Pohjamutia tonkimassa

Sillalla maisemia pällistelemässä

On useamman päivän pitänyt ottaa ulos mukaan vasu, johon voisin keräillä puusta pudonneita kukintoja. Kaikkea kaunista putoilee näet kevätaikaan. Ja muutakin luonnollista, kuten lehtiä poimisin. Ja ehkä joitakin kevätkukkasia kedolta. Mutta aina unohdan sen riivatun vasun.

Luonnonantimia käyttäisin kuvausrekvisiittana, sillä tekevi mieleni pitkästä aikaa vääntää ”kotistudio” ja ottaa oikein järsyllä (järjestelmäkamera) kuvia. Järsyllä kuvaan ihan eri mielellä ja tyylillä kuin pokkarilla. Tämänkin postausen kuvat olen ottanut pokkarilla (kaikki eiliseltä), koska harvemmin nykyään jaksan Järsyä roudailla mukana. Monesti mietin, että nyt kyllä otan se rotjakkeen mukaan, mutta sitten en jaksakaan, kun on olevinaan niin työlästä.

Chiswick Bridge on kyseessä. Ja liikennekaaos.

Hortoilin viime torstaina Thamesissa. Oli laskuvesi, en siis pulahtanut ja talviturkki on edelleen harteilla tai olisi, jos käyttäisin turkkia. Aloin mietiskellä, mistä sanonta juontaa juurensa ja päädyin lukemaan noin vuoden vanhan Ylen jutun aiheeseen liittyen. En jaksa sitä tähän referoida, lue itse jos kiinnostaa.

Pohjamudissa liukastelemassa

Thamesin pohjasta saattaa löytyä ikivanhoja kolikoita tai muuta arvokasta. Jotkut nuohoavat pohjaa jopa pienten metallinpaljastimien kanssa etsien arvokkuuksia. Minä tutkailin niitä ihan vain haukankatseellani enkä mitään tietenkään löytänyt. Tai no, löytyi sieltä fillarinlukkoja, metalliromua, muoviroskia, kettinkejä, autonrenkaita jne.

Hanhi oli äkäinen, koska sillä on poikasia.

Siinä tutkaillessani mietiskelin kirjaa (Hwan Sok-yong: Familiar Things), joka minulla on kesken: siinä ihmiset asuvat kaatopaikan kupeessa slummimaisissa olosuhteissa ja tonkivat kierrätettäväksi soveltuvia roskia elääkseen. Aika karu meininki. Kirjasta kirjoitan kirjablogiini myöhemmin.

Rantatiellä on huomattavasti helpompi kävellä kuin kivillä liukastelu.

Eilen oli kaunis päivä ja käytimme ulkoilukortin yhdessä miehen kanssa. Meillä oli alustava reittisuunnitelma, mutta jostain syystä päädyimme Thamesin pohjamutiin. Etenimme jonkin matkaa Thamesissa, mutta pohja olikin järkyttävän liukas ja eteneminen työlästä ja likaista, joten päädyimme nousemaan rantapientareelle. Minulla oli sileäpohjaiset lenkkarit, jotka eivät todellakaan sovellu mihinkään mutaleikkeihin. Mutta tuli siinä rämpiessä hieman eräfiilistä. Pääsispä Järville!

Muitakin ihmisiä oli liikkeellä, mutta yllättävän hyvin niitä sai väisteltyä. Suuri osa ymmärtää hajuraon  merkityksen, mutta sitten on niitä jotka eivät. Olen miettinyt, että koska britit ovat yleisesti ottaen tottuneet olemaan toistensa iholla, niin he eivät ehkä hahmota tilaa samalla lailla kuin esimerkiksi suomalaiset, jotka eivät yleensä tunge iholle. Joskus tuntuu, että brittien kaksi metriä on 30 senttiä.

Kyllähän tuossa käväisi mielessä, että olisi kiva jos voisi istahtaa juottolaan ryyppäämään yhden siiderin. Ja lorottaa vessassa.

Taustalla siintää Kew Bridge. Asumme läntisessä Lontoossa, tarkemmin ottaen Richmond upon Thamesissa. En ole juuri sijaintiani täällä mainostanut, koska en ole oikein osannut päättää missä määrin haluan sen paljastaa. Toisaalta eipä sillä taida olla mitään väliä ja tulin siihen tulokseen, että on hieman vaikeaa kirjoitella asioista, jos ei koskaan paljasta esimerkiksi edes paikkoja, joista kuvat ovat.

Kew Bridge ja Kew.

Wisterioiden kukoistus alkaa nyt olla komeimmillaan. Minullahan on Wisteria Hysteria -diagnoosi, joten pää sekoaa ja tekee mieli vain ihailla ja nuuskutella noita hempeänvärisiä rehuja!

 Mukavaa maanantaita!