Posts

Äkäinen remonttipostaus

Image
Sisältö: Avautumista kylppriremontista. Kuvituksena evakkomestamme, joka on bungalow jota Roope vuokraa kesäkaudella turisteille. Bungalowissa on kolme makkaria, olkkari, keittiö, kaksi kylppäriä ja iso piha-alue. Remppa tuli ja meni ja minäkin tulin takaisin kotiin jo viikonpäivät sitten. Oli mukava evakkoaika muuten, mutta koska joutui himassa käymään antamassa ohjeita ja hakemassa kamaa, niin stressikäyrä pysyi punaisella. Ja yllätys yllätys – remppa ei ole vieläkään valmis. Ei vaikka se venyi muutenkin. Remppaaja poistui rapakon taakse lomailemaan ja meidän kylppäristä puuttuu muun muassa lattia ja iso osa viimeistelystä on tekemättä. Eli remppa jatkuu joskus kun jatkuu. Lattian lupasi suunnittelija eli Roope hommata laitettavaksi ensi tilassa, ettei sitä tarvitsisi kuukautta odotella, mutta eipä ole näkynyt saati kuulunut mistään mitään. Paitsi että. Eilen illalla ( kaksi viikkoa keskeneräisen remontin jälkeen ) Roope ( joka myös organisoi remontin ) laitteli mailia, että voisko ...

Kerron mielipiteen, hui kamala

Image
Otan tietoisen riskin ja kerron mielipiteen. Mielipiteet ovat vaarallisia, sillä yleensä osalla menee hernemaissipaprikat nenään, osaa vituttaa muuten vain plus jokunen voi olla peräti samaa mieltä ainakin osittain tai jopa kokonaan, mutta voittaa ei kukaan voi. Myös ihmissuhteet voivat rikkoutua ja mannerlaatat rapista liitoksissaan, jos mielipide on väärä . Ole siis varoitettu. Kuva ei liity aiheeseen. Siinä lojuu vanha kylppärimme ennen kuin se siirrettiin roskalavalle ja roskalava vietiin helvettiin. Äänestin pressanvaaleissa henkilöä, joka mielestäni sopii annetuista vaihtoehdoista parhaiten hoitamaan presidentin tehtäviä. Seksuaalinen suuntautuminen ei minun maailmassani vaikuta tehtävien hoitamiseen, mutta en myöskään tiennyt että kyseessä olikin joidenkin mielestä pride-äänestys ja lopputulos onkin nyt homofobinen tragedia. Moni valittelee somessa, että on pettynyt suomalaisiin äänestäjiin ( itse olen pettynyt vain Suomen postiin ). Miksi? Koska äänestivät ehdokasta, jonka koke...

Kurailua ja flunssaa lumisateessa

Image
Eipä ole remontti ehtinyt edes alkaa, kun jo on draamat tulilla. Minulla on ( kai ) normaalit ( eli psykosomaattiset ) oireet eli samat (vatsakivut ja ripuli) kuin keittiörempan yhteydessä. Lisäksi toissapäivänä vatsa turposi niin isoksi, että pelkäsin sen räjähtävän. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään pieni turvotus, vaan kunnon pallero kehittyi. Sitä kesti pari päivää ja nyt se on jo melko “laskeutunut” ( kohta alkaa synnytys? LOL ). Handlaan kyllä nämä normiripulit ( kun tiedän, että helpottaa kun remppa alkaa ja pääsen pois ), mutta ettei nyt liian helpoksi kävisi, niin mies on tullut kipeäksi. Joku nuha tai flunssa on kyseessä. Olisipa edes tavallinen tällä kertaa. Viimeksi oli tarjolla influenssa ja mies makasi viikon käytännössä taju kankaalla. Itse selvisin pahimmasta päivässä, joskin sellaista jälkioireilua ( karseasti räkää ja yskä ) ilmeni yllättävän kauan. Minä siis ilmeisesti säilyn melko toimintakykyisenä mahdollisissa flunssissakin, mutta tätä ripulia en kyllä kau...

Kaikki paitsi remppaaminen on turhaa

Image
Kohta se alkaa. Nimittäin remontti. Tässähän voisi luulla, että rakastan remontteja, kun niitä jatkuvalla syötöllä pukkaa. Keittiörempan jälkeen manasin, että ei saatana mitään remonttia ainakaan vuoteen, mutta tässä sitä taas ollaan eikä mennyt edes vuotta. Nyt menee vasaran alle kylppäri. Koska kylppäri on lähdössä mäkeen, voin sen esitellä ihan kuvan kanssa. Kas näin. Kuten kuvasta voi päätellä ( tai sitten ei koska lehdet ovat lattialla ja kuva tarkoituksella hämärä ), vessassa istuminen käytetään hyödyksi lukemalla muun muassa lehtiä. Tarjolla on kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti Keswick Reminder ja kaksi ulkoiluun liittyvää aikakauslehteä eli Trail ja Lakeland Walker. Lakeland Walker kesittyy Lake Districtin alueeseen ja se sisältää myös (p aikallis )historiaan ja kulttuuriin liittyviä juttuja. Tuoreimmassa numerossa kuljetaan muun muassa runoilija William Wordsworthin jalanjäljssä. Takaisin vessaan. Sieltä menee kaikki vaihtoon vessanpönttöä myöten. Myös kamala amme lent...

Vitun nuoriso

Image
  Riitta huokaisee syvään eteisessä aukoessaan pomppansa nappeja. Taas uusi päivä ja saa kuunnella ihmisten typeriä solmuja. Pelkkää valitusta eikä edistystä ikinä. Riitta ei jaa neuvoja, vaan esittää kysymyksiä: ihmisen täytyy itse oppia ja löytää vastaukset. Eräskin teini aina valittaa, kun vanhemmat juovat ja riitelevät. Sitä pitää sitten lähteä ulos pakoon. Alkoholiakin kuulemma juo siellä ulkona viikonloput läpeensä. Riitta on useasti kysynyt eikö teinistä tunnu pahalta jättää ryyppäävät vanhemmat keskenään kotiin, kun itse häipyy paikalta. Että entäs jos jotain kauheaa tapahtuu? Teini sanoi kerran, että hänen tekisi mieli tönäistä vanhemmat alas portaita. Parempi siksi olla muualla. Nykyajan nuoret, horrible.   *   Pitkästä aikaa mukana krapussa! Viikon 48 krapusanat ovat huokaista, solmu, eteinen . Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.   Lue lisää krapuista Susupetalin blogista . Siellä myös linkit muiden osall...

Paskan sään lenkkimaisemat

Image
River Greta Preferoin aurinkoisia säitä enkä innostu sateesta, mutta en myöskään jaksa liikaa ( aina voi vähän kuitenkin ) vinkua säästä. Sää on mitä on eikä siihen voi vaikuttaa, joten parempi sopeutua. Täällä on sadellut enemmän kuin vähemmän viime aikoina, tänään oli tarjolla kaatosadetta. En viitsi kaatosateella lähteä vuorille, koska ylhäällä odottaa todennäköisesti melkoinen kylpy. Toisaalta mitäpä sillä olisi väliä, kun olisi joka tapauksessa jo valmiiksi märkä. Toisaalta näkyvyys ylhäällä on yleensä melko heikko, jos on sadetta ja joskus muutenkin. Esittelenkin nyt tämän päivän lenkkimaisemat ( kaikki kuvat siis tältä päivältä ). Keswick to Threlkeld Railway Path Keswickistä Threlkeldiin vievä Railway Path on mainio paskan sään valinta. Sieltä voi poiketa monenlaisille reiteille ja intresseistä riippuen pysytellä päällystetyillä teillä, jos eivät mutakylvyt kiinnosta. Tarkoitukseni oli nousta pitkän kaavan kautta Latriggille (jota en laske vuoreksi, koska se on arkilenkkipaik...

Vitun turistit ja jouluspesiaalikuvat

Image
Tervetuloa Hayesin puutarhamaailmaan!   Kävin miehen kanssa parisen viikkoa sitten hakemassa puutarhainspiraatiota Amblesidessa sijaitsevassa puutarhamaailmassa nimeltä Hayes. Amppariin matkustaa täältä meiltä dösällä himpan vajaassa tunnissa . Kilometrillisesti matka ei ole erityisen pitkä, mutta koska tiet ovat paikoin todella kapeita ei dösällä voi oikein kaahailla. Olen tosin jo niin maalaistunut, että minulle tunti on ihan kohtuumatka. Delfiinit toivottavat teretulleeksi. Varsinaista inspiraatiota ei sillä kertaa löytynyt, sillä puutarhamaailma oli täynnä joulumaailmaa. Sujuvasti katselen koristuksia ja valoja, vaikka himaan en sellaista krääsää halua enkä muutenkaan tykkää ostella mitään ( mielestäni ) turhaa. Maailma hukkuu paskaan ihan ilman minun panostanikin. Puutarhainspiraation puuttuessa kerron, miltä kaupunkilaisihmisestä (joka ei ole ikinä asunut pienessä kylässä ) tuntuu asua böndellä. Joulukrääsää metritolkulla. Kaduttaako? Ei todellakaan ( mutta senhän tiesin jo ...