Pyllykipua ”Ruoholahdessa”

Lontoon Ruoholahti ja Brent-joki

Ihme tapahtui parisen viikkoa sitten ja fillaristani tuli ajokelpoinen. Piti se itse (eli mies) korjata, koska huoltojonot ovat täällä tällä hetkellä kuudesta viikosta eteenpäin. Uusia fillareitakaan ei oikein saa ostettua, koska kuljetusketjut eivät toimi normaalisti. Toisekseen pidän nykyisestä fillaristani (sen nimi on Repe ja sillä on pisamia - ehkä esittelen sen joskus) ja olisi haaskuuta ostaa uusi, kun se kuitenkin on vielä ihan kelvollinen.

Uudet ulko- ja sisäkumit siihen piti saada molempiin renkaisiin. Kumeja lähdettiin ostamaan tunnettuun ja luotettavaan Halfords-ketjun liikkeeseen, mutta sinne päästyämme selvisi että sieltä voikin hakea vain etukäteen tilaamiaan tuotteita. Sisään puotiin ei siis edes päässyt eikä ovenraosta otettu tilauksia vastaan.

Lisää Brent-jokea

Hukkareissu siitä ei kuitenkaan tullut, sillä himan lähellä oleva fillariliike sattui olemaan auki ja sieltä sai ostaa livenä kamaa. Mitään ei päässyt itse sorkkimaan, mutta myyjät auttoivat ja toivat tarvittavat rojut puodin etuosaan, joka oli muuttunut ns. asiakasaulaksi, jonne pääsi yksi asiakasyksikkö kerrallaan sisään.

Olen viime aikoina polkenut kuin viimeistä päivää. Mahtava hurmos, kun reviiri laajeni kertaheitolla. Perse tosin suutahti ja ensimmäisen pyörälenkin jälkeen parit seuraavat poljennat olivat hieman tuskallisia, mutta nyt on pyllerö totutettu satulaan. kyllähän tässä taas melkein vuoden tauko olikin.


Brentford (josta postauksen kaikki kuvat ovat, tosin eri päiviltä mutta parin viikon sisältä kaikki) tuo mieleeni Ruoholahden. Kutsunkin sitä leikkimielisesti Lontoon Ruoholahdeksi.


River Brentin puoli on modernimpaa ja uudempaa, kaikki yllä olevat kuvat ovat Brentin kupeesta. Thamesin puoli (kaikki kuvat alla) hieman vanhempaa ja paikoin rupumpaa.

Tuon kerrostalon seinä tuo mieleeni Itä-Pasilan, jossa vartuin!

Iso osa Brentfordista on remontissa ja sen ilmettä ollaan uudistamassa. Minua ei sinänsä Brentford kiinnosta eli en haluaisi asua siellä. Liian kliinistä makuuni. Tai modernia? Jokin alueessa ei vain houkuta, vaikka se sinällään ihan kaunis onkin.

Tässä vaikkapa ihastuttava laskuvetinen Thames ja eräs telakka, jossa korjataan paatteja. Ihastuttava mudan aromi ryömii nenään.


Myös jonkin sortin varustamo löytyy, tuolla rakennetaan paatteja. Tosin työt taitavat olla toistaiseksi jäissä niin kuin moni asia täällä.


 Ruoholahtea Thamesin rannalla. Itse preferoin kuitenkin sitä Brentin puolta.


Niin sanotut Narrowboatit ovat täällä yleinen näky. Kapeutensa ansiosta niillä voi matkustaa kanaaleissa, joita on pelkästään Lontoossa paljon. Narrowboateissa myös asutaan.


Pubit ovat edelleen kiinni ja tuskin ovat aukeamassa ihan pian. Ehkä joskus heinäkuussa avautuvat, jos silloinkaan.


Mitkään muutkaan paikat eivät oikein ole auki. Itse en sinänsä juottoloihin ja syöttölöihin kaipaa. Paitsi jos pääsisin järville (Lake Districtille), niin sitten kaipaisin niitä. Mutta eipä ole sinnekään asiaa. Täällä ei saa toistaiseksi yöpyä muualla kuin kotonaan. Mitkään majoitusliikkeetkään eivät tosin ole auki eli aika hankala olisi yöpyä muualla ellei satu olemaan esim. Dominic Cummins.


"Turhiskaupat" eli rättiliikkeet sun muut saavat avata ovensa 15.6. Ei ole niihinkään minulla kiire. Tai no, kirjakaupat kiinnostelee.

On kertynyt paljon kuvia fillarilenkeiltä ja olen päässyt käymään ihanissa paikoissa. Lisää juttua siis tulossa eri puolilta Lontoota. Tekisi mieli hieman avautuakin, joten varmaan sitäkin on luvassa. Nyt ehtii marmattaa blogissakin, kun on tulossa hieman paskempia säitä, niin malttaa pysytellä himassa.

Comments

  1. Hah, hauska tuo The Durham dash-laulu :D

    Ihanaa, kun olet päässyt fillarin selkään ja takamuskin alkaa jo olla tottunut. Reviiri todellakin laajenee, kun polkee vimmatusti.

    Totta, on muuten Ruoholahden näköistä asuinaluetta. Kanavat ovat kyllä viehättäviä, mutta en tiedä, haluaisinko asua noissa kapeissa veneissä. Liian monessa murhasarjassa loppu koittaa tuollaisessa paatissa.

    Kiehtovan näköinen tuo telakka laskuvesineen. Mudan tuoksu tuntuu tänne asti.

    Täällä avattiin ravintolat maanantaina. Keskustassa oli kuulema ryysistä, mutta ei täällä paikallisessa, jossa olin Lainakoiran kanssa ainoana asiakkaana nauttimassa lounaspizzaa ja olutta. Muut lämmittelivät sisätiloissa, minä sitkeänä terassilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Durham Dash on uusi lempparibiisini, videokin niin hauska! Se rentouttaa ja naurattaa. Itse Domonic Cummins aiheuttaa lähinnä pyllykipua: ei suostu eroamaan sitten millään. Moni MP on täällä eronnut rikottuaan näitä koronasääntöjä, mutta Cummins näyttää olevan kaiken yläpuolella ja Boris komppaa ja nuolee Domin saappaita.

      Tuo “Ruohis” on kyllä mukava mesta käydä hengailemassa. On aika rauhallinenkin yleensä tai ainakin nyt ja sieltä alkaa kanava, jonka varrella voi pyöräilläkin. En usko, että minäkään voisin narrowboatissa asua: en ehkä mahdollisten murhahommien takia, mutta voisi tulla vähän ahdas olo :D

      Seuraa tunnustus: katsoin maanantaina aamukahvetta hörppiessä jomman kumman iltapulun live-lähetystä baarien aukeamisesta. Siis joskus seiskan kasin aikaan (eli suomessa kello ollut 9-10) ja hyvin riitti jo väkeä ainakin Roskiksen terassilla. :D

      Paleleminen lainakoiran kanssa terassilla kuulostaa ihan kivalta – onneksi olut ja pizza lämmittää! :P

      Delete
  2. Kiitos kuvakierroksesta, Ruoholahdelta hyvinkin näyttää. Modernin näköistä.... Jatkoa odotellessa. Meilläkin pitäisi sataa pe ja todellakin saisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, kun muutkin näkevät nuo ruoholahtimaiset vibat! Suomessa voisin kyllä asua Ruoholahdessa, mutta täällä en :D

      Tännekin kaivattaisiin vihdoin sadetta. Toukokuu oli superkuiva, mahtoiko sataa kertaakaan. En edes muista, milloin täällä on viimeksi satanut. Itse en sinänsä sateita kaipaa, mutta luonnon takia voisi esteri vilauttaa takalistoaan. Eilen piti sataa, mutta tuli vain noin kolme aneemista tippaa.

      Delete
  3. Hih, olipahan taas otsikko. :-D Mä ihmettelin, kun mun persus ei ole kipeytynyt tänä vuonna pyöräilystä ollenkaan. Mahtaakohan mun hanuria vaivata tunnottomuus? Alkaa jo huolestuttaa.

    Ja kylläpä tulikin Ruoholahti mieleen. Tuo kanavakuva on kuin suoraan (tai no, ainakin melkein :-D) yhdestä kohdasta Ruoholahden kanavan varrelta, jossa söimme ukkkelin kanssa taannoin jäätelöä. Siinä vieressä oli kanavasta ylös nostettua kamaa, mm. polkupyöriä. Jaa pitäisikin laittaa ne kuvat joskus blogiin.

    Tykkään sun avautumisista, joten sitä odotellessa. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos pyöräilet muutenkin melko säännöllisesti, niin peppu ei varmaan suutahda? :D Minulla oli viime kerrasta tosiaan niin kauan, että pyllykipu ei tullut suurena yllärinä.

      Haha, kanavista voi löytää vaikka mitä – vaikka polkupuöriä :D Täältä löytyy erityisen paljon autonrenkaita ja myös fillarin osia. Kokonaista fillaria en ole vielä bongannut.

      Pitäisi muuten heti kirjata avautumiset ylös, kun on avautumisolo. Muuten ne jäävät päähän ja ihminen rauhoittuu :D Onpa minusta tullut säyseä, haha.

      Delete
  4. Kiitos kiinnostavasta sikäläisen "Ruoholahden" kierroksesta.
    Olisipa hauskaa päästä joskus visiitille jonkun Narrowboatissa asuvan luo.
    Peppu kipeänä täälläkin, tosin kitkemisestä. Kivut kuulemma lähtevät sillä, millä ovat tulleetkin :)
    Saisi sataa meilläkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minusta voisi olla kiinnostavaa kulkea narrowboatilla kanaalissa jonkin matkaa. En varmaan kauan jaksais, koska menevät niin hiljaa enkä oikein tykkää olla sidottuna samaan tilaan pitkiä aikoja :D

      Kitkeminen käy liikunnasta! Vaatii totuttelua ja sitkeää kitkemistä, niin keho tottuu :)

      Sadetta tosiaan kaipaillaan tännekin edelleen. Säät täällä viilenivät tänään alle kahteenkymmeneen asteeseen, mutta luvatut sateet viipyvät. Tässä mietin, miten tarkenen kun olen tottunut helteisiin.

      Delete
  5. Reviiri kyllä kasvaa, kun pyörän selkään hyppää ja polkee. Ja mikä ettei, kauniissa kesäsäässä on hienoa ajella. Ei tosin kipeän pyllyn kanssa, mutta sehän jo parani.
    Ihan mielikseni katselen kuviasi. Ovat niin erilaisia, mitä saan omaan akmeraani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, pylly on totutettu satulaan ja taas on poljettu, Jopa siinä määrin, että blogi jäi taas hunningolle. :D

      Delete
  6. Kiva että reviiri laajeni , kiitos pyöräilyn. Tosi viehättävän näköiset nuo rakennukset ja joki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pyöräily tuo tosi paljon iloa elämään nyt! Julkisia en edelleenkään viitsi käyttää enkä oikeastaan haluakaan, kun fillarilla pääsee kätevästi minne tahansa :)

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.