nähneiden lenkkareiden. On ollut pakko käyttää lahoamispisteessä olevia lenkkareita, koska uusia en ole voinut ostaa kauppojen ollessa kiinni (tilaaminen ei ole vaihtoehto, koska kenkiä pitää sovittaa).

Nyt vihdoin maanantaina saivat kaikki turhispuoditkin avata ovensa, joten lenkkariostoksille pääsee taas kunhan jaksaa. Kävin tiistaina tsekkaamassa erään puodin (josta lenkkarini yleensä ostan) tilanteen: jonoa oli, en jaksanut jonottaa.

Mies pääsee (korona)piikille ensi viikolla. Minä joudun vielä odottelemaan, koska meillä on tämä hurja (vuoden) ikäero ja rokotusikäryhmä jakaa meidät juuri eri puolille viivaa. 

Mutta palataanpa vielä Wimbledoniin ja Queensmere-lammelle, jonka rannalta tai kupeesta kaikki nämä kuvat ovat. Olen ollut tietoinen paikasta, mutta en ollut siellä ennen keskiviikkoa käynyt, koska en ajatellut sen varsinaisesti olevan mitenkään kiinnostava kohde.

Mutta se olikin, ihastuin sen metsäisyyteen ja suojaisuuteen. Vielä ei ole lammen läheisyydessä olevissa puissa juuri lehtiä, mutta tulossa on. Voin kuvitella, miten upea vihreä keidas tuo paikka on, kun maisema täyttyy.

Lisäksi maaston muodot kiehtovat: on pieniä mäkiä ja kukkuloita, paljon metsäpolkuja joihin ei fillarilla pääse. Olen Wimbledon commonin hiekkateillä polkenut (lähinnä oikaisumielessä), mutta en ole ns. poikennut teiltä, koska eivät ole fillariystävällisiä eikä niissä edes saisi pyöräillä.


Mukavaa viikonloppua!

Comments

  1. Äkkihaulla en löytänyt tuota sarjaa Suomi-Netflixistä (juu, minulla on ja olen ylpeä siitä! ;D ). Netflixin kanssa minulla on aina se ongelma, että mitähän kattois ja sitten siihen haeskeluun menee hirveästi aikaa. Siksi onkin kiva saada vinkkejä, mutta tuo ei nyt sitten auttanutkaan. :)

    Kivoja kuvia taas. Ymmärrän ikäväsi oikein hyvin. Minä siirsin EDIn lentoliput elokuun lopulle, mutta saapa nähdä... Nyt näyttää siltä, että tällaiset työikäiset rokotetaan joskus syssymmällä kun on sitä probleemia Astra Zenegan ja Johnson&Johnsonin kanssa.
    Kaipaan Skotlantia niin, että melkein nyyhkin kun katselen erinäisten instatilien kuvista tuttuja ja vähän tuntemattomiakin paikkoja.

    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No harmi, ettei näy Suomen Netflixissä. Safe House on kyllä alkujaan täkäläinen tv-sarja, joten voi johtua siitä. Meillähän ei telkkarikanavat näy, koska ei ole toimivaa digiboxia eikä olla jaksettu sellaista hankkia.

      Netflix on minusta todella hyvä! Löytyy erittäin paljon katsottavaa ja paljon muuta kuin sitä perus(jenkki)kamaa. Minähän katselen mielelläni aasialaisia sarjoja ja niitä ainakin Britti-Netflixissä on paljon (ja käsittääkseni samoja löytyy myös Suomen Netflixistä).

      Kyllä ottaa hermoille tämä epätietoisuus ihan kaiken suhteen. Meillä ne toukokuun lennot on edelleen olemassa, mutta ei voida silloin lentää, koska on maastapoistumiskielto vielä voimassa. Siirtää ei enää saa, ellei maksa jotain tähtitieteellistä summaa eikä rahojakaan saa takaisin: tarjosivat voucheria. Ottaa päähän, olisi pitänyt suosiolla perua lennot jo aikoja sitten.

      Jos täällä rokotussuunnitelma etenee aikataulussa, niin elokuuhun mennessä pitäisi ainakin kaikki aikuiset saada rokotettua (ehkä peräti kaikki, jotka siis rokotuksen ottavat) eli siinä mielessä näyttää hyvältä ja teidän reissu voisi toteutua. Tosin majoituksista voi olla pulaa, kun britit matkaavat nyt enemmän kotimaassa. Siksi en uskalla hirveästi toivoa, että päästään Järville: täällä palvelusektori (sis. majoitus) sai vasta viime maanantaina avautua ja ovat varmaan pitkäksi aikaa buukattu täyteen. Ja paljon on rajoituksia vielä voimassakin.

      Mutta ei auta kuin odotella ja katsoa, miten käy. Mäkin kaiholla katselen Instassa kuvia Lakeseista ja oikein riipii, kun niin kovasti haluaisi sinne päästä. Ja Suomeen myös, mutta sekin on epävarmaa kun Suomekin tilanne on mikä on ja lennot menossa harakoille.

      Delete
  2. Upeita kuvia kiehtovista metsäisistä reiteistä. Toivottavasti rakkosi ovat jo parantuneet ja uudet lenkkarit löytyneet. Kiipeilyreissuja taitaa sielläkin joutua vielä odottamaan.
    Meillä ei ole Netflixiä, mutta emme muutenkaan ole "ruutu-ihmisiä". Leffassa kävimme ennen koronaa. Vielä en arvaa haaveilla patikkareissuista. Meillä minä olen saanut ensimmäisen piikin, viisi vuotta nuorempi mies ei ole edes päässyt varaamaan rokotusaikaa.
    Pinnistellään vielä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole vielä löytynyt uusia lenkkareita enkä ole oikein jaksanut etsiäkään (kerran kävin kaupassa, josta yleensä lenkkarini ostan mutta ei löytynyt hyviä). Teippaan rakot lenkeille, joten eivät juuri vaivaa. Ensi viikolla käyn eräässä toisessa kaupassa ja sieltä en lähde ilman uusia lenkkareita.

      Kyllä täällä saisi periaatteessa jo matkailla maan sisällä, mutta en ole edes jaksanut katsella millaiset ruuhkat vastikään avautuneissa majoituspaikoissa on (niitä on tosi rajallisesti Järvillä).

      En minäkään paljon telkkaria katso. Lähinnä viikonloppuisin (illalla), arkisin hyvin harvoin. Minulla on kyllä “arkisarja” kesken, jota katson jakson per arkipäivä, jos katson mutta en ole nyt jaksanut katsoa aikoihin (vaikka sarjassa ei ole mitään vikaa, mutta en vain ole ollut telkkarituulella).

      Vastaaminen hieman kesti ja tässä välissä olen minäkin saanut jo varata piikitysajan (ensi viikolla pääsen). :D

      Delete
  3. Onpa ihana keidas. Jotenkin sademetsämainen.

    Mitenkä mahtaisivat nuo patikkaretket siellä onnistua lähitulevaisuudessa? Onko kuulunut mitään, milloin voisi alkaa haaveilla patikkamatkoista, vai onko siellä mitään liikkumisrajoituksia? Ukkelin piti lähteä Intiaan ihan näinä päivinä, kun sai vihdoin OCI-korttinsa suurlähetystöstä, mutta eipä nyt taida sattuneista syistä lähteäkään. Mä haaveilen siitä, että pääsis edes Tallinnaan...

    Meilläkin minä olen saanut rokotteen, mutta ukkeli ei, eikä ole mitään tietoa, milloin hänen ikäryhmänsä mahdetaan rokottaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, jokin tuon alueen maastossa kiehtoo minua kovasti. Tuo kumpuilevaisuus ym. Sademetsäisyys varmaan korostuu, kun kaikkiin puihin kasvaa lehdet. Täytyy käydä siellä taas pian kurkkimassa!

      Täällä saa maan sisällä matkustaa ja majoituspaikat ovat saaneet avautua tietyin rajoituksin. Tuskin mahtuu minnekään nyt, kun kaikki haluavat matkustaa kotimaassa kun ulkomaille ei pääse (maastapoistumiskielto on voimassa 17.5. asti).

      Mutta nyt kun minäkin olen saanut varata rokotusajat, niin voi alkaa jopa suunnitella jotain! Aiemmin ei oikein ole voinut, kun on pitänyt odotella, miten nuo rokotukset etenee. Minulla siis eka piikki ensi viikolla ja toinen heinäkuussa. Niiden välissä voisi jonkun reissun Järville heittää, jos löytyy majoitus. Ja Suomeen sitten loppukesästä mahdollisesti.

      Intian tilanne on kyllä kaamea, suorastaan järkyttävä. :( Toivottavasti ukkelisi perhe säästyy tartunnoilta. Luulisi, että Suomi sulkee rajat Intiasta tuleville (vain kansalaiset saisi palata: täällä niin jo on Intian suhteen eli britit pääsee kotiin mutta muunlainen matkailu on no no).

      Delete
  4. Nuo lenkkeily- ja pyöräilymaastosi ovat suoraan sanottuna huippua! Näkyy maastosta, että paljon niillä kuljetaankin. En enää moneen vuoteen ole pystynyt maantiellä kävelemään, mutta maastossa se jotenkin vielä sujuu, mitä epätasaisempi maasto, sitä paremmin.
    Jos ei koronaa olisi, niin vielä upeampaa olisi patikoida.
    Me olemme molemmat saaneet koronarokotuksen jo aikaa sitten ja toinen kesäkuun alussa. Näillä seuduin ei juurikaan ole koronaa, mutta varovaisia ihmiset ovat, eipä juuri maskitonta naamaa kauppareissulla näe.
    Lunta on vielä hyvin hiihtämiseen ja parhaillaan tulee lisää. Sinä varmaan jo huristelet fillaroiden siellä täällä mukavilla reiteilläsi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo alue on ihastuttava ja siellä riittää vielä tutkittavaa minullekin. Niin paljon kaikenlaisia polkuja ja muita. Tulee ihanan rento ja suojattu olo tuolla puiden ympäröimänä. Ihmisiä on aika harvakseltaan ainakin niinä aikoina, kun siellä itse olen käynyt.

      Ikävää, ettet enää samalla lailla voi kävellä mutta onneksi ei sentään ole kokonaan pois laskuista liikkuminen. Itse muuten tykkään liikkua nimenomaan epätasaisessa maastossa, koska se aktivoi lihaksia monipuolisemmin.

      Ohoh, luntakin siellä vielä! Täällä on tosiaan varsin keväistä jo: takkia harvemmin tarvitsee enää päälle laittaa.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.