Dieu Et Mon Droit

 Kew Gardens aukesi noin viikko sitten oltuaan suljettuna lähes kolme kuukautta (koska ylläripylläri Korona, mikäli joltain on mennyt ohi). Jäi siis aika lyhytaikaiseksi se ilo uusitusta Kew-kortistani, jota en ole muuten vieläkään saanut. Mutta on kuulemma tulossa.

Ken on heistä kaunehin

Puutarhaan pääsin vilauttamalla säärtä kuittia ja tilapäistä ei-voimassaolevaa jäsenkorttia. Puutarhaan ei myöskään enää noin vain lampsita kuin renkitupaan, vaan sinne pitää varata aikaväli, jolloin on sopivaa saapua paikalle. Jos ei onnistu hinaamaan itseään mestoille aikahaarukan (45 minuuttia, minulle helppo toteuttaa koska puutarhaan kävelee vartissa) sallimassa rajassa, ei ole asiaa sisälle. Sisällä saa maleksia niin kauan kuin haluaa.

Ja minähän maleksin, aika katoaa rehuja pällistellessä ja komeimman yksilön etsimisessä. Ajatus karkaa päästä kuin virtsa putkesta... Pahoittelut mauttomista kielikuvista. Parannan ehkä tapani, mutta tiedättehän seeprat ja raidat sun muut tiikerit.

Olen hetken onnellinen tutkiessani masentuneita ruusuja, mustia kuin yön kyyneleet. Ja kauniita kuin hiilenmustat aamut keskitalvella. Tai miksei kesälläkin, kun saastepilvet roikkuvat sitä matalammalla mitä pidemmälle päivä ehtii.

Korona ei ole saanut ihmisiä ajattelemaan muuta kuin vielä enemmän itseään mikäli sellainen on edes mahdollista. Kertakäyttöhanskat ja -maskit kukkivat kilpaa niittykukkien kanssa tienvarsilla (onneksi ei sentään Kew Gardensissa).

Tutkin kasveja. Olisinpa itsekin kukkien kukka, jota kauniimpaa kasvaa ei voi.

"Huono hiuspäivä"

Juuei tuollainen.

Ehkä olisin vesililja. Ponnistaisin sameasta lammesta terhakkaana valaisten olemuksellani kokonaisen puolen hehtaarin metsän. Noh, vitsit vitsinä.

Olisin vesililja, joka nuokkuisi hetken ennen kuin vajoaisi takaisin ikuiseen pimeyteen.

Dance Me to the end of Love!