Täällä en pyytele anteeksi

Pilvet ovat alkaneet kerääntyä, ne piilottavat pian taivaan näkyvistä. Ne kadottavat taivaan jättäen jäljelle vain mustaa, yön joka ei enää vaihdu päiväksi. Rakas taivaan isä, annan minun ojentaa siipeni ja lentää vapauteen. En jaksa enää istua vankilassa, jonka rajat sinä olet piirtänyt. Lukea sanoja, joita en ymmärrä. Kitua elämässä, joka on minulle vieras. Isä, olen surullinen ja vain sinä voit irrottaa kahleeni. Ei kai rakkauden kuulu kahlita, vaan vapauttaa? Sinä olet itse saatana, maailmanlopun messias! Sinä voit kahlita minut, mutta mieltäni et koskaan. Sillä se on jo kaukana, liihotteli ulos kryptan ikkunasta ja nyt se polttaa siltoja jäljessään. Viikon 30 krapusanat: surullinen, musta isä . Lue lisää krapu-haasteesta SusuPetalin tai Caran blogista. Siellä myös linkit toisten osallistujien kirjoituksiin. kannattaa tutustua haasteeseen, se on ihana ja luovuuteen kutkuttava! *** Tämä minun krapuni perustuu jälleen väljästi tositapahtumiin. Kuinka väljästi, sitä...

Siskoni perheellä on irlanninsetteri, johon olen lääpälläni. Se on kaunis ja kiiltävä ja haluaa kiivetä syliini. Suukotan setterin karvaista ohimoa ja haluaisin olla samanvärinen. Perhana, vaikka samanlainen! Olisin terhakas, nuori koiranaaras joka jaksaa juosta väsymättä miljoona kilometriä. Siispä värikaupoille ideoimaan. Tarkkailen peilistä karvaani, joka muistuttaa väritykseltään ketunpersettä kellertävine ja punaisensävyisine raitoineen. Jos yhdistan mahonkia ja kastanjaa, varmaan tästä kulahtaneesta mopista saisi setterin? Sekoitan kaksi pussia mahonkia ja yhden kastanjan, heitän mömmön päähäni. Keitos saa muhia puolitoista tuntia suihkumyssyn alla ennen kuin muutun setteriksi. Sillä minä muutun. Konttaan suihkusta ja ravistan pisarat harteiltani. Hau, sanon miehelleni jota konttaan vastaan eteiseen. *** Osallistun tällä viikon 39 krapuhaasteeseen, jossa sanoina on kiivetä , ohimo , peili . Krapua ylläpitää SusuPetal ja Cara . Krapuni perustuu tositapahtumiin. Värjäsi...

En ole kuollut, vaikka blogi on ollut hiljainen. Olen nyt Suomessa ( ollut noin viikon ) eli terveiset Helsingistä. Olisi ( minun mielestäni ) kivoja stadikuvia ja -juttuja tarjolla, mutta en pysty lataamaan niitä koneelleni. Pitäisi asentaa kamera uudelleen, mutta en saa sitä nyt tehtyä enkä jaksa vaivata asialla päätäni. Siirtynen pian maaseudulle piilopaikkaani ja puoliskoni saa hoitaa kuva-asiat kuntoon. Mutta sillä aikaa esittelen takapihan ketut. Nämä suloiset karvanaamat asuvat jaetusti meidän ja naapurimme takapihalla. Parhaimmillaan olen nähnyt pihalla kolme kettua samaan aikaan. Siellä ne makoilevat päivät ja öisin lähtevät asioille. Kuvat ovat useilta vuosilta, tuorein niistä juuri ennen Suomeen lähtemistä.  Pure mun korvaa! Lopuksi vielä kettukevennys. Mukavaa tuoretta viikkoa!

Swirral Edge Viime vuonna katselin Helvellyn in huipulta alas Swirral Edgelle ja ajattelin, että minua ei tuosta alas saisi edes kirveellä uhaten. En edes uskaltanut mennä kovin lähelle reunaa, koska kammotti niin kovasti. Ja kuitenkin asetin sen tavoitteeksi seuraavan vuoden reissulle, samoin kuin nousun Helvellynille Striding Edgeä pitkin. Minulla oli vuosi aikaa totutella ajatukseen ja tutustua mm. Youtuben kautta kyseisiin ”harjoihin”. Säiden ollessa melko epävakaat ja ennusteidenkin ollessa varsin epäluotettavia oli epävarmaa pääsemmekö edes heittämään kyseistä patikkaa. Meillä oli vain muutaman päivän "ikkuna" tehdä se, koska yövyimme Glenriddingissä vain kolme yötä. Päiväksi valikoitui lopulta maanantai 15.7. eli viimeinen kokonainen päivämme Glenriddingissä. Ei muuta kuin matkaan. Glenridding in kylä sijaitsee Ullswaterin rannalla. Sieltä lähdimme tallustamaan kukkulalle. Alkuosa lenkistä oli tavanomaista nousua. Komeita maisemia piteli. Vihdoin p...

Olen kuvannut majoituspaikkojamme ja syömisiä , mutta kyllä me siis ihan oikeasti patikoimmekin emmekä vain maanneet ja syöneet. Päivät kuluivat vuorilla, kas tässä todistusaineistoa. Valitsin kuvat vaikuttavimmilta patikoilta paitsi että se reissun haaste (olen maininnut sen tämän postauksen lopussa ) puuttuu: teen siitä erillisen postauksen ja samalla julkistan seuraavan patikoinnin haasteen. Osallistun tällä postauksella myös Makrotex-haasteeseen , jossa aiheena on loma. En ole makailijatyyppiä: kun lähden reissuun, haluan tehdä jotain. Koko ajan. Poikkeuksena Suomi, jossa voin relatakin. Mutta olen ehdottomasti aktiivilomaihminen eikä minua kiinosta missään rannoilla lojuminen. Kuviin on vaikea saada näkyviin todellista jyrkkyyttä, jonka voi kokea vain paikan päällä. Esimerkiksi alla olevan kuvan rinne näyttää mukavan loivalta. Se on kuitenkin niin jyrkkä, ettei polkua ole voinut vetää suorana viivana ylös, vaan se mutkittelee. Kuva alla: Tämä ( White Crag, tunn...

Matka jatkui Wasdalesta Buttermereen. Olen kirjoittanut Buttermerestä aiemminkin ja majoituimme tutusti samaan paikkaan eli The Bridge Hotelliin. Tällä kertaa yövyimme eri puolella hotellirakennusta huoneessa, jota voisi pitää romantikon märkänä päiväunena. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Briteissä matkatessa pääsee nukkumaan katossänkyyn. Minusta ne ovat viehättäviä. Huone on muutenkin suloisen persoonallinen ja juuri minun makuuni ( makuni on laaja ). Koimme mukavan yllätyksen saavuttuamme hotelliin. Respan herra ( muistan hänet viime kesältä ) kertoi hotellihintaamme kuuluvan perjantaille ( yövyimme hotellissa kolme yötä, ke-la ) illallinen hotellin aamiais- ja “fine dining” huoneessa. Pitäisi vain ilmoitella ajankohta, jolloin haluamme illallistaa. Loput postauksesta käsitteleekin sitten syömistä . Palaan takaisin patikointiin ja ehkä niihin keskitysleirin eläimiin seuraavassa postauksessa. Mahdollisesti elämäni ensimmäinen fine dining -kokemus Teimme varmaan...

Pahoittelen heti alkuun näitä eritepitoisia otsikoita, mutta seepra ja raidat jne. Alkureissu ei tosiaan mennyt ihan putkeen osaltani, mutta ei se ihan reisillekään läsähtänyt. Ensimmäinen etappimme Järvillä (eli Lake Distrctillä) oli Wasdale Head, josta mainitsin tässä aiemmassa postauksessa . Rakastan kyseistä aluetta sen syrjäisen sijainnin ja miljöön takia. Valkoinen rakennus oikealla on varsinainen hotelli ja pubi, me majoituimme tällä kertaa kuvan vasemmalla olevassa lodgessa ( alakerrassa ), joka niinikään kuuluu hotellille. Sisäänkäynti päärakennukseen ja respaan. Koko rakennus on sisustettu ns. Wainwright -hengessä: on vanhoja buutseja, patikointiin ja vuorikiipeilyyn liittyviä varusteita, valokuvia jne. Kuvan oikean reunan pöydällä on kirja, johon voi - ja kannattaa - merkitä reitti (edes pääpiirteittäin), jolle on lähdössä patikoimaan. Näin respa voi tarvittaessa hälyttää Mountain Rescue -tiimin etsimään kadonneita, jos ei huoneen avainta tulla noutamaan ar...