Kuolleiden siirtolapuutarhassa

Tulikin pitkä tauko, jonka aikana harteillani levännyt yleinen maailmantuska ja tyhjyyden paino olivat litistää alleen. Olen polkenut itseäni pakoon, mutta nyt on aika pysähtyä ja huomata, että selvisin. Jälleen kerran.

Pakkorauhoittumiseen vaikuttavat myös säät, jotka täällä dramaattisesti viilenivät perjantaina. En ole niistä iloinen, mutta otan tämän nyt pakkolevon kannalta. Olen nimittäin revitellyt kroppani kanssa äärirajoilla. Tosin rajat siirtyvät alati kauemmas ja minä niiden mukana.

Olen tehnyt pitkiä fillarilenkkejä muun muassa Lontoon turistialueille, Surreyn maaseudulle, Grand Union -kanaalin vartta seuraillen sinne sun tänne, Box Hillille joka oli eräänlainen kuntotesti (läpäisin!).

Mutta palataan viime maanantaihin, jolloin polkaisin Kensal Greenin hautausmaalle. En ole käynyt siellä vuosiin, joten päätin mennä sinne piknikille. Poljin sinne ”pitkällä kaavalla” eli kanaalinvartta, mutta siitä laittelen kuvat joku toinen kerta. Karttelin pitkään kanaaleja, koska niiden rannat ovat niin törkyisiä ja täynnä lasia. Nyt niitä on nähtävästi siivoiltu ja siellä uskaltaa taas ajella ilman kovin suurta pelkoa siitä, että kumi puhkeaa.

Tosin enemmän kyllä on huolettanut muun fillarin kunto, sillä ehjintä fillarissani on nimenomaan kumit. Koko ajan levähtää jotain muuta, esimerkiksi jarrut (mikä onkin jännä huomata jyrkässä alamäessä), vaihteet jne.

Repe (joo, se on fillarini nimi) on palvellut minua uskollisesti noin kymmenen vuotta, mutta alkaa nyt käydä vanhaksi. Jossain kohdin täytyy miettiä tuleeko lopulta halvemmaksi ostaa uusi pyörä kuin korjata jatkuvasti vanhaa. Repestä pitäisi uusia niin paljon eri osia, että on parempi päästää se eläkkeelle ja vaihtaa nuorempaan.

Uusi fillari tulee ensi viikolla, en vielä tarkemmin tiedä milloin. Se onkin sitten melko moderni vehje ja siinä on korkeampi keskitanko, joten pitää opetella pyöräily uudelleen. Hieman kauhistuttaa nimenomaan se keskitanko, mutta sen pitäisi olla mitoitettu niin, että fillarin väliin yltää hätätilanteessa juuri ja juuri seisomaan ilman että piirakka saa osumaa, if you know what I mean.

Sir William Casement, lisätietoja herrasta täällä.

Repen aion lahjoittaa kirkolle, joka ottaa vastaan käytettyjä pyöriä, huoltaa&korjaa ne ja pistää edullisesti jakoon vähävaraisille.

Hieman väsyttää... Jos tässä pienet päikkärit.

Jos nyt pari sanaa siitä hautausmaastakin. Koska Kensal Green on hieman syrjässä Lontoon ydinalueilta, se on ihanan rauhaisa. Tosin nyt kun ei turisteja täällä muutenkaan juuri ole, niin aika rauhaisaa on joka paikassa.Kensal Greenin hautausmaalla näin vain muutaman elävän ihmisen.

Hautuumaa on lisäksi todella vihreä ja vehmas, aivan ihastuttava paikka viettää kuuma kesäpäivä puiden ja mausoleumien varjoissa.

Alue on aika laaja ja käyskennellessä aika katoaa kuin huomaamatta, mieli siirtyy toiseen maailmaan. Ja sielu lepää.

Harmikseni osa hautausmaasta oli rempassa, esim. tuo alla olevassa kuvassa näkyvä rakennuskokonaisuus. Olisin halunnut nauttia siellä evääni, mutta piti mennä muualle niitä järsimään.

 Paistetta tarjosi auringon lisäksi kuu.

Jännää blogata pitkästä aikaa. Jospa tästä taas aktivoituisin blogimaailmassa. Kirjablogia olen harvakseltaan päivittänyt, mutta sitäkin aika laiskasti. Muiden blogeissa olen vieraillut sitäkin laiskemmin, mutta nyt on taas uutta intoa siihenkin.

Mukavaa sunnuntaita!