Hiukset lähtee lisää osa II


Kerroin reilu kuukausi sitten tavanomaista runsaammasta hiustenlähdöstäni. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että hiukseni ovat paikoin niin harvat, että niiden ollessa märät tai likaiset päänahka kuultaa läpi ihan selvästi.

Hiusten ollessa puhtaat ja kuivat harvahiuksisia länttejä voi bongailla sieltä täältä. Varsinaisia kaljuja kohtia ei ainakaan toistaiseksi ole, vaan hiuksia on lähtenyt tasaisesti koko päästä.

Nyt pää on niin kevyt, etten edes huomaa minulla hiuksia olevan. Aiemmin pidin kotioloissa hiuksia ponnarilla tai nutturalla, koska ne olivat niin raskaat. Kastuessaan hiukset painoivat vielä enemmän – nykyään en edes suihkussa tunne hiusteni painoa. Melkoinen muutos aiempaan.

Yksittäinen hius minulla on ohut ja lasimainen. Hiukseni näyttävät hyväkuntoisilta ja kiiltävät sekä tuntuvat pehmeiltä. En siis havaitse muutosta hiusten laadussa. Leikkasin pari päviää sitten noin kahdeksan senttiä pituudesta pois. Alan varautua siihen, että pitää leikata vielä lisää. Katselin jopa peruukkeja eilen.

Olen miettinyt, mistä hiustenlähtö voisi johtua, mutta aika vaikea sitä on varmuudella tietää. Puutoksiin (mm. Rauta tai b-vitamiini) en oikeastaan usko, koska minulla ei ole mitään oireita. En ole väsynyt, jaksan tehdä raskaita lenkkejä jne. Fyysisessa jaksamisessani ei siis ole tapahtunut muutoksia.

Eräs käännekohta tulee mieleeni. Olin alkuvuodesta noin puolisen vuotta ilman (pää)lääkkeitä (en aio eritellä tarkemmin lääkitystä enkä mahdollisia diagnooseja, koska en halua jakaa tällaisia asioita julkisesti). Sitä edelsi erityisen voimakas ja pitkäkestoinen migreeni ja jouduin sen takia sairaalaan ensiapuun, jossa minut nesteytettiin, sain jotain lääkkeitä ja pää magneettikuvattiin jne.

Tuolloin lopetin pitkäkestoisen lääkitykseni, koska se ei sopinut yhteen migreenilääkkeiden kanssa ja aloin pelätä, että migreeni uusiutuu eikä sitä taaskaan saada loppumaan. Menin kuitenkin niin huonoon kuntoon, että oli pakko aloittaa uudelleen (pää)lääkitys.


Olen lukenut, että voimakas stressi saattaa aiheuttaa hiusten joukkopakoa ja se (hiustenlähtö) yleensä ilmenee vasta useita kuukausia stressaavan ajanjakson alettua/jälkeen. Lääkkeetön aika sopisi mainiosti tähän rakoon: olin silloin useita kuukausia stresaantunut ja ajoittain ilmeisesti psykoottinenkin. En muista tuosta ajasta paljon muuta kuin vainoharhaiset ajatukseni, itkeskelyn ja jatkuvan ”raivotaudin”.

Lääkkeiden käytön jälkeen aloin hiljalleen voida paremmin ja olen taas ns. hallinnassa, vaikka mielialat heittelevätkin. En kuitenkaan enää stressaile mistään ja siksi en ole voinut uskoa, että minkään stressin takia hiukset lähtisivät. Mutta jos kerran lähtevät viiveellä, niin miksipäs ei.

Syy voi tietenkin myös olla hormonaalinen tai ikään liittyvä, mutta en haluaisi uskoa sellaista. Meillä ei myöskään esiinny suvussa naisten kaljuuntumista. Mummollani oli hiukset päässä vielä ysikymppisenä. Toki harvemmat kuin nuorempana, mutta ei kaljuja kohtia.

Jatkan edelleen Perfectilien syömistä, vaikka mitään eroa en huomaa ja hiuksia lähtee edelleen. Mutta ilmeisesti hiusten kanssa pitää olla kärsivällinen, sillä ne reagoivat kaikkeen apuun hitaasti. Näin minua on lohdutettu.

Maailmassa toki on suurempiakin murheita kuin hiustenlähtö, mutta kyllä tämä hieman ahdistaa - se on pakko myöntää. Mutta eipä tässä itkut auta. Onnekseni olen luonteeltani sellainen persoona, joka tottuu melko nopeasti uusiin asioihin ja oikeastaan mihin tahansa – niin hyvässä kuin pahassa. Eli olen nyt tottunut tähän sulkasatoonkin enkä siitä jaksa enää pillastua. Jos moppi lähtee kokonaan, niin mietin sitä sitten kun se on ajankohtaista. Ihan vielä ei ole.

Comments

  1. Mulla on vähän sama ongelma. Hiukset todella ohentuneet parin viimeisen vuoden aikana, ja kamala määrä hiuksia jää aina harjaan, ja kun pesen hiuksia. Mutta ei mulla pitäisi myöskään olla mitään puutteita. Toivottavasti löydät jonkun keinon millä hiustenlähtö loppuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulta varisee hiuksia pitkin päivää ja suihkun yhteydessä lähtee kunnon satsi. Hieman on tilanne nyt rauhoittunut. Itse asiassa luulen, että eräs iso syy voi olla hiusten värjääminen. Minähän olin pitkään "luomuna" ja vasta keväällä aloin vuosien tauon jälkeen värjätä. Ehkä päänahka ei enää kestä värjäämistä ja voihan olla, että väriaineiden koostumuksetkin ovat stydimpiä: en ole aiemmin värjännyt näillä ns. shokkipunaisilla. Täytynee palautua luomuksi.

      Tilasin Amazonista Priorineja - toivon, että ne elvyttävät hiuspohjaa! Kokeile sinäkin?

      Delete
    2. Mä käytän nykyään sellaista väriä jossa ei pitäisi olla myrkkyä, tosin värjäämisten välissä sitten lyhyempi aika.

      Delete
    3. Täytyy minunkin siirtyä kevytväreihin tai vastaaviin, jos tämän tupeen vielä kukoistamaan saa. Sitä ennen en edes mieti mitään värjäämisiä.

      Delete
  2. Vedä hiukset lyhyeksi ja kato kuin se sitte kasvaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole vielä valmis ihan lyhkäiseksi leikkaamaan. Leikkasin jo ne about kahdeksan senttiä ja totuttelen ensin siihen. Olen kyllä varautunut leikkaamaan lisää, mutta haluan antaa itselleni aikaa ja vielä toivon, että nämä loput saa "pelastettua". Tilasin Amazonista Priorinia, josta monella kuulemma on hyvät kokemukset.

      Miten sulla muuten hiukset kasvaa nykyään?

      Delete
    2. Mun hiukset kasvaa karseeta kyytiä. :D On ne kasvanu aina, huolimatta siitä, että niitä lähteeki paljon. Mikä on mun mielestä vähä outoa.

      Delete
    3. Tänään on vähän ahdistunut olo taas näiden hiusten kanssa. Kasvukin on hidastunut, mutta onneksi sentään kasvaa vielä. Mutta jestas mikä määrä niitä lähtee yhä eli koko ajan ohenee lisää.

      Viikon kuluttua on lääkäri ja se varmaan tukistaa ja toivottavasti laittaa lähetteen verikokeisiin ja jos ei laita, niin pistän laittamaan :D Mut tosi hienoa ja lohduttavaa kuulla, että sulla kasvaa noin hyvin!

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.