Kävelee roskien kanssa


Olen hengaillut niin paljon Richmond Parkissa (eli lähinnä sen päivittäisen “ulkoilukortin” käyttänyt siellä), että se alkaa tursuta korvista. Kaunistahan siellä on ja lääniä, missä mellastaa, mutta mutta… Olen vaihtelunhaluinen ihminen ja minulla alkaa nyt olla vaikeuksia innostua maisemasta, josta on tullut niin arkista minulle.


Katukävelyistä tykkään ja eilen teinkin lenkin lähinnä asuinalueiden kaduilla hortoillen. Miksi se tuntuukin niin syntiseltä? Jotenkin aivoni ovat niksahtaneet omituiseen moodiin, jossa kaikenlainen ulkona liikkuminen on ikään kuin paheellista ja tuomittavaa (ja sellaista viestiä poliitikot täällä kyllä antavat).


Tänään on minulla kauppapäivä ja tunnen jo valmiiksi itseni suorastaan pahikseksi joutuessani kerta kaikkiaan menemään ihmisten ilmoille, ooh. Noh, menen silti ja itse asiassa ajattelin heittää lenkin siinä samalla ja vaihteeksi siis ihan eri suunnalla kuin yleensä. Voi miten jännittävä päivä on tulossa! Hah hah.


Eilen oli jännittävää katsella ihmisten pääsiäisroskia. En siis todellakaan dyykkaillut ja tutkinut jätteitä, kunhan kuvat otin. Viina näyttäisi maistuneen pääsiäispyhinä. Roskia ei saisi jättää laatikoiden ulkopuolelle, mutta sehän ei ihmisiä kiinnosta. Nämä tällaiset kierrätyspisteet ovat lähes aina karseita kaatopaikkoja, mutta nyt vielä enemmän.


En oikein tajua, miksi ihmiset eivät käytä kierrätyslaatikoita, jos nämä ovat täynnä. Meiltä tulee niin vähän tällaista kierrätettävää jätettä, että se laatikko riittää mainiosti ja se tullaan pihalta hakemaan roskapäivänä. Jos jätettä tulee enemmän, niin kyllä ne sieltä pihalta haetaan, kun vain laittaa ne laariin.

Jätteiden dumppaamiselle on täällä erityinen termikin: sitä kutsutaan “fly-tipping” ja se on kielletty sakon uhalla. Harvemmin ketään sakotetaan, koska eihän tällaista voi oikein valvoa. Suomi muuten tuntuu erityisen puhtaalta aina kun sinne saapuu. Täällä on todella roskaista monissa paikoissa.



Eilinen kävelyni kulki muun muassa hautausmaan poikki. Tykkään oikoa sieltä, koska se on yleensä rauhallinen. Tuo kuvaamani kirkko (kolmas ja tämä yläpuolella oleva kuva) ei ole kyseiseltä hautausmaalta, se on kadunvarrella asuinalueella.


Täällä oli sunnuntaina ruokakaupat kiinni ja silloin kävin tsekkaamassa, miltä "kylillä" näyttää. Oli aavemaisen hiljaista! En ole ikinä nähnyt keskustaa niin hiljaisena. Väännän apokalyptiset kuvat, kunhan ehdin (hirveä kiire koko ajan, trolol, NOT) ja voisin siten esitellä asuinaluettani enempikin.

Tämän päivän reissulle otan myös kameran mukaan, koska eihän sitä tiedä mitä jännää tapahtuu. Ajattelin nimittäin mennä katsomaan isoa markettia ja jos sinne ei ole jonoa, niin kenties menen sinne ostoksille. Hurja meininki.

Tälle päivälle on luvattu 21 lämpöastetta (eilen oli "vain" 19), joten jos hehtomarketissa on vessa käytössä (tiedän, että siellä on vessa), niin pystynen kenties hengailla ulkomaailmassa pidemmän aikaa.

Comments

  1. Ihanan lämmintä siellä. Hgissä sataa vuoroin lunta, räntää, vettä. Loskaa nilkkoihin :(

    Huomaan itsekin kaipaavani uusiin maisemiin kävelemään, nämä täällä alkavat olla jo niin tuttuja. Vielä en tunne itseäni rikolliseksi, kun kävelen ulkona, sillä sitä ei ole kielletty, suositellaan vaan, että välttäisi ihmisjoukkoja.
    No, sehän on Suomessa helppoa.

    Voisi tietysti hypätä johonkin kulkuvälineeseen ja ajaa uusiin maisemiin, mutta kun ei sitäkään suositella tehtäväksi.

    Minulla piti olla tänään kauppareissu, mutta räntää mätti sen verran, että siirsin huomiseksi.

    On kyllä aika järkkyjä nuo roskikset.

    Mukavaa markettipäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, näinkin joitakin tuoreita kuvia Stadista ja rintaa kalvanut suomikaipuu katosi aika joutuisasti :D Haluan Suomeni aurinkoisena ja lämpimänä!

      Täällä ei periaatteessa saisi käyttää julkisiakaan, ellei ole töihin menossa. Joka paikasta huudetaan “stay at home and save lives”. Tfl:n (Transport for London) uutiskirjeet suoltavat samaa eli kiittelevät niitä, jotka eivät matkusta ja vetoavat ihmisiin, että jukinen liikenne on työmatkalaisia varten ainoastaan. Eihän sitäkään voi valvoa, mutta koska kaikki paikat ovat kiinni, ei missään pääse myöskään vessaan. Tuo vessattomuus rajoittaa todella paljon liikkumista, koska ainakaan minä en kykene juuri tuntia kauempaa olemaan kuseksimatta. Siksi ne pusikot ovat alkaneet kiehtoa. Olen kokenut luontopissaaja, joten… :D

      Toivottavasti pääset tänään kauppaan paremmassa säässä!

      Delete
  2. Mukava postaus. <3 Hihittelin monessa kohtaa. Ja niin ihanan kesäisiä kuvia! Miekin tahon!

    Mä olen nyt alkanut tuntea itseni paheelliseksi, kun en käytä maskia. Niitähän ei saa mistään, joten pitäisi vissiin ruveta itse ompelemaan. Toissapäivän Hesarissa oli oikein ohjekin. Ja sitä päivää ei kyllä tule, että rupeaisin ompelemaan hengityssuojia. Ennemmin ostan viiden litran kanisterin ja tungen pääni sinne.

    Upea hautausmaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on ollut niin ihanan keväisiä ja kesäisiä säitä, että oikein raastaa katsoa ikkunasta :D Kauhea houkutus on alkaa kapinoida ja rikkoa sääntöjä ja ulkoilla useampi kerta päivässä. Toistaiseksi en ole niin tehnyt, mutta en tiedä miten tässä käy, jos (ja varmaan kun) tämä tilanne vielä jatkuu kauankin. Juuri eilen lätkäistiin kolme viikkoa tätä samaa “eristystä” lisää, mikä ei sinänsä tullut yllärinä.

      Tuo maskiasia on vähän kaksijakoinen enkä ole vieläkään päässyt selvyyteen, kuinka hyödyllisiä ne oikeasti olisivat taviksilla. Voisin kyllä käyttää sellaista kauppareissulla (en muuten, koska lenkeilläni olen onnistunut pitämään vähintään viiden metrin hajuraon ja yleensä enemmänkin muihin ihmisiin, joita ei paljon osu tielleni muutenkaan ulkoillessani), mutta eipä niitä tosiaan mistään saa.

      Kaupassa osa käyttää maskia ja käytöksestä päätellen luulevat olevansa suojassa (eivät siis aina piittaa turvaväleistä: tuokohan se maski jotain turvallisuudentunnetta heille). Ja minäkään en todellakaan ala mitään maskeja ompelemaan, ämpäri päähän jos niikseen tulee :D

      Delete
  3. Onpa jotenkin miellyttävän näköinen hautausmaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on todella miellyttävä ja silmiä hivelevä! Onnekas olen, kun asun sen kupeessa :D

      Delete

Post a Comment

Kivoihin kommentteihin vastaan, ikävät lähetän Helvettiin ja niihin vastaa jos jaksaa Saatana.