Maalaisjärki on kuollut

Common sense, maalaisjärki, arkijärki. Mitäs näitä nyt onkaan, ei kohta varmaan mitään. Sukupuuttoon ovat kuolemassa. Testit ovat suosittuja, minäkin laadin sellaisen.

Testaa onko sinulla aivot maalaisjärkeä plus extrana osaatko ottaa toiset huomioon. Kaksi testiä siis yhden hinnalla.

1. Korona kaataa ihmistä kuin heinää. Hallitus on ohjeistanut, että ihmisten tulee pitää kaksi metriä etäisyyttä toisiinsa ja kauppaan suositellaan mentävän yksin. Eväsmarketti on teipannut etäisyystarrat katuun. Mihin kohtaan asetut jonottamaan (katso esimerkit kuvasta)? Lisätietona: Newbie-kauppa on suljettu eli sinne ei ole menossa kukaan.


a) Punaisen palleron kohdalle eli keskelle katua, ettei kukaan pääse ohittamaan minua kummaltakaan puolelta säilyttäen edes kohtuullisen etäisyyden.
b) Keltaisen pallon kohdalle eli kadun ulkoreunaan. Saatan väistää metrin eli kolmisen senttiä johonkin suuntaan, jos joku haluaa kulkea ohi.
c) Kadun sisäreunaan talon viereen päästääkseni muualle menevät ohittamaan minut etäisyyttä pitäen.
d) Menen kauppaan perheeni kanssa, joka käsittää joko puolet tai koko suvun ja seisomme joka paikassa täyttäen koko karsinan. Jos meidät haluaa ohittaa, täytyy mennä autotielle ja mahdollisesti jäädä auton alle.
e) En mihinkään, joku käy kaupassa puolestani/ kuolen nälkään.

2. Tapaat Esterin kadulla, mutta koska olette eri taloudesta, teidän täytyy pitää pari metriä hajurakoa. Mihin jäätte lätisemään? Valitse väri, joka kuvastaa sjaintianne parhaiten.


a) Punaiset pallot, koska olemme itsekeskeisiä urpoja.
b) Keltaiset pallot, koska luulemme että joku pääsee jostain ehkä ohi ja toinen meistä saattaa väistää tai molemmat ja eri puolille katua tietty.
c) Vihreät pallot, näin voimme lätistä ja muut ihmiset voivat ohittaa meidän pitäen etäisyyttä.
d) Esteri on perseestä, korkeintaan lätty lätisee.
e) Kuka on Esteri, en tunne. Ja miksi olisin edes ulkona?

3. Olet jalan liikenteessä. Sinulle tulee pakottava tarve näprätä puhelinta. Mihin kohtaan asetut sitä näpräämään (sijainnit kuvassa)?


a) Kohtaan A eli keskelle autotietä, koska tarve syntyi juuri siinä ja siihen on jäätävä. Maailma saa pysähtyä eteeni, koska olen itsekäs idiootti.
b) Kohtaan B eli keskelle kävelytietä suojatien kupeeseen siten että olen vähän tiellä mutten liikaa. Etäisyyksiä on toki vaikea pitää, mutta olen niin tärkeä ja hajamielinen, että voi voi. At least I tried hey.
c) Kohtaan C eli kävelyadun reunaan, että olisin mahdollisimman vähän muiden tiellä.
d) En todellakaan pysähdy vaan kävelen minne ja miten sattuu samalla näpräten. Muut voi väistää.
e) En mihinkään. Minulla ei ole puhelinta/en käy ulkomaailmassa.

4. Nautiskelet auringosta piknikillä. Mukaan olet roudannut kunnon satsin evästä kertakäyttörasioissa plus tietty pullovettä. Mitä teet jätöksillesi, kun piknik on ohi?

a) Jätän levälleen siihen, missä ovat.
b) siivoan ne koreaan kekoon, saatanpa viedä roskakoriinkin tai sen läheisyyteen, jos jaksan/iskee siivousinspiraatio.
c) Vien ne roskakoriin ja jos roskakori on täynnä, etsin uuden roskiksen tai vien kotiroskikseen siinä samassa kassissa, jossa ne toinkin paikalle.
d) Pyyhin niillä vehkeeni, kun olen ensin pissinnyt ja kakkinut niiden viereen.
e) En nautiskele. Mitään. Missään.


5. Olet ruokaostoksilla. Joku räpeltää puhelintaan hyllyn edessä estäen pääsysi ottamaan haluamasi tuotteen. Normiolosuhteissa voisit vain ryysätä kylkeen, mutta koronan aikana pitäisi yrittää etäisyyksiä pidellä. Miten toimit?

a) Tönäisen räplääjän pois tieltä ja otan haluamani tuotteen.
b) Lähestyn räplääjää ja käsken hänen painua vittuun siitä.
c) Kysyn räplääjältä voiko hän siirtyä, että pääsen ottamaan haluamani tuotteen.
d) Olen itse se puhelinta räpläävä hyllytukos enkä mene vittu minnekään. Tai jos menen, niin puhisen loukkaantuneena.
e) En edelleenkään käy kaupassa.


Tämä testi on avautuminen, joka syntyi turhautumisesta, kyllästymisestä ja ärsytyksestä joihinkin ihmisiin. Valitettavasti noita joitakin ihmisiä tuntuu olevan täällä paljon. Korona ei ole ohi, vaikka moni elää kuin olisi.

Eilen (tämän päivän lukuja ei ole vielä julkaistu, mutta niitä voi seurata esim. Worldometerin sivulta) kuoli koronan ansiosta ”vain” 135 ihmistä. Pahimmillaan luku liiteli tuhannessa, joten voiton puolellahan tässä ollaan. Ainakin siihen asti, jos kun käyrä lähtee taas nousuun. Uutta nousukautta veikkaan, koska… Noh, eiköhän se tullut tuossa jo selväksi. Plus muu parveilu muun muassa rannoilla ja jo pari viikonloppua jatkuneet mielenosoitukset.

En ole huolissani itsestäni enkä jaksa pelätä koronaa. Käyn ulkona jne. Mutta haluan, että tämä joskus loppuu. Siksi yritän (ei onnistu aina eikä edes usein) pitää etäisyyksiä.


Huh, helpotti. Hyvää juhannusta!

Comments

  1. Ha, hauskasti k irjoitettu tuosta mutta ymmärrän turhautumisesi.Täällä kun katujalkakaupat avattiin viime kuussa niin ilmestyivät 2 metrin tarrat myös, ja kauppoissa mitataan myös kuume ennen sisääntuloa, en tiedä miten tehokas se härveli on. Minulla on maski päällä aina busseissa ,kaupungilla ja kaupoissa, ja myös puistossa Bambin kanssa, vaikkakin leuassa jos en näe yhtäkään ihmistiä (esim. aamulla aikaisin tuskin näen...). Maskipakko on ja korkeat sakot jos poliisi ym. näkee jonkun ilman sakkoa. Joka paikan ikkunassa on myös että maski pakko olla, sillä kaupat saavat roimat sakot, jos sieltä löytyy maskiton. Täällä luvut ovat nousseet, mutta eri tavalla kuin silloin keväällä: sairastuneet ovat nuoria ja oireettomia, eivätkä kuolinluvut tai vaikeasti sairastuneitten luvut ole erityisesti muuttuneet. Koko ajan kuitenkin varoitellaan että jos väestö ei ota rajoituksia vakavasti,palataan niihin kevään rajoituksiin. Kunpa tämä jo loppuisi... No labrat joissa tehdään rokotekokeiluja kaiketi testataan nyt suurilla eläimillä, joten toivottavasti vuoden loppuun mennessä olisi jonkinlainen rokote valmiina. KOstealla ja kuumalla täällä on tosi tukalaakin sen maskin kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ajattelin vaihteeksi avautua hieman erilaisessa muodossa sen kummemmin selittelemättä. Itse olen aika vahvasti C. Lisään testitulokset erilliseen kommenttiin, kunhan tästä joudan :D

      Täällä saivat maanantaina avata ovensa vihdoin kaikki kaupat. Itse kävin kirjakaupassa ihastelemassa tarjontaa ja siellä sai olla aika rauhassa: vain muutama muu ihminen oli siellä lisäkseni. Jonoja oli rättipuoteihin, ne eivät minua kiinnosta. Oxford Streetillä (katsoin ja luin uutisista, en todellakaan mennyt sinne) oli melkoinen kaaos joidenkin puotien kohdalla eikä etäisyyksien pitämisestä ollut tietoakaan, kun massana ryysittiin sisään. Että hohhoijaa.

      Täällä ei ole toistaiseksi tuota maskipakkoa kuin julkisissa kulkuvälineissä. Itse en niitä (siis julkisia) käytä, koska ole pakottavaa tarvetta. Eikä minulla edes ole maskia (eräässä ruokakaupassa toivotaan asiakkaiden käyttävän maskia ja sieltä saa sellaisen: käytin kerran ja oli tosiaan todella hiostava). Toivon, ettei tänne tule yleistä maskipakkoa. Toivon, että ihmiset pitelisivät noita etäisyyksiä, mutta aika huonosti niitä pidetään. Ärsyttää, kun niin moni ei piittaa. Jos eivät itsestään välitä, ajattelisivat edes muita! Onpa kiva riskiryhmäläisillä yrittää kulkea tuolla, kun ihmiset jyräävät päälle. Itse väistän ja hymyilen niille, jotka tekevät samoin.

      Nuoret ja oireettomat viruksenkantajat ovat oivallisia levittäjiä eli sikäli se on huolestuttavaa, vaikka kuolleisuus ei olisikaan (vielä) noussut uudelleen. Meillä täällä sama juttu eli jos käyrät lähtevät uuteen nousuun, niin maa pistetään uudelleen lokcdowniin.

      Toivotaan parasta, että tämä tästä selättyisi! <3

      Delete
  2. Ja kas tässä ne testin tulokset:

    Jos vastasit useampiin kohtiin

    A: olet itsekeskeinen mulkku, jolla ei ole hitustakaan maalaisjärkeä eikä minkäänsorttista empatiakykyä. Onneksi olkoon, tässä ojennan sinulle vuoden kusipää -palkinnon.

    B: hyvin pieni maalaisjärjen siemen yrittää itää päässäsi, mutta olet liian täynnä itseäsi kuunnellaksesi sitä. Saatat väistää, jos joku tulee kohti. Tai sitten et. Osaisit ehkä ottaa toiset huomioon, mutta et vain jaksa. Oma napa vie yleensä voiton.

    C: Sinulla näyttää olevan aimo annos tervettä maalaisjärkeä ja osaat ottaa kanssaihmiset huomioon ja usein otatkin. Tietysti kaikkea ei aina ehdi tai tajua huomioida, mutta pääsääntöisesti yrität ja tiedostat, että sinun napasi ei ole maailman napa.

    D: No kas, siinähän se maailman napa. No hope there, I rest my case.

    E: Taidat kuulua riskiryhmään tai olet muuten vain superarka, foliohattuinen tai erakko.

    ReplyDelete
  3. Aika vahvasti olen C, jos nyt ylipäänsä törmään ihmisiin ja menen kauppaan. Täällä periferiassa on mukavan autiota, porukka parveilee rannoilla ja terasseilla.

    Mutta joo, on kyllä tuolla liikenteessä niin paljon niin ärsyttäviä ihmisiä! Noita "vitut-muista-minä-olen-tärkein".tyyppejä kyllä sikiää jostain.
    Onneksi on myös ihan tolkun ihmisiä, ehkä sittenkin enemmistö. Hmm, olenkohan nyt liian positiivinen, helle pehmittänyt pään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ei oikein ihmisiä pääse pakoon. Puistoihin ei viitsi viikonloppuisin mennä, koska ne ovat tupaten täynnä. Eipä nuo ihmiset muuten haittaisi elämääni, jos hieman enemmän ottaisivat toisia huomioon. Ihmismuurit ovat palanneet kaduille ja etäisyydeksi monelle riittää, ettei ohittaessa osu vastaantulijaan. Eli normimeininki ennen koronaa on palannut etäisyyssuosituksista huolimatta.

      Tolkun ihmisiä toki on, mutta voisi olla enempikin. Yritän chillailla ja olla zen, mutta ärsyttää erityisesti nyt ihmisten itsekkyys ja oman navan kaivelu potenssiin sata. Mutta nyt kun sain asian ulos, voinen elää sen kanssa. Hiljaiset raivarit (eli eivät näy päällepäin, mutta ovat raskaita henkisesti) saan yleensä vähintään kerran päivässä yrittäessäni väistellä itsekkäitä ihmisiä.

      Mietin, miksi minun oli saatava avautua tästä ja tulin siihen tulokseen että halusin tulla kuulluksi. Halusin vain huutaa turhautumiseni ulos.

      Delete
  4. Testi tehty: puhdas C. Meillähän on aika autiota, mutta joskus ärsyttää kassalle lompakkoansa selvittämään pysähtyneet ihmiset ja keskelle kaupan pääväylää tai oviaukkoa seurustelemaan jääneet, jotka eivät edes ymmärrä väistää, vaikka kaikki joutuvat kiertämään heidän ryhmänsä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samat tyypit ärsyttävät minuakin. Täällä niitä on kaiketi enemmän kuin Suomessa, kun ihmisiä on muutenkin enemmän ja on ahtaampaa. Normioloissa handlaan nämä tällaiset aika coolisti, mutta näin poikkeusaikana tuppaa raivostuttamaan ja minulla raivo kääntyy sisäänpäin ja on pakko löytää sitten kanavia saada se ulos. Tämä blogi on hyvä väline siihen.

      Olisin nyt muuten Suomessa, jos ei tätä koronaa olisi. Noh, vuosi se on ensi vuosikin.

      Delete
  5. :-D :-D Tämä nauratti, vaikka ymmärrän kyllä, että idiootit ärsyttävät. Toisaalta minua ärsyttävät myös toisen äärilaidan ihmiset, jotka tulevat hysteerisiksi jo siitä, että joku muu hengittää samaa ilmaa heidän kanssaan.

    P.S. En uskalla tehdä testiä, koska saattaisin paljastua itsekeskeiseksi mulkuksi. ;-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse en taas jaksa hysteerikoista ärsyyntyä, koska heistä harvemmin on varsinaista haittaa muille eivätkä he ainakaan osallistu koronan levittämiseen ja ”ylläpitoon”. :D Arkoja riskiryhmäläisiä jopa symppaan, koska heitä on käsketty pysyä himassa ja nyt kun saisivat olla ulkona, niin ei-riskiryhmäläiset parveilevat vain omaa napaansa ihaillen. Aika vaikea yrittää turvallisesti liikkua. Onneksi en kuulu riskiryhmään. :D

      Mutta siis, täällä on oikeasti edelleen paska tilanne. Euroopan pahin muistaakseni :D Että kyllähän sitä toivoisi, että joskus päästäisi palaamaan edes jonkinlaiseen normaaliin, mutta sellaista ei nyt ole ihan heti näköpiirissä.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.