Kanaalipoljentaa ja lisää Astraa suoneen

 


Kävin eilen saamassa toisen koronapiikin. Alun perin piti piikittää heinäkuussa, mutta koska täällä sai halutessaan aikaistaa piikitysajankohtaa, aikaisin. Täällähän tartuntaluvut ovat taas pilvissä, eilen on tilastoitu 16135 uutta tartuntaa. Masentavaa, kolmannessa aallossa siis ollaan.

Ainoa hyvä puoli näyttää olevan se, että kuolleisuus ei ole lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun eivätkä sairaalat ole ainakaan toistaiseksi repeämässä liitoksistaan. Eli rokotukset selkeästi tehoavat. 

Tällä kertaa selvisin sivuoireetta: ainoastaan pistoskohta on arka ja hieman siitä säteilee kipua muualle käteen, mutta ei niin pahasti että se minua erityisesti häiritsisi.

 

Pyöräliikkeestä ilmoitettiin eilen, että fillarini on nyt valmis. Tuli todella hyvään saumaan, sillä Repe reistaili todella pahasti matkalla piikille. Erityisesti vaihteiden ja ketjujen kanssa oli taas ongelmia ja hieman jo jännitti ehdinkö ajoissa piikille.

En uskaltaisi Repellä enää ajella, joten oli iloinen ylläri että uusi menopeli on valmis. Kävin sen eilen noukkimassa ja testiajonkin tein ja voi että mikä unelma se on! Kaikki toimii kuin rasvattu ja voin jo kertoa, ettei keskitangosta tule ongelmaa ja piirakka säilyy ehjänä jatkossakin.

Esittelen fillarin joskus toiste, sillä haluan koeajaa sitä ensin kunnolla. Lähden kohta lisää sitä testaamaan. Eilen en uskaltanut isoa lenkkiä tehdä, koska en tiennyt saanko taas jotain jännittäviä sivuoireita piikistä.

Nämä kuvat ovat viime viikon maanantailta (14.6.) Grand Union Canalista. Tuolloin poljin sinne Kensal Greeniin. Viime alkuviikko oli muutenkin hieno sekä säiden puolesta että muutenkin. Sittemmin on ollut epävakaisempaa, mutta eilisestä lähtien alkoi taas tareta.

Sateella (kevyt kuuro ei haittaa) en voi polkea, koska joudun käyttämään rillejä pyöräillessä ja näkyvyys on hieman huono, jos rillit on märät ja huurussa.

Rakastan Lontoossa sitä, että halutessaan voi polkea melko luonnollisissa oloissa, jos ei jaksa muuta liikennettä ja haluaa ympäröidä itsensä vihreällä. Sitten toisaalta kun haluaa kaupungin huumaa ja silmänruokaa, niin käden ulottuvilla on vaikka mitä. 

 Grand Union Canalissa on 158 sulkua, tässä uksi niistä: Hanwell Lock numero 95.


Tietysti osa kanaalista sijaitsee vilkkaammilla alueilla. Lontoon ydintä lähestyttäessä luonto hiljaksiin harvenee ja kanaali kulkee talojen keskellä. Valitsin tähän postaukseen näitä luonnollisempia osia kanaalista. 

 Urbaanimmat kanaalikuvat laittelen joku toinen kerta. Niissä on ihan omanlaisensa viehätys.

Kanaalin sulut muuten ovat pääasiassa käsikäyttöisiä: tässä on pistetty nainen töihin. Tuolla sillan allan on tulossa narrow boat, mutta se ei nyt näy kuvassa.

Comments

  1. Kauniita, kesäisen aurinkoisia kuvia! Onpa harmi, että siellä on koronatilanne taas pahentunut, mutta hyvä etteivät kuolleisuusluvut ole räjähtäneet. Hiukan minusta tuntuu, että täälläkin voi tilanne mennä pahemmaksi, kun ihmiset ovat nyt aika huolettomia, ja Venäjältä on tullut paljon uusia tartuntoja kisaturistien mukana. Hyvä että sait jo toisen koronapiikin. Itse saan vasta syyskuun alussa. Ekasta piikistä, jonka sain pari viikkoa sitten, oli käsivarsi kipeänä reilun vuorokauden, mutta ei onneksi mitään pahempaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, siis tartunnat ihan räjähtäneet käsiin vaan onneksi kuolleisuus ja sairaalamäärät eivät ole toistaiseksi kovin pahat (verrattuna siihen, mitä ovat olleet). Luinkin, että Suomessa on mahdollisesti tullut lisää altistumisia ja taruntoja. Masentavaa. Pitäisi yrittää jaksaa vielä hetken aikaa olla tarkkana, vaikka kyllästyttääkin jo.

      Nyt kun on molemmat piikit saatuna, niin tässä uskaltaa ujosti haaveilla Suomeen pääsystä. Tosin passi on menossa umpeen ja sekin pitää nyt sitten vissiin uusia täällä, kun en varmaan ehdi Suomeen ennen kuin se menee vanhaksi. Asia, joka on sinänsä helppo hoitaa, mutta en jaksaisi mitään säätöä mitä siihen taas liittyy. Huoh.

      Aurikoista juhannuksen jatkoa sinulle! <3

      Delete
  2. Sinä sait piikin ja Repekin piikitettiin hyvin palvelleena.

    Hienoa, että se uusi fillari osoittautuu piirakkaystävälliseksi!

    Sulut ovat kyllä mielenkiintoisia ja kelikin on näköjään siellä parantunut. Täällä ukkosti eilen ja nyt on ihanan viileää, vain 22 astetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, olen iloinen että piikitykset on nyt toistaiseksi ohi, vaikka neuloja en pelkää. Sivuoireet sen sijaan aina jännittää.

      Nämä kuvat ovat viime viikon alusta, silloin oli ihan jees kelit. Epävakaista on pidellyt sen jälkeen, mutta ei sentään tarvitse palella enää (eli asteita yli 20). :D

      Delete
  3. Minäkin sain toisen Astran. Ei tullut enää kuumetta, vain väsymystä ja lihassärkyä.

    Meillä tuli Pietarissa jalkapallokisoissa käyneiden mukana tartuntoja. Kaikki eivät ole karanteenissa vaan huitelevat tartuttamassa ympäristönsä ihmisiä baareissa ja yleisötapahtumissa. Meillähän olisi todella hyvä tilanne nyt, kun vain maltettaisiin edelleen noudattaa ohjeita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, hyvä hyvä! Uusimpien tutkimusten mukaan suoja myös delta-varianttia (eli Intian muunnos) kohtaan on melko korkea. Minä selvisin nyt aralla pistoskohdalla, joka ei ole enää arka. Olin myös muutaman päivän jotenkin pöhnässä piikityksen jälkeen eikä fillarointi oikein sujunut. Poljin silti pari kertaa, mutta sitten oli pakko pistää fillari tauolle. Nukuin uskomattomia määriä, tyyliin 14 tuntia. Nyt olen taas "normaali".

      Kyllähän se tilanteen saa sielläkin huonoksi, kun tarpeeksi löytyy niitä jotka eivät piittaa. Luulisi, että on jo huomattu että toisille virus voi olla todella vakava, joten on todella itsekästä liehua ympäriinsä tartuttamassa. Ei se karanteeni nyt niin pitkä ole, etteikö sitä kestäisi. Ja eikös sitäkin voi lyhentää testaamalla ja jos saa negatiiviset tulokset.

      Delete
  4. Upeita pyöräilymaisemia taas. Täällä oltiin tartuntojen suhteen jo ihan nollassa, mutta pahus kun muutaman päivä sitten yhtäkkiä löytyikin muutama tartuntarypäs, kiitos korkeiden tartuntojen maista tulleita (esim. Venäjä, jonne pitää saada erikoislupa ,jos haluaa matkustaa) jotka eivät välittäneet olla karanteenissa. Nyt sitten on muutaman päivän ollut yli 100 tartuntaa, ja maskipakko sisällä tulee takaisin:(. Mutta kuten teillä, suurin osa tartunnoista ainakin täällä lapsilla ja nuorilla , jotka ei rokotettu, eikä vakavien tapausten määrä ole lisääntynyt .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen nyt ihastunut taas kanaaleihin, kun niitä on siistitty ja itse asiassa fillarini kumitkin ovat sellaiset, etteivät helpolla mene rikki.

      Alkaa todellakin turhauttaa tämä koronatilanne. Todella sitkeä virus, josta on vaikea päästä eroon eikä siitä varmaan koskaan täysin päästäkään. Rokotukset onneksi tuntuvat tepsivän hyvin, joten vakavat tapaukset tosiaan vähenevät.

      Täällä maskia pitää edelleen käyttää sisätiloissa ja etäisyyksiä pidellä. Maskia aika tunnollisesti käytetään, mutta etäisyyksiä ei kyllä ole pidelty aikoihin.

      Delete
  5. Kiehtovat kuvat. Kyllä noissa maisemissa kelpaa polkea.
    Onnea uudelle fillarille.
    Harmi, että teillä koronatartunnat ovat taas lisääntyneet. Hienoa, että oli mahdollisuus aikaistaa rokotusta.
    Oikein hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! On kyllä ihan mahtava tuo uusi fillari ja turvallinen tunne polkea sillä, kun tietää ettei se leviä alle. :D

      Hyvää juhannusta sinullekin!

      Delete
  6. Mielenkiintoinen pyörälenkki! Ja olipa ihana kuulla, että uusi ajopelisi on hyvä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vielä kun saisi takaisin ne aurinkosäät, niin pääsisi enempi polkemaan. Aika paskoja kelejä on taas pidellyt. Suomi on varastanut meidän kesän :D :D

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.