Brexit

Brexit on edennyt siihen pisteeseen, että on aika suunnata katse tuleviin eurovaaleihin (huomaa sarkasmi). Britit ovat jatkoajalla, joka voi kestää 31.10 asti. Aiemminkin saa lähteä, jos… eeh, May saa diilinsä taas (kolme kertaa on siitä jo äänestetty) parlamenttiäänestykseen eikä sitä siellä teilata kuten tähän mennessä joka kerta.

Tai jos jokin muu ratkaisu löytyy. Vaikea kuvitella sellaista löytyvän, kun ei ole parin vuoden aikanakaan löytynyt ja mikään ei tunnu kelpaavan. Iltojeni ilona on ollut katsella parlamentti-istuntoja, joissa on paljon puhetta (ja äänestyksiä) mutta mitään ei saada aikaiseksi. Nyt ovat pääsiäislomalla, joten on taas aikaa lukea kirjallisuutta iltaisin: olen tosiaan hieman koukuttunut kyseiseen farssiin, vaikka pelkään sen johtavan järisyttävään (taloudelliseen) fiaskoon.

En sinänsä omasta tilanteestani jaksa stressata edelleenkään ja koko Brexit alkaa kyllästyttää ja toivoisin jonkinlaista päätöstä vihdoin siihen. Samaan aikaan tilanteesta revitty huumori jaksaa silti naurattaa, koska… no, onhan tämä nyt melkoisen naurettava tilanne.

Olen jo rekisteröytynyt äänestämään eurovaaleissa ja aion äänestää nimenomaan brittivaaleissa (mikäli sellaiset siis tulevat). EU-kansalaisena saan päättää äänestänkö Suomen vai Britannian vaaleissa.En tosin tiedä, miten on mahdollista valvoa, ettei äänestä molemmissa. Olen nimittäin saanut Suomen äänestyslipukkeen postitse.

Suomen eduskuntavaalitulos oli suuri pettymys ja järkytyskin. Ksenofobia tuntuu jylläävän siellä sun täällä. Taannoinen EU-kansanäänestys jakoi täällä kansan kahtia eikä sitä vauriota ihan heti paikata. Samoin usko poliitikkoihin on koetuksella ja Brexitistä on tullut poliittinen peli puolueille ja maan etu on unohtunut tai ei muuten vain kiinnosta.

Theresa Mayn kiimassa runnoa Brexit läpi hinnalla millä hyvänsä ei ole enää kyse maan edusta vaan poliittisesta pelistä. Mayn poliittinen ura on jo käytännössä ohi, mutta kukaan ei halua tulla muistetuksi ministerinä, joka ei saanut mitään aikaiseksi. Brexitin epäonnistuminen olisi myös naula konservatiivien arkkuun: tosin kys. puolue on jo niin ryvettynyt, ettei sitä edes Brexit pelasta.

Kaiken tämän tohinan tuotoksena olen saanut aikaiseksi hakea settled-statusta. Statuksen hakeminen muuttui maksuttomaksi alkuperäisen eropäivän jälkeen eli 28.3. Hakemusta varten tarvitsin todisteet maassaolosta viiden vuoden ajalta. Kokeilin onneani viime viikolla kunnanvirastossa ja sieltä sainkin tarvittavat todisteet kotiin postitettuna ja sain viimeisteltyä hakemuksen. Nyt odottelen päätöstä.

Kansalaisuutta ei kiinnosta edelleenkään hakea. En koe olevani britti enkä edes käytännön syistä halua kansalaisuutta hakea. Olen eurooppalainen. Kirjoitin taannoin kirjablogissani Brexitistä ja ajatuksistani kansalaisuudesta: mieleni ei ole edelleenkään muuttunut.

Olen asunut täällä lähes kymmenen vuotta ja tämä on minulle enemmän koti kuin Suomi, mutta molemmissa maissa olen ulkopuolinen. Sen tunteen kanssa voi elää ja siihen muuten tottuu.