Älyvapaata seikkailua Kurkipuistossa ja vähän muuallakin

The Shot Tower

Fillari tuo tosi paljon iloa elämään. Olin jo unohtanut, miten mahtavaa on fillaroida ja etsiä uusia mestoja ja haltioitua milloin mistäkin. Tätä samaa harrastin Suomessa ja täälläkin ennen kuin fillari alkoi reistailla. Saamattomuuden takia fillari olikin vuosikausia käyttökelvottomana. Nyt se on onneksi pysynyt ehjänä, mitä nyt vaihteet hieman reistailevat.

Eilen polkaisin Crane Parkiin, johon olen tutustunut vasta ihan viime aikoina. Olen fillaroinut osittain sen läpi muutaman kerran, mutta nyt oli tarkoitus varta vasten mennä toljottamaan tornia (The Shot Tower) ja jalkautumaan Crane Park Island Nature Reserveen.

The Shot Park saarelta kuvattuna

En yleensä fillaroi tuolla suunnalla, koska karttani (legendaarinen London AZ mini) ei ulotu sinne asti. Minulla ei edelleenkään ole älypuhelinta enkä oikein viitsisi sellaista hankkia pelkkien karttojen takia. Ei kiinnosta olla tavoitettavissa eikä ole tarvetta roikkua netissä tai sovelluksissa ollessani ulkona. En vain halua. Lisäksi tiedostan olevani helposti addiktoituvaa sorttia, joten pelkona on myös se, että kehitän jonkin kyllästyttävän riippuvuuden itselleni.

Pakollinen kuva sillalta, joka johtaa saareen.

Aivot pysyvät virkeinä, kun pitää muistaa ja hahmottaa asioita ihan itse. Otin varmuuden vuoksi kameralla kuvan kartasta (Google Mapsiin haluttu alue ja räps), jos nyt käy niin että kerta kaikkiaan hukkaan itseni. Minulla oli nimittäin toinenkin kohde retkelleni: olin painanut kartan mieleeni ja löysin sinne minne piti (mutta en sitä, mitä piti)

Minulla on melko hyvä suunnistusvaisto kaupunkialueilla (ei toimi esim. vuorilla kovin hyvin eli siellä pää sekoaa ja suuntavaisto katoaa) ja kun ajelen tuntemattomilla alueilla, käynnistyy päässäni ns. piirturi. Se piirtää kulkemaani reittiä, jonka ”näen” mielessäni. Löydän siis noin 98 prosentin varmuudella takaisin sinne, missä olen ollut vaikka polkisin minkälaisia siksakkia.

Piirturi ei ole päällä koko ajan, mutta se aktivoituu kun lähden omituisille reiteille, jotka eivät ole minulle ennestään tuttuja. Kuten vaikkapa eilen. Tein komean lenkin päätyen Felthamiin, jossa en ole aiemmin ollut (jännää seutua, täytyy mennä uudelleen!) ja sieltä hienolla luupilla takaisin ”kartalle”, joka jo oli päässäni. Saako tästä piirturiasiasta mitään tolkkua?

Noh jospa nyt sinne saareen. Rakastuin siihen, aivan ihana keidas, jossa sai olla hyvin rauhassa! Vain muutama muu ihminen hortoili siellä. Viikonloppuna tuonne tuskin kannattaa mennä, mutta näin viikolla saa olla aika rauhassa monissa paikoissa.

Innostuin taas kuvaamaan kukkasia, kun kerrankin oli järkkärikamera mukana. Olen pitkästä aikaa innostunut kuvaamaan järsyllä, ihan kuin olisi löytänyt rakkaan harrastuksen uudelleen.

Laudoituksella lojuen voi tarkkailla vaikka lammessa notkuvia sammakoita. Ei tosin näkynyt yhtään.

Tärkeää: lammessa ei saa dippailla tseään. Dramatisoin kuvaa, koska olen dramaattisella tuulella.

Tänään sitten etsimään erästä kartanoa, jota en eilen löytänyt, vaikka olin todennäköisesti noin parinkymmenen metrrin päässä siitä. Kartano on ilmeisesti keskellä metsää ja juuri siinä postimerkin kokoisella alueella, jonka jätin nuohoamatta.