Läskimooses avautuu

 

 

Mistä tietää, että talvi tekee tuloaan? No siitäpä tietenkin, että ikkunat kostuu sisäpuolelta. On ollut kylmä yö. Joskus aloitan aamun kuivaamalla ikkunat, tuleehan ne siinä samalla pestyäkin sisäpuolelta. Vielä kun saisi pestyä ne ulkopuolelta, mutta koska ikkunat aukeavat ylös, ei niitä voi itse pestä. Olkoot siis paskaiset ja ovathan ne.


Nyt kirjoittelen sekavia. Vielä olisi muutamat komeat kuvat reissusta, mutta laittelen ne joku toinen kerta. Pysyttelen hetken nykyajassa ja -maailmassa. Varmaan moni on uutisensa lukenut ja kuullut ja tietää, että Brittilä on taas menossa kiinni.

Uusi lockdown on siis tulilla ja alkanee ensi yönä, kun kello pärähtää torstain puolelle. Tämänkertainen sulku ei ole niin rankkuli kuin se ensimmäinen eli koulut ja muut oppilaitokset eivät sulkeudu. Ihmisiä kehotetaan tekemään etätöitä mikäli mahdollista. Kaikki paitsi ruokakaupat ja muutamat muut erityiskaupat menevät kiinni, samoin tietysti kaikki palvelut eli pubit, ravintolat, kampaamot jne. Pubit saavat myydä take away -ruokaa, mutta eipä taida olla kovin kannattavaa noin rajattu liiketoiminta juottoloille.

Mitään älyvapaita ulkoilurajoituksia ei nyt ole. Viimeksihän sallittiin vain tunti ulkoilua päivässä. En noudattanut sääntöä, koska en näe että hortoillessani ulkomaailmassa tapaamatta ristinsielua voin saada tartuntaa tai tartuttaa ketään: ihan sama hortoilenko tunnin vai viisi.

Toisekseen minun on pakko liikkua, koska olen levoton ja yritän liikunnalla säädellä eestaas sahaavia mielialojani ja syömishäiriötäni, joka aktivoitui alkuvuodesta.



Näin Suomessa vuosi sitten kesällä minusta otetun kuvan. Järkytyin, miten läski olin. Mietin, miten olen voinut edes mennä ulos sennäköisenä. Miten minusta voi pitää, kun olen niin kaamean näköinen. Ihan kuin kaikki sisälläni oleva ruona ja paska näkyisivät nyt päällepäin.

Helmikuussa minulla oli vastaanottoaika terveydenhoitajalle reseptien uusimista varten. Verenpaine oli normaali eikä viimeksi (hiustenlähdön takia) otetuissa verikokeissa ollut moittimista (paitsi ferritiinin osalta, vaikka sekin oli lekurin mielestä ok). Terveydenhoitaja halusi punnita minut ja sanoi, että painan liikaa ja että laihdutapas hieman. Sanoin, ettei minulle saa kertoa lukemaa, koska se voi laukaista minussa ”asioita”. Hän ei siis sitä kertonut, mutta tuskaili ja huokaili, että miten hän nyt voi puhua kanssani laihduttamisesta ja mistäs minä tiedä laihdunko, jos ei saa painoa sanoa ja lässynlää molotimoloti.

Istuin hiljaa, vaikka mielessäni huusin

mitä vittua se sinulle kuuluu, kun kerran olen terve ja miten vitun tyhmänä sinä minua pidät. Laihduttaminen on minulle MATEMATIIKKAA syö vähemmän kuin kulutat ja ihan kuin en entisenä anorektikkona ja ortorektikkona tietäisi, miten syödään terveellisesti. Miten vitun tyhmänä sinä muita ihmisiä pidät


Painoon puuttuminen täällä lienee uusi ohje NHS:lle, kun täällä jyllää läskitalkoot ja kaikkia vähänkin ylipainoisia kehotetaan laihduttamaan terveydellisistä syistä, vaikka ei löydettäisikään mitään vikaa terveydestä. En tiedä kuinka paljon minulla sitten OLI liikaa kiloja, koska en tosiaan tiedä painoani. En tiedä elleenkään enkä aio sitä ottaa selville, vaikka meillä on vaaka.

Minä tiedän vaatteista laihtuneeni. Ja tiedän, että kun ensi helmikuussa menen sen ämmän vastaanotolle, hän näkee edessään luurangon. Kysyn sitten: vieläkö otetaan vähän pois?

Oho, avautuminen. Julkaisen äkkiä ennen kuin muutan mieleni. Aihe on minulle arka ja häpeää tuottava, mutta joskus muinoin minulle oli apua bloggaamisesta terapiamielessä. Jospa olisi nytkin, sillä en jaksa taas tätä en jaksa en jaksa. Ja mukaillen Kukkapilliä, jonka postaus laukaisi minunkin avautumiseni: elämä on ja sitten sinä kuolet.

Jep, mitä väliä.

Pakollinen huomautus: minulle on aivan sama millaisia muut ovat ja paljon painavat. Ihmisarvo ei määräydy painon perusteella enkä kyttää toisten oletettuja kiloja. Minua kiinnostaa vain omani ja toivon, että kukin saisi olla sinut itsensä kanssa - olkoon millainen on.

Comments

  1. Elegia, hyvä että kirjoitit juuri näin, nopeasti, koska tämä on niin aito. Minä aloin lukiessa yllättäen itkeä. Tämä kosketti minussa jotain itse koettua. Sama järjetys, kuin sinulla anoreksia ja pitkään jonkinlainen ortoreksia, paljon pitempään kuin olen tajunnutkaan, huolestunut tarkkailu ja kontrolli, ajatukset kiinni asioissa, joiden pitäisi olla itsestäänselviä... tiedän mitä se on (vaikka olen ehkä päässyt vähemmällä kuin sinä).
    Tuo hoitajahan oli kauhea. " Mistäs minä tiedän laihdunko..." Voi ei!!!
    Korona-aika lisää syömähäiriöitä siinä missä muutakin pahoinvointia. Ympäristön vaihdos auttaisi, mutta juuri sitä ei voi tehdä.
    Olet ajatuksissani. Jaksamista ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, Marjatta <3 Olen suunnilleen koko elämäni ollut ruuan suhteen kontrollifriikki ja olen varsin tietoinen omasta kropastani. Olen kuitenkin yrittänyt ja onnistunutkin olemaan sinut kehoni kanssa, joka on terve enkä ole tavoitellut luurankomaisuutta kuten muinoin olin. Mutta jos on ollut syömishäiriöitä lapsesta asti, niin niistä on tosi vaikea päästä vaikka olisikin hyviä kausia välissä. Eli vähän sama kai sinullakin: jatkuvaa alitajuista kyttäämistä omien syömisten suhteen.

      Minulla oli tosi voimakkaat ahdistukset jo viime talvena ja sitten siihen päälle tuo terveydenhoitajan lässytys ja huokailu helmikuussa, joka pyörii edelleen päässäni. En nyt sinänsä sitä terkkaria syytä (vaikka salaa mielessäni inhoan häntä), mutta jos potilas varoittaa että on taustalla kaikenlaista, niin voisi vähän miettiä mien käyttäytyy. Varsinkin kun en sellaisessa kunnossa fyysisesti ollut, että siitä pitäisi jotenkin huolestua. Tekisi mieli jo nyt varata sinne aika ja mennä esiintymään ja kyselemään, että mitäs mitäs joko riittää. Koska olen laihtunut melkoisesti tässä reilun puolen vuoden aikana enkä osa lopettaa, vaikka pitäisi jo.

      Delete
  2. Tsemppiä lockdownin kanssa, täällä jo uhkaillaan lockdown nro 3, vaikka edes kauppoja ei ole avattu numero 2 jälkeen...
    Korona-aika ja liikkumisrajoitukset toivat minulle lisäkiloja kun ei päässyt normaalisti liikkumaan, ja järkytyn aina kun näen jonkun ottaman kuvan itsestäni. luulen olevani laihempi kuin olen kunnes näen kuvan. kuten viime viikolla ystävän ottama kännykuva. Vaatteet kiristävät. Minäkään en koskaan punnitse itseäni, vaatteistahan sen näkee onko painoa mennyt alas vai ylös.Jaksamisia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, täälläkin alkoi spekulaatiot lockdownin jatkumisesta määräajan jälkeen jo ennen kuin tämä ehti edes alkaa. :D Tänään nyt sitten eka sulkupäivä, täytyy lähteä katselemaan miltä maailma näyttää. Jos tässä tilanteessa nyt jotain hyvää voisi olla, niin toivon että tiet autioituvat taas autoista ja fillaroida rauhassa tai ainakin pienemmässä liikenteessä.

      Täällä ei onneksi vastaavia liikkumisrajoituksia ole kuin siellä. Ne viidensadan metrin rajoitukset sun muut ovat minusta jo ihan naurettavia. Täällä siis voi edelleen ulkoilla ihan rauhassa, kunhan ei käytä julkisia siihen: ne on varattu niille, joiden pitää päästä töihin. En ole käyttänyt julkisia sitten maaliskuun. Mutta ei haittaa, koska fillari on kunnossa!

      Jep, vaatteet ovat paras indikaattori painonhallinnassa ellei nyt puhuta jostain sellaisesta tosi huolestuttavasta tilanteesta. Itse en halua joutua mihinkään kuviin, koska inhoan itseäni niissä lähes poikkeuksetta aina. Minulla on jotain vanhoja mallikuvia itsestäni ja näytän niissäkin mielestäni läskiltä. Näytän aina läskiltä kuvissa, joten parempi etten katso niitä.

      Jaksamista sinullekin, Jael <3 On tämä pandemia perseestä. Hassua ajatella, että vielä joskus maaliskuussa siirrettiin lennot joulukuulle ja luultiin, että päästään silloin Suomeen. Optimistista ajattelua ja lennothan peruttiinkin jo ajat sitten. Nyt on toiveissa, että jos ensi keväänä.

      Delete
  3. Noista kuvista unohdin sanoa: MAHTAVIA!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiits :) Kurpitsat ovat tietty Halloween-koristeluja. Tykkään Halloweenin aikana käydä kiertelemässä asuinalueilla ja katselemassa pihojen koristuksia. Tänä syksynä oli tosi vähän koristeluja, mikä ei sinänsä ole ihme kun Halloween oli "peruttu" (täällä on näitä kokoontumissääntöjä sun muita oikein urakalla - en pysy niissä enää perässä, mutta eivät varsinaisesti kosketa minua en ikinä tapaa ketään muutenkaan).

      Delete
  4. Jaksamista niiden liikkumisrajoituksiin! Kauhulla odottelen milloin tänne se taas tulee. Ja mitä siihen painonhallintaan tulee, niin sinä tiedät miten toimia. Osaat sen homman ja tee niin että pysyt terveenä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei täällä onneksi nyt rajoiteta samalla lailla kuin keväällä eli saa ulkoilla niin paljon kuin haluaa eli jaksaa. Onneksi ehdittiin se patikkareissu heittää pois alta, koska se teki todella hyvää mielelle. Paino on alhaalla (tiedän vaatteista), vielä kun saisi sen hallintaan. Tämä on minulle se ongelma, että lähtee taas kaikki käsistä. Naurettavaa, että tämänikäinen vielä räpistelee tällaisten asioiden kanssa, mutta minkäs teet.

      Delete
  5. Voi jumalauta, mikä hoitaja. Ei mitään tilannetajua tai ymmärrystä. Joskus ihmettelen, millaisia ihmisiä terveydenhuollossa oikein työskentelee.

    Teki pahaa lukea tätä, koska haluaisin, että olet onnellinen ja hyvinvoiva, mutta nälkiintyneen ihmisen on vaikea olla kumpaakaan. Teki pahaa myös siksi, että tunnistan itsessäni tuon saman päättäväisyyden – kun päättää, että kilot putoavat, niin silloin ne putoavat. Piste. Ihan sama vaikka kuka yrittäisi sanoa mitä. Kerran kun mulla oli huono vaihe meneillään, ukkeli yritti jonkinlaista shokkiherätystä sanomalla mulle, että ”sä näytät hirveältä, kun olet tuommoinen luuranko”. Ukkelin kommentti ei toiminut oikein halutulla tavalla, sillä minä olin vain tyytyväinen ja ajattelin, että no sepä hyvä; enpähän ole ainakaan lihava. Ja toisaalta joskus ei tarvita kuin se yksi kommentti, joka laukaisee vanhat käyttäytymismallit, ja sitten mennään taas. Päättäväisyyttä jos mitä syömishäiriöisiltä kyllä löytyy.

    Haluaisin, että voit hyvin ja paskat välität jonkun typerän hoitajan sanomisista, mutta omasta kokemuksestani tiedän, että kun syömishäiriöiset ajatukset heräävät, niitä eivät voi muut ihmiset sanomisillaan pysäyttää. Mutta Lepis tuossa edellä ilmaisi asian hyvin.

    Voimia sinulle, Elegia! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, minulle painosta ja yleensä ulkomuodosta puhuminen on vaikeaa ja epämiellyttävää, koska on niin paljon kaikenlaista häiriötä ja ongelmaa siihen liittyen. Olen syömisasioita käsitellyt myös terapiassa ja päässyt balanssiin. Ja sinne terapiaan ne sellaiset asiat kuuluvatkin, eivät jollekin random-terkkarille, joka vissiin noudattaa hallituksen antamaa ohjetta, että kaikki vaan puntariin ja laihikselle ja hienotunteisuus perseeseen. Täällähän on ihan NHS:n mainoksiakin mm. dösäpysäkeillä, jotka mielestäni täyttävät kaikki fat shame -kriteerit (tyyliin liikalihavuus tappaa, olet kulu yhteiskunnalle jne). Minä en edes USKALTAISI olla hyvin lihava täällä, minun psyyke ei kestäisi sitä kun ei se kestä edes terkkarin molotusta.

      Minä ottaisin ukkelisi kommentin myös kohteliaisuutena. Sepä on juuri se mielen vinouma, vaikka periaatteessa en kyllä halua kuulla tuollaisiakaan kommentteja (niitäkin kuullut paljon nuorempana ja sitten tivattiin mitä syön ja plaa plaa ja kauhisteltiin kun on se niin laiha). Olin tässä pitkään balanssissa eikä kukaan ole huomautellut. Kehorauha olisi tosiaan kiva juttu!

      Siitä terveydenhoitajasta on tullut minulle pakkomielle, ihan kamala pakkomielle. Fillaroidessani joskus käy mielessä, että ”kato terkkari, läski on lähtenyt liikkeelle!” ja ”muuten terkkari, patikoin just kolme viikkoa vuorilla ja päivän kalorit jäi alle 1500 vaikka liikuin KOKO päivän ja kulutus on todennäköisesti ollut luokkaa 3000 ellei enemmänkin. Mut mistäs minä tiedän laihdunko, kun olen niin idiootti”.

      Huh, helpotti. Tuulettelu auttaa ja olen kiitollinen että joku kuuntelee <3 Olen, Satu, kauan seurannut sinun blogiasi ja muistan nuo sinunkin vaikeudet painon ja kehokuvan kanssa. Jotenkin lohduttaa, kun tietää että joku ymmärtää <3 Itse en ole edes kehdannut näistä aiemmin kirjoittaa, koska minulle aihe on edelleen niin tabu.

      Delete
  6. Minut tekstisi veti hiljaiseksi . Ei ole mitä sanoa, paitsi, että tunnen lämmintä myötätuntoa sinua kohtaan ja ihailen suoraa rohkeaa asiasi esille tuomista. Hoitajalla ei ollut ammattitaitoa kohdatessaan sinut.
    Kuten mainitset, niin liikunta on iloa tuottavaa ja se auttaa ehkä kaikkein parhaiten. Kuulun itse liikkujiin, enkä tietenkään ongelmitta ole säästynyt. Se on selvää, ettei toisen tuntemukset pysty lievittämään niitä seikkoja, mitä joku muu tuntee ja minkälaisten asioiden kanssa taistelee.
    Minä olen ihaillut kuntoasi ja innostustasi liikkua Lontoossa monella taholla. Ihan varmasti sinä taistelet tämän asian yli.
    Paska juttu tämä korona on meille kaikille. Ehkä minulle erakkoluonteelle ja näin syrjäseudulla asujalle vähiten haittoja. Maskin kanssa asioin, missä käyn kaupassa, apteekissa, muualla en visiteeraakaan.
    Kyllä tämäkin tauti joskus sammuu. On kyllä raju kurittaja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, vaikeahan tällaisiin kai on oikein mitään sanoa. Minulle oli nyt tärkeää saada tämä ulos, niin tavallaan asia on nyt pöydällä käsittelyssä. Pelkästään teidän kaikkien kommentit lämmittää <3

      Liikunta tuottaa iloa niin kauan kuin se ei muutu pakkomielteiseksi. Itse havahduin taas siihen, että liikkuminen on muuttunut pakkomielteiseksi suorittamiseksi. Täytyy jarruttaa ja löytää se ilo. Vaikeaa on, kun epärealistinen pelko takoo päässä, että jos ei liiku koko ajan niin kunto romahtaa suunnilleen yhdessä yössä. Eihän se niin mene!

      Minäkin viihdyn yksikseni eikä minulla juuri ole edes kavereita/sukua täällä, joten monet Koronaan liittyvät säännöt (esim. liittyen tapaamisiin) eivät siten periaatteessa edes kosketa minua. Tykkään muutenkin tehdä asioita yksin. Suomessa asuvia läheisiä on ikävä ja huoli tietty erityisesti omista vanhemmista. Epätietoisuus tässä Koronassa on minulle pahinta: se, että milloin pääsee Suomeen tapaamaan rakkaita, joita muutenkin niin harvoin näkee. Kerran vuodessa reilu kuukausi Suomessa riittää, mutta kun sekin viedään, niin hieman ahdistaa.

      Pärjäillään! <3

      Delete
  7. Miten voit tällä hetkellä tän asian kanssa? Paljon on tuttua mulleki, ainaki ajatuksentasolla. Syömishäiriintyneitä ajatuksia ollu lapsesta asti. Kehonkuva ollu pahasti pielessä sieltä asti myös. Ois kivaa sun kans jutella näistä lisää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kohta vuosi kulunut siitä, kun sen ämmän (oops, bardon my French) vastaanotolla olin ja se koko tilanne kelautuu edelleen päässäni. Todella rasittavaa ja suututtavaa ja raskastakin. En ole aikeissa varata aikaa arvauskeskukseen, koska täällä on nyt tilanne mikä on (kaikki varmaan tietää) niin eiköhän ne vakireseptit irtoa vaikkei kävisi siellä naamaansa näyttämässä. Olen fyysisesti terve, vaikka terkkarin mielestä varmaan pullero joka tekee vähintäänkin kuolemaa.

      Olen laihtunut (ihan ilman vaa’alla käymistä, ohhoh *feel the sarkasm*) ja jos vielä paljon päätän laihtua voi alkaa kuulua toisenlaista vikinää. Kivasti pullistelee taas kylkiluut. Laittelen sulle viestiä johonkin (yv Faceen?) jossain vaiheessa.

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.